Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Pirkanmaa jatkaa leviämisvaiheessa

Jaa

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alue pysyy edelleen koronan leviämisvaiheessa. Koronan ilmaantuvuus on 86 tapausta 100 000 asukasta kohden kuluneen kahden viikon ajalta. Positiivisten testitulosten osuus Fimlabissa tutkituista näytteistä on viikon ajalta 1,7 prosenttia. Fimlab tutki viime viikolla ennätykselliset 11001 koronanäytettä. Sairaalahoidon tarve on viime viikkoon nähden pysynyt ennallaan.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä totesi tiistaina, että rokotuskattavuutta tulee saada vielä korkeammaksi, jotta rajoituksista voidaan luopua.

Viime viikolla todettiin yhteensä 236 koronatartuntaa, joista selvitettiin 149:n tartunnan lähde.

Eniten tartuntoja todettiin tuttuun tapaan perheiden sisällä, yhteensä 67 kappaletta. Sukulaisten ja ystävien tapaamisista todettiin 31 tapausta ja yksityisistä juhlista kahdeksan. Ulkomailta tuli 19 tartuntaa. Työpaikoilta todettiin seitsemän tartuntaa seitsemässä eri työpaikassa.

Kouluissa todettiin viime viikolla kymmenen tartuntaa, joista kahdeksan oli samasta alakoulusta. Ravintoloista tai baareista todettiin kolme tartuntaa. Yksittäisiä tartuntoja todettiin liikennevälineestä, vapaa-ajan harrastuksesta sekä kaksi tartuntaa muista tunnetuista koronakontakteista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtajaylilääkäri Juhani Sand
Puh. 044 7195959

Ylilääkäri Jaana Syrjänen
Puh. 050 4107760

Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme