Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Ohje hengitystieinfektio-oireisten lasten huoltajille

Jaa
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on tänään päivittänyt ohjeitaan hengitystieinfektio-oireisten lasten testaamisesta sekä osallistumisesta päivähoitoon tai koulutyöhön.

Lapsilla COVID-19 –infektion oireet ovat yleensä lieviä flunssan kaltaisia oireita: nuhaa, yskää, kuumetta, joillakin lapsilla on myös vatsaoireita.

Selvästi oireisen lapsen ei pidä olla päivähoidossa tai koulussa. Vaikka oman lapsen oireiden ajateltaisiinkin olevan erittäin epätodennäköisesti COVID-infektiosta johtuvia, voi oireinen lapsi tartuttaa mitä tahansa sairastamaansa hengitystieinfektioita eteenpäin. Silloin koulun tai päivähoitopaikan ongelmat moninkertaistuvat muidenkin sairastuessa.

Mikäli lapselle ilmaantuu lieviäkin COVID-19 –infektioon sopivia oireita, tulee lapselle järjestää COVID-näytteenottoaika. Näytteenotto järjestetään oman kunnan terveyspalvelujen ohjeiden mukaisesti. Halutessaan näytteenoton voi järjestää myös omakustanteisesti yksityisen terveydenhuollon kautta. Voimakkaiden oireiden vuoksi voi olla tarpeen järjestää myös vastaanottoaika.

Jos oireinen lapsi tai lapsen lähipiiriin kuuluva ei ole matkaillut ulkomailla kahden viikon sisällä sairastumisesta, eikä hän tiettävästi ole altistunut koronavirukselle:

-  Jos COVID-näytteenotto on ruuhkautunut ja lapsi ennättää parantua ennen näytteille pääsyä tai näytevastauksen saamista:

o   Lapsi voi palata päivähoitoon tai kouluun, kun hän on ollut yhden vuorokauden ajan kokonaan oireeton.

o   Näytteessä voi vielä käydä, mutta se ei ole välttämätöntä.

o   Mikäli näytteenottoaika päätetään jättää käyttämättä, on se muistettava peruuttaa.

-  Jos näyte on otettu ja vastattu negatiivisena:

o   Lapsi voi palata päivähoitoon tai kouluun, kun oireet ovat selvästi lievittymässä ja lapsi jaksaa osallistua toimintaan. Siinä vaiheessa virustaudin tartuttavuuden voidaan katsoa olevan enää vähäistä.

-  Jos perheessä useammalla henkilöllä on saman tyyppisiä, samoihin aikoihin alkaneita oireita, riittää että yksi lapsista testataan COVID-19 -viruksen varalta. Mikäli testatun lapsen näyte on negatiivinen, voivat muutkin perheen lapset palata päivähoitoon tai kouluun siinä vaiheessa, kun heidän oireensa ovat selvästi lievittymässä. Kuitenkin kaikki oireilevat aikuiset on syytä testata.

Jos oireinen lapsi tai lapsen lähipiiriin kuuluva on matkaillut ulkomailla kahden viikon sisällä sairastumisesta:

- Oireiselle lapselle järjestetään COVID-19 -näytteenottoaika:

o   Lapsi ei saa mennä päivähoitoon tai kouluun ennen kuin näyte on vastattu negatiiviseksi.

o   Ennen vastauksen saamista muut perheenjäsenet saavat liikkua vapaasti, ellei matkailumaa ole sellainen, josta paluu edellyttää omaehtoista karanteenia.

- Jos näyte on otettu ja vastattu negatiivisena, lapsi voi palata päivähoitoon tai kouluun siinä vaiheessa, kun oireet ovat selvästi lievittymässä ja lapsi jaksaa osallistua toimintaan.

Jos oireinen lapsi on lähikontaktissa altistunut koronavirukselle:

- Lapsi on määrätty karanteeniin, jonka aikana ei voi mennä päivähoitoon tai kouluun. Mikäli hänelle ilmaantuu oireita, järjestetään COVID-19 –näytteenottoaika. Vaikka näyte olisi negatiivinen, hän jatkaa karanteenissa alkuperäisen ohjeen mukaan, eikä hän voi mennä päivähoitoon tai kouluun.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osastonylilääkäri Jaana Syrjänen, puh. 050 4107760, Tays infektioyksikkö

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye