Kutsu: Johtajuussymposiumissa 7.9.2022 kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä turvallisuudesta
31.8.2022 14:04:15 EEST | Tampereen yliopisto | Kutsu

Millainen asema Suomella on turvallisuusympäristön muuttuessa? Kuinka NATO-jäsenyys vaikuttaa turvallisuusmarkkinoihin, ja mitä näkökulmia liittyy kriisivalmiuteen terveydenhuollossa?
Johtajuussymposiumissa 2022 paneudutaan turvallisuuden teemaan, jota käsitellään monelta kantilta. Päivän ohjelmassa on kuusi seminaaria tai paneelia, joiden aiheina ovat turvallisuuspolitiikka ja NATO-jäsenyys, turvallisuusbisnes ja avautuvat markkinat, turvallisuusjohtaminen ja turvallisuuskulttuuri, yhteiskunnallisten palvelujen varmistaminen ja kriisivalmius terveydenhuollossa. Lisäksi Nokia Arenalla toteutetaan seminaari suomalaisen metsäteollisuuden megaprojekteista Latinalaisessa Amerikassa.
Symposiumissa esiintyy Tampereen yliopiston tutkijoiden ja professoreiden ohella useita ulkopuolisia asiantuntijoita. Tapahtuman pääpuhuja on Sir Mark Lyall Grant, joka on toiminut sisäisen turvallisuuden neuvonantajana Britannian pääministereille David Cameronille ja Theresa Maylle. Hänen puheensa kansainvälisestä turvallisuudesta kuullaan klo 9.30–10.15. Keynote-puheensa jälkeen Lyall Grant on osa paneelia, jossa käsitellään Suomen ja lähialueiden näkymiä muuttuvassa turvallisuustilanteessa.
Muihin Symposiumin puhujiin lukeutuvat muun muassa Göteborgin yliopiston valtio-opin professori Ann-Marie Ekengren, Patrian EU- ja NATO-asioiden johtaja Pasi Niinikoski, Fujitsu Finlandin varatoimitusjohtaja Ilona Ylinampa, Finnish Information Security Clusterin toimitusjohtaja Peter Sund, THL:n tutkimuspäällikkö Liina-Kaisa Tynkkynen ja Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
Johtajuussymposium on Tampereen yliopiston vuosittainen tapahtuma, jonka tämänvuotisia yhteistyökumppaneita ovat Tampereen kaupunki, Business Tampere, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan hyvinvointialue, Aamulehti ja Tampereen kauppakamari. Symposium toteutetaan jo 11. kertaa, ja sen keskeisenä tehtävänä on nostaa esiin johtamisen merkitystä.
– Esimerkiksi nykyisessä turvallisuustilanteessa tai sote-uudistuksessa olemme voineet huomata, että johtajuus on se, joka saa asiat tapahtumaan ja vie meitä kohti tavoitteita, toteaa tämänvuotisen tapahtuman johtaja, tutkimusjohtaja Pasi-Heikki Rannisto.
Johtajuussymposiumin ohjelma 7.9.2022
Keskustakampus, juhlasali
klo 9.00: Johtajuussymposiumin avaus
klo 9.30–11.45: International security: the outlook for Finland
klo 12.15–14.00: Julkiset palvelut yhteiskunnan turvaajana
klo 14.15–16.15: Kriisivalmius suomalaisessa terveysjärjestelmässä
klo 16.15: Johtajuussymposiumin päätössanat
Keskustakampus, Café & Aula Toivo
12.15–14.00: Change and opening up of the security market
14.15–16.15: Turvallisuuskulttuurin rakentaminen ja johtaminen
Nokia Arena, Paidia
12.00–14.00: Finnish forestry megaprojects in Latin America
Tarkemmat tiedot ohjelmasta ja puhujista saat Johtajuussymposiumin sivuilta.
Johtajuussymposiumin seminaarit ja paneelit ovat kaikille avoimia, mutta osallistujilta toivotaan ilmoittautumista 5.9.2022 mennessä.
Tilaisuutta voi seurata myös suorana verkossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkimusjohtaja Pasi-Heikki Rannisto (tapahtuman sisältö)
050 570 0744
pasi-heikki.rannisto@tuni.fi
Tapahtumasuunnittelun asiantuntija Kyösti Koskela (tekninen toteutus)
050 318 6621
kyosti.koskela@tuni.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Moottorikelkkasafareilla altistutaan yllättävän korkeille pakokaasupäästöille3.11.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Moottorikelkka- ja mönkijäsafareille osallistuvat voivat altistua erittäin suurille pakokaasuperäisten pienhiukkasten pitoisuuksille, osoittaa Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen tuore tutkimus. Mittausten perusteella altistuminen voi ajoittain ylittää vilkkaissa kaupunkiympäristöissä mitatut tasot moninkertaisesti.
Huonot resurssit, puutteellinen tuki, epäselvät roolit ja kuormittava työ – tutkimus selvitti, miksi varhaiskasvatuksen opettajat jättivät alan3.11.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Tutkijat selvittivät suomalaisten varhaiskasvatuksen opettajien ammatinvaihtopäätöksiä. Tutkimuksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajat haluavat tehdä työnsä lasten parhaaksi ja ammatillisten arvojensa mukaisesti, mutta organisaatioiden tarjoamat työnteon ehdot eivät aina anna siihen riittäviä mahdollisuuksia.
Eriarvoistuuko työelämä? Työelämän tutkimuspäivät Tampereella2.11.2026 09:45:45 EET | Kutsu
Työelämän tutkimuspäivät 2026 kutsuu työelämän tutkijat, kehittäjät ja aiheesta kiinnostuneet keskustelemaan työstä ja työelämän muutoksista Tampereen yliopistoon. Tänä vuonna halutaan muistuttaa, että osaaminen, työolot ja työsuhteiden vakaus vaihtelevat.
Talotekniikan tohtoreiden kysyntä kasvaa: AI Champion -projekti synnyttää monitieteistä osaamista alalle27.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Business Finlandin rahoittamassa AI Champion -projektissa kehitetään sata tekoälyagenttia, jotka parantavat automaatiota ja tiedonkulkua talotekniikan toimitusketjuissa. Projekti kokoaa yhteen laajan joukon väitöskirjatutkijoita eri aloilta ja vastaa tulevaisuudessa vaativan talotekniikka-alan osaajapulaan, kun vihreä siirtymä ja datakeskusinvestoinnit edistyvät.
Suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset yleistyvät – ammattilaisten yhteistoiminnassa kehitettävää26.10.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Lisääntyvät ja riskialttiit suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset haastavat suomalaista äitiyshuollon palvelujärjestelmää. KM Jussi Hänninen tutki väitöskirjassaan näitä synnytyksiä ja sai selville, että kätilön toiminta oli keskeinen tekijä myönteisessä kokemuksessa. Sen sijaan vain puolet tutkimukseen vastanneista ensihoitajista koki osaavansa hoitaa ongelmitta sujuvan synnytyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
