Seta Ry

Lahti Pride alkaa 16.8. – ohjelmiston keskiössä eri sukupolvet

Jaa
Lahden Seta ry:n vuosittain järjestämä Lahti Pride -ihmisoikeustapahtuma käynnistyy maanantaina 16.8. ja jatkuu 22.8. asti. Tänä vuonna tapahtuma on siirretty pitkälti online-tapahtumaksi.

Ohjelmiston teemana on “Rakkautta kaiken ikää”, mikä näkyy pyrkimyksenä luoda sukupolvien välistä keskustelua, ja kaikkiin tapahtumiin pääsee osallistumaan ilmaiseksi. Ohjelmassa on muun muassa luentoja ja erilaisia työpajoja.

“Edellisen koronavuoden jälkeen on mahtavaa päästä järjestämään tapahtuma, vaikka sitten verkon välityksellä. Toivon, että pystymme ilahduttamaan mahdollisimman monia iästä riippumatta ja tarjoamaan uusia näkökulmia”, tapahtumatuottaja Alma Tuominen sanoo.

Tapahtuman suojelijana toimii kaupunginjohtaja Pekka Timonen, jonka tervehdys kuullaan lauantaina 21.8. striimattavassa Pride-juhlassa.

Lahti Pride on järjestetty vuodesta 2014 lähtien vuosittain kahta välivuotta lukuun ottamatta. Se on erittäin tärkeä osa päijäthämäläistä sateenkaarikulttuuria.

Pride-tapahtumia järjestetään runsaasti vielä elo-syyskuussa. Kaikki tapahtumat koottuna Setan verkkosivuilla.

Lisätietoa:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aina yhteyshenkilöt tekstimuodossa!

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Seta Ry
Seta Ry
Pasilanraitio 5, 2 krs.
00240 Helsinki

https://seta.fi/

Lahti Pride -tapahtuman järjestää Lahden SETA ry. Lahden SETA ry on ihmis- ja kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää sateenkaari-ihmisten oikeuksia, tukea heidän arkeaan osallistavasti, oikeudenmukaisesti ja intersektionaalisesti sekä pyrkiä ehkäisemään sateenkaari-ihmisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja syrjintää. Lahden SETA ry järjestää vapaaehtoistyönä ryhmätoimintaa, koulutuksia, tapahtumia ja bileitä sekä ottaa kantaa paikallisiin päivänpolttaviin teemoihin. Lahden SETA ry:n toiminta on kaikille avointa, syrjinnästä vapaata ja toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan sääntöjä. Yhdistys on Setan jäsenjärjestö.

-----

Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Seta Ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye