Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Kolmansiin annoksiin käytetään Pirkanmaalla enenevästi Modernan Spikevax-rokotetta

Jaa
Kolmannen koronarokotusten piiriin on tullut viime päivinä lisää rokotettavia, kun THL on ohjeistanut rokotusvälin lyhennyksistä toisen ja kolmannen rokotteen välillä. Iäkkäiden ja riskiryhmään kuuluvien kolmannet rokotukset ovat erityisen kiireellisiä. Myös täysin rokottamattomille, 12 vuotta täyttäneille pyritään tarjoamaan edelleen pikaisesti ensimmäinen koronarokotus. Lisääntyvä kysyntä on johtanut Pfizerin Comirnaty-rokotteen puutteeseen.

THL on aiemmin ohjeistanut, että kolmanteen koronarokotukseen käytetään ensisijaisesti samaa valmistetta kuin toinen annos. Rokotteiden riittävyyden takaamiseksi ohjeistukseen on tehty kuitenkin muutos. THL:n mukaan koronarokotussarjaa voidaan täydentää myös toisella koronarokotevalmisteella, jos se on tarpeen rokotustoiminnan sujuvuuden vuoksi eikä toisen valmisteen käytölle ole lääketieteellistä estettä.

Pirkanmaalla kolmansina annoksina käytetään nyt enenevästi Modernan Spikevax-rokotetta, vaikka edeltävä toinen rokotuskerta olisi ollut Comirnaty-rokotteella. Spikevaxia voidaan käyttää myös ensimmäisellä ja toisella rokotuskerralla.

Jos rokotettava ei jostain syystä suostu ottamaan hänelle tarjottua rokotevalmistetta, hän voi joutua odottamaan ajankohtaa, jolloin toivottua rokotetta on jälleen käytettävissä. Tämä johtaa rokotussuojan viivästymiseen.

Spikevax-rokote on tarkoitettu 12 vuotta täyttäneelle ja sitä vanhemmalle. Varovaisuusperiaatteen vuoksi alle 30-vuotiaille miehille ei edelleenkään suositella Spikevax-rokotetta, koska siihen liittyy harvinainen sydänlihas- ja sydänpussitulehdusriski tässä ikäryhmässä. Comirnaty-rokotetta pyritään varaamaan riittävästi alle 30-vuotiaiden miesten rokottamiseen.

Ristiinrokottamisella on hyvä teho

Tutkimuksissa Spikevax-rokotteen teho on ollut vähintään yhtä hyvä kuin Comirnaty-rokotteella. Joissain tutkimuksissa Spikevax on ollut jopa Comirnatya tehokkaampi. Maailmalta kertyneen kokemuksen perusteella Comirnaty- ja Spikevax-rokotteiden ristiinkäyttö on ollut turvallista ja suoja on muodostunut vähintään yhtä hyväksi kuin vain yhtä rokotevalmistetta saaneilla. Odotetusta poikkeavia vakavia haittavaikutuksia ei ole havaittu, kun rokotussarjaa on jatkettu toisella valmisteella.

Euroopan lääkevirasto EMA on linjannut, että mRNA- ja adenovirusvektorirokotteita voidaan tarvittaessa käyttää ristiin sekä perussarjassa että tehosterokotuksissa.

EMAN:n uutinen rokotteiden ristiinkäytöstä 7.12.2021 

Koronavirusrokotteet eli COVID-19-rokotteet – ohjeita ammattilaisille

Mikä annos kolmantena rokoteannoksena annetaan?

Kolmantena annoksena annetaan joko kokonainen annos Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta tai puolikas annos Modernan Spikevax-rokotetta. Rokotevalmistajan tutkimuksissa puolikkaalla Spikevax-annoksella on tehosterokotuksissa saatu erittäin hyvä rokotevaste. Myös haittavaikutusten todennäköisyys jää pienemmäksi.

Voimakkaasti immuunipuutteiset

Voimakkaasti immuunipuutteisille suositellaan kolmantena annoksena kokonaista annosta Comirnatya tai Spikevaxia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Apulaisylilääkäri Reetta Huttunen
Puh. 03 311 67882
Infektioyksikkö, Tays

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye