Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Kyselytutkimus: lapset ja nuoret oppivat yhteistyötaitoja ja sinnikkyyttä yrittäjyysopintojen avulla

Jaa
Opettajien ja oppilaiden mukaan NYT-yhdistyksen tarjoamat yrittäjyysohjelmat kehittävät monia hyödyllisiä taitoja. Vastauksissa nousevat esille muun muassa ryhmätyötaidot sekä vastuunottaminen omasta työskentelystä. Kyselytutkimus, johon vastasi yli 1 000 opettajaa ja oppijaa, koski Vuosi yrittäjänä - ja Pikkuyrittäjät-ohjelmia, joita käytetään ympäri Suomea kouluissa ja oppilaitoksissa.

Kyselyssä yrittäjämäisten taitojen oppimista selvitettiin kolmella teemalla, jotka ovat opetussuunnitelmien laaja-alaisen osaamisen keskeisiä alueita:  

  1. Itsetuntemus, omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistaminen 
  2. Resilienssi ja sitkeys 
  3. Yhteistyötaidot 

Lisäksi mukaan otettiin yrittäjyysasennetta mittaava osio. Kysely kohdistettiin kolmelle eri kouluasteelle, joita olivat ​alakoulu, yläkoulu ja 2. aste. 

Opettajat näkevät myönteisen muutoksen oppijoissa 

Sekä Pikkuyrittäjät- että Vuosi yrittäjänä -ohjelmien opettajat ovat erittäin tyytyväisiä siihen, että näiden yrittäjyysohjelmien kautta lapset ja nuoret oppivat tärkeitä vuorovaikutustaitoja, itsetuntemusta sekä työelämä- ja yrittäjyystaitoja tehokkaasti. ​  

Opettajat arvioivat oppijoiden taitojen kasvaneen enemmän kuin oppijat. Opettajat muun muassa arvioivat, että lapset ja nuoret oppivat työskentelemään yhdessä, kuuntelemaan muita sekä joustamaan ja tekemään kompromisseja. Vastaajien mukaan myös oppilaiden luottamus omiin kykyihin kasvaa yrittäjyysohjelmien avulla. 

Opettajien vastausten keskiarvot sekä resilienssiin että yhteistyötaitoihin liittyvissä kysymyksissä asettuivat viisiportaisella (1-5) asteikolla arvosanan neljä (4) kohdalle. Opettajien arviot näiden taitojen oppimisesta olivat hyvin yhdenmukaisia ja hajonta todella pientä. Vahvimmin opettajat arvioivat oppijoiden taitojen kehittyneen työskentelyssä yhdessä muiden kanssa (4,7/5) sekä luottamuksessa omiin kykyihin (4,4/5). 

Toiminnallinen oppiminen motivoi ja innostaa

Lapset ja nuoret oppivat omasta mielestään yrittäjyysohjelmien aikana eniten yhteistyötaitoja ja epävarmuuden sietämistä sekä sinnikkyyttä.​  

Alakoulun Pikkuyrittäjät-ohjelman oppijoiden arvioissa korostui erityisesti yhteistyötaitojen karttuminen. Alakouluikäiset vastaajat oppivat kuuntelemaan muiden mielipiteitä (4,2/5) ja auttamaan kaveria, kun toinen tarvitsee apua (4,2/5).   

Vuosi yrittäjänä -oppijoiden vastauksissa korostuivat yhteistyötaitojen lisäksi resilienssiin liittyvien taitojen oppiminen.​ He arvioivat oppineensa jatkamaan työskentelyä, vaikka se olisi välillä vaikeaa (4,1/5) ja oppimaan uusista tilanteista niin paljon kuin mahdollista (4,2/5).  

Sekä oppijat että opettajat pitivät yrittäjyysohjelmien toiminnallisesta lähestymistavasta: laaja-alaisia taitoja opitaan tekemisen ja kokeilemisen kautta. Yrittäjyyskasvatuksen ohjelmissa lapset ja nuoret saavat konkreettisesti itse kehittää tuotteita ja palveluita sekä ottaa vastuuta kokonaisuudesta.  

Opettajien mielestä ohjelmat kasvattavat myös oppijoiden positiivista asennetta yrittäjyyttä kohtaan ja monipuolistavat ymmärrystä työelämän vaihtoehdoista. Oppijoiden vastauksissa ilmeni, että vuorovaikutustaitojen ja sinnikkyyden lisäksi yrittäjyystaitoja opittiin jonkin verran, mutta kuitenkin koettiin, että yrittäjyys ei ole helppoa, vaan se vaatii paljon taitoja ja osaamista. 

Kyselyyn vastasi 996 oppijaa ja 115 opettajaa. 

Tietoa Vuosi yrittäjänä – ja Pikkuyrittäjä -ohjelmista 

Vuosi yrittäjänä on maailman suurin yrittäjyysohjelma nuorille. Suomessa ohjelmaa toteuttaa Nuorten yrittäjyys ja talous NYT. Suositussa ohjelmassa nuoret saavat monipuolista käytännön kokemusta yrittäjyydestä sekä työelämä- ja taloustaidoista. Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa nuoret perustavat oikealla rahalla toimivan NYT-yrityksen. Kouluissa toteutettava yrittäjyyskasvatus tarjoaa turvallisen ympäristön harjoitella luovuutta, taloustaitoja ja yritteliäisyyttä tosielämää varten. 

Pikkuyrittäjät on yrittäjyyskasvatuksen oppimiskokonaisuus 4.-6. -luokkalaisille. Pikkuyrittäjät-ohjelmassa lapset ideoivat ja toteuttavat ryhmissä omat pikkuyrityksensä sekä harjoittelevat toiminnallisesti yrittäjyystaitoja. Ohjelma tukee innostavalla ja motivoivalla tavalla laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. 

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://nuortennyt.fi/

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme erilaisia oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä esikoulusta 2.asteelle. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme koulutuksia. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori - lähtökohdista riippumatta - saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Det finska mästerskapet för unga företagare gick till Etu-Töölön lukio: Hunajaheput NYT tog segern i Våga vara företagsam-finalen25.4.2024 12:42:10 EEST | Tiedote

Hunajaheput NYT från Helsingfors utsågs till årets bästa NYT-företag i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 24–25.4. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog nästan 60 övningsföretag och sammanlagt cirka 200 unga från grundskolor och läroanstalter i andra stadiet från hela Finland. På evenemanget utsågs också årets Miniföretag, som är BuzzNest från Kesämäen koulu i Villmanstrand. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT. Länken till evenemangets foton finns i slutet av pressmeddelandet.

Nuorten yrittäjien Suomen mestaruus Etu-Töölön lukioon: Uskalla Yrittää -finaalin voitti Hunajaheput NYT25.4.2024 12:42:10 EEST | Tiedote

Helsingissä 24.–25.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa vuoden parhaaksi NYT-yritykseksi valittiin helsinkiläinen Hunajaheput NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui lähes 60 harjoitusyritystä ja yhteensä noin 200 nuorta peruskouluista ja 2. asteen oppilaitoksista eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös vuoden Pikkuyritys, BuzzNest Kesämäen koulusta Lappeenrannasta. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT. Linkki tapahtuman valokuvakansioon on tiedotteen lopussa.

Inbjudan: Unga företagare tävlar om finskt mästerskap på Våga vara företagsam-finalen 24–25.4.202411.4.2024 07:45:33 EEST | Tiedote

Välkommen till finalen i Finlands viktigaste entreprenörskapstävling för unga, som ordnas 24–25.4.2024 i Mall of Tripla, Helsingfors. I finalen tävlar totalt 57 övningsföretag som grundats av unga företagare runt om i Finland. På evenemanget ordnas en mässa där unga som går i högklasserna och andra stadiet presenterar produkter och tjänster som de utvecklat. Mässan är öppen för alla som besöker köpcentret.

Kutsu: Nuoret yrittäjät kilpailevat Suomen mestaruudesta Uskalla Yrittää -finaalissa 24.–25.4.202411.4.2024 07:45:33 EEST | Tiedote

Tervetuloa Suomen merkittävimmän nuorten yrittäjyyskilpailun finaalitapahtumaan 24.–25.4.2024 Helsinkiin, Mall of Triplaan. Finaaliin saapuu kilpailemaan yhteensä 57 nuorten harjoitusyritystä eri puolilta Suomea. Yläkouluissa ja 2. asteella opiskelevat nuoret esittelevät tapahtumassa ideoimiaan tuotteita ja palveluita kaikille kauppakeskuksen kävijöille avoimessa messutapahtumassa.

Tävlingen Våga vara företagsam för unga: 11 företag från Nyland fortsätter till finalen6.3.2024 18:22:30 EET | Tiedote

Sammanlagt 70 övningsföretag som unga grundat (NYT-företag) och över 200 unga från Nyland deltog i det regionala Våga vara företagsam-evenemanget i Vanda. Det regionala evenemanget är en del av en riksomfattande evenemangshelhet och ordnades den 6 mars 2024. Bland de deltagande företagen valde juryn, som bestod av experter från företagsvärlden, totalt 11 företag som fortsätter till finalen i Helsingfors i april. Studerande i högklasserna och i andra stadiet presenterade sina företags produkter och tjänster på Våga vara företagsam-evenemanget på köpcentret Myyrmanni.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye