
Sateenkaarijärjestöille toimisto keskeiselle paikalle Ouluun

Valtakunnallinen transnaisten järjestö Transfeminiinit ry avaa yhteistyössä Oulu Pride ry ja Oulun SETA ry kanssa toimipisteen ja yhteistoimiston Oulun keskustaan aivan Rotuaarin läheisyyteen. Toimipisteessä tullaan järjestämään psykososiaalista vertaistukea yksilöille ja ryhmille, joille on kasvava tarve, erityisesti sukupuolivähemmistöjen osalta. Toimipisteessä tulee toimimaan myös oululaisten järjestöjen toimisto sekä Transfeminiinit ry Pohjois-Suomen aluetoimisto.
”Toimisto keskellä kaupunkia, lähellä Kaupungintalo-pysäkkiä, joka on bussiliikenteen keskeinen pysäkki, mahdollistaa hyvän saavutettavuuden palveluihimme”, toteaa Oulun SETA ry puheenjohtaja Susanna Kemi.
”Oulu Priden käytännön järjestelyjen kannalta on tärkeää, että toimisto on keskeisellä paikalla kaupungissa ja siellä voi myös järjestää tähän liittyviä palavereita”, toteaa Oulu Pride ry puheenjohtaja Minna Pallari.
”Psykososiaalisia vertaistukiryhmätoimintaamme varten, on oleellista olla läsnä myös Pohjois-Suomessa helposti saavutettavassa paikassa, ryhmätapaamisia varten on asiakkaiden pitänyt matkustaa tähän saakka aina Tampereelle osallistumaan vastaaviin ryhmiin”, toteaa Transfeminiinit ry toiminnanjohtaja Tanja von Knorring.
Uusi toimisto sijaitsee 20 metriä Oulun keskusaukiolta ja Kirkkokadun Rotuaarilta, osoitteessa Pakkahuoneenkatu 12, 4 krs, 90100 Oulu. Toimistoon muutetaan 1.6.2023 alkaen, ja tulevista avajaisista ilmoitetaan erikseen.
Transfeminiinit ry on STEA-valtionapua saava kansalais- ja ihmisoikeusjärjestö, joka ylläpitää merkittävää psykososiaalista vertaistukipalvelua, antaa kohderyhmälleen oikeudellista neuvontaa ja kouluttaa myös sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalista suuntautumista koskevissa asioissa.
Oulun SETA ry on kansalais- ja ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoite on edistää kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, ja joka ylläpitää merkittävä paikallista vertaistukiryhmäpalvelua.
Oulu Pride ry on syksyllä 2018 perustettu yhdistys, joka organisoi Oulu Pride -tapahtumaviikon. Yhdistyksen tarkoitus on edistää ihmisoikeuksien toteutumista ja työskennellä kaikille tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen Oulun puolesta. Pride-aatteen mukaisesti juhlistamme ihmisyyden moninaisuutta sekä lisäämme tietoutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.
Yhteyshenkilöt
Tanja von Knorring, Transfeminiinit ry, tanja@transfeminiinit.fi
Susanna Kemi, Oulun SETA ry, puheenjohtaja@oulunseta.fi
Minna Pallari, Oulu Pride ry, minna.pallari@oulupride.fi, +358 50 467 6944
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun Seta ja Oulu Pride ovat valtakunnallisen Setan jäsenjärjestöjä.
-----
Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Seta Ry
Kiinnostaako LHBTIQ? Mediajakelumme lakkautuu, tilaa Setan tiedotteet!12.12.2023 10:22:59 EET | Tiedote
Seta luopuu mediajakelupalvelusta vuoden vaihteessa. Mediatiedotteet voi tilata Setan verkkosivujen lomakkeen kautta.
Yhteiskannanotto: Heikennykset mielenterveyspalveluihin uhkaavat sateenkaarinuoria29.11.2023 09:26:28 EET | Tiedote
Lasten, nuorten ja opiskelijoiden oikeuksia ajavat järjestöt ja mielenterveysjärjestöt huomauttavat painokkaasti, että mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden ja laadun parantaminen on välttämätöntä, jotta sateenkaarinuorten oikeus hyvään mielenterveyteen toteutuu.
Setan kampanja: Mikä on heikkojen mielenterveyspalveluiden inhimillinen hinta sateenkaarinuorille?23.11.2023 13:15:52 EET | Tiedote
Seta kampanjoi marras-joulukuussa sateenkaarinuorten mielenterveyspalveluiden puolesta. Kouluterveyskyselyjen mukana mielenterveyden tila ja saatu apu ja tuki on huomattavasti heikompi kuin muilla nuorilla. Nuorten kokemukset tulevat esiin myös Setan verkkonuorisotalon työssä.
Setan edustajakokous valitsi varapuheenjohtajaksi Anu Kantolan – kannanotto: ”sateenkaarinuorilla oikeus hyvään mielenterveyteen”18.11.2023 16:42:13 EET | Tiedote
Setan edustajakokous pidettiin Lahdessa 18.11. Kokoukseen osallistui yli 50 jäsenjärjestöjen edustajaa eri puolilta maata ja etänä.
Elisa Gebhard vetämään eduskunnan sateenkaariverkostoa14.11.2023 15:55:11 EET | Tiedote
Eduskunnan sateenkaariverkosto on valinnut uuden puheenjohtajiston ja käynnistänyt toimintansa. Verkoston puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Elisa Gebhard (sdp) ja varapuheenjohtajiksi kansanedustajat Saara Hyrkkö (vihr) ja Aura Salla (kok).