Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Pirkanmaalla tutkitaan koronaviestintää

Jaa
Julkisten organisaatioiden viestinnän merkitys terveydenhuollon toiminnassa on korostunut koronapandemian ja siitä aiheutuneiden poikkeusolojen aikana. Terveydenhuollon toimijoiden viestinnän onnistumista tutkitaan nyt Pirkanmaalla Tampereen yliopiston ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyönä.

Tavoitteena on tunnistaa ilmiöitä sekä käytännön epäkohtia ja vahvuuksia, joiden avulla julkisten organisaatioiden sosiaali- ja terveydenhuollon viestintää voidaan maakunnan alueella jatkossa kehittää.

Tällä viikolla alkavalla kyselytutkimuksella kootaan yhteen erityisesti kuntien koronapandemian aikaisia kokemuksia viestinnästä, sen sisällöistä ja kanavista. Tutkimuksen päätehtävänä on selvittää, millaisia viestinnällisiä tehtäviä pirkanmaalaisten terveydenhuollon palveluiden järjestäjät ja asiantuntijat ovat kohdanneet kuluneen koronapandemian aikana vuonna 2020 ja miten vastaaviin tehtäviin tulisi valmistautua tulevaisuudessa.

Kysely lähetetään sähköisesti Pirkanmaan sairaanhoitopiirin jäsenkunnille, joissa vastauksia odotetaan kuntajohdolta, päätöksentekijöiltä sekä terveydenhuollon johtotehtävissä koronapandemian aikana toimivilta. Myös kuntien viestinnän ammattilaisten toivotaan vastaavan kyselyyn.

Lisää tietoa myös tartuntatautien viestinnästä

Terveydenhuollon ammattilaisten tai organisaatioiden viestintää on Suomessa ja kansainvälisestikin tutkittu melko vähän. Tartuntatautien kohdalla virheellisen tiedon tahaton ja tarkoituksellinen levittäminen on maailmanlaajuinen ongelma, johon vastaaminen on olennainen osa koronan leviämisen rajoittamista.

Tutkimuksesta vastavat Tampereen yliopistolla yliopistotutkija, YTT Sinikka Torkkola ja tutkija, YTM Päivi Tyni sekä sairaanhoitopiirissä viestintäjohtaja, HTT Elina Kinnunen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yliopistotutkija Sinikka Torkkola, puh.  040 190 9785
Tampereen yliopisto


Viestintäjohtaja Elina Kinnunen, puh. 050 5292003
Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye