Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Puoliso tai tukihenkilö voi 1.6. lähtien osallistua myös synnytyksen jälkeiseen aikaan sekä keisarileikkaukseen Taysissa

Jaa
Puolison tai tukihenkilön läsnäolon rajoituksia synnytyksessä ja synnytyksen jälkeisenä aikana lievennetään 1.6.2020 alkaen Taysissa. Vastedes sekä synnytykseen että synnytyksen jälkeiseen hoitoon saa osallistua yksi tukihenkilö, mikäli perhe asuu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueelta tai on lähetetty Taysiin lääketieteellisin perustein.

Rajoitusten lievennykset tarkoittavat, että puolison tai tukihenkilön läsnäolo on sallittua synnyttäneiden osastoilla ja potilashotellin Perheonnessa. Lisäksi puoliso pääsee 1.6. lähtien mukaan myös sektiosaliin.

Tukihenkilöltä edellytetään, että hän on oireeton eikä ole kahden viikon aikana palannut matkalta. Lisäksi synnytysyksikössä ja synnyttäneiden osastoilla noudatetaan edelleen tavallista tiukempia turvallisuusohjeita. Tukihenkilöitä pyydetään säilyttämään turvaväli hoitohenkilökuntaan. Lisäksi tukihenkilön tulee pysyä synnytys- ja äiti-lapsiyksikössä hoitohuoneessa, eikä sen ulkopuolella tai osastojen yleisissä tiloissa oleskelu ole sallittua.

Koronarajoitusten purku tapahtuu samanaikaisesti useiden muiden sairaanhoitopiirien, kuten TYKSin ja OYSin kanssa.

Rajoituksia puretaan synnyttäneiden yksiköissä sekä synnytyksen aikana, koska perheiden kannalta tämä on erityisen herkkää ja merkityksellistä aikaa. Koronavirusepidemian vuoksi asetetut rajaukset pysyvät kuitenkin toistaiseksi ennallaan raskausajan hoitoa antavissa yksiköissä eli äitiyspoliklinikalla, raskauspäivystyksessä, raskaana olevien osastolla, naistentautien poliklinikalla, hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalla sekä Tays Hatanpään äitiysultrassa. Näiden yksiköiden osalta seurataan linjauksia, joita hallitus antaa näillä näkymin kesäkuussa, eikä tukihenkilön osallistuminen ole toistaiseksi mahdollista. Kannustamme kuitenkin perheiden yhteydenpitoon näistäkin yksiköistä esimerkiksi puhelun tai videopuhelun välityksellä.

Myös muut vierailurajoitukset Taysin poliklinikoilla ja osastoilla ovat edelleen voimassa. Poikkeuksena ovat lapsipotilaat, joilla saa olla mukana yksi aikuinen, sekä kriittisesti sairaat ja saattohoidossa olevat, joiden läheisten vierailuja arvioidaan tapauskohtaisesti. Kesän aikana potilaat voivat kuitenkin tavata läheisiään sairaaloiden auloissa, ulkona sekä 1.6. alkaen avautuvissa kahviloissa sairaalan alueella.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Outi Palomäki, apulaisylilääkäri, 044 485 9017, etunimi.sukunimi@pshp.fi (Tavoitettavissa 29.5. kello 12-21)

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye