Seta Ry

Seta: ”Ei saisi riippua koulusta, käytetäänkö oppilaasta nimeä, jolla hän haluaa tulla kutsutuksi"

Jaa

Kesälomilta palataan jälleen kouluun ja uusi kouluvuosi alkaa lähiopetuksena. Seta vaatii, että jokaisen lapsen ja nuoren oikeus oppimiseen toteutuu ja jokainen saa olla koulussa oma itsensä ilman pelkoa kiusaamisesta.

Kuvituskuva sateenkaarinuoret koulussa.
Kuvituskuva sateenkaarinuoret koulussa.

Sateenkaarinuoret, eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret, kokevat koulun tutkitusti edelleen turvattomaksi ympäristöksi. Korona-aikana etäkoulu on voinut olla joillekin myös helpotus, sillä sateenkaarinuoret kokevat koulussa fyysistä väkivaltaa ja haukkumista. Myös sateenkaarinuorten kokemus osallisuudesta koulussa on heikompaa kuin muilla nuorilla.

Seta muistuttaa, että oikeus turvalliseen oppimisympäristöön on ihmisoikeus ja Suomen tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki velvoittavat oppilaitoksia edistämään yhdenvertaisuutta suunnitelmallisesti.

"Harvempi sateenkaarinuori pitää koulunkäynnistä verrattuna enemmistönuoriin. Tähän voidaan vaikuttaa aktiivisilla toimilla, kuten homo- ja transfobiseen kiusaamiseen puuttumalla, lisäämällä osaamista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä ja kunnioittamalla kunkin nimeä ja itsemäärittelyä", sanoo Setan nuorisotyön asiantuntija Heta Hölttä.

Näiden lisäksi keskeistä on purkaa sukupuolta, seksuaalista suuntautumista ja perheitä koskevia haitallisia normeja, jotka jättävät monet oppilaat näkymättömiin. Myös oppilaan seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin kieltäminen tai leimaaminen pelkkänä välivaiheena lisää pahoinvointia.

”Ei saisi riippua koulusta, käytetäänkö oppilaasta nimeä, jolla hän haluaa tulla kutsutuksi. Mikään laki ei pakota käyttämään niin sanottua virallista nimeä."

Koulu on tärkeä elinympäristö ja kaikki siellä syntyvät kokemukset vaikuttavat ratkaisevasti kasvuun ja hyvinvointiin. Jokainen oppilas on ansainnut turvallisen koulutien riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen ilmaisusta tai sukupuoli-identiteetistä tai kehon sukupuolitetuista piirteistä. Seta on huolissaan, että käytännöt ja yhdenvertaisuussuunnittelun taso vaihtelevat kouluittain ja paikkakunnittain.

"Vanhempien pitää voida luottaa siihen, että lapsella on hyvä olla koulussa missä päin Suomea tahansa ja hän saa kokea tulevansa nähdyksi omana itsenään", Hölttä kommentoi.

Setan 5 askelta kohti turvallisempaa koulua:

  1. Jokaisen itsemäärittelyä ja nimeä tulee kunnioittaa. Nimi on tärkeä osa identiteettiä ja nuoren valitessa itselleen uuden nimen kyse on todennäköisesti hänelle suuresta asiasta.Käyttämällä nuoren valitsemaa nimeä tuet nuoren hyvinvointia. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus määritellä tai olla määrittelemättä sukupuolensa ja seksuaalinen suuntautumisensa ja olla avoimesti oma itsensä. Esimerkiksi tyttö- ja poikaryhmiin jakaminen ei huomioi sukupuolen moninaisuutta tasa-arvolain vaatimalla tavalla.

  2. Sukupuolineutraalit tilat tuovat turvallisuutta sateenkaarinuorille. Kouluista tulee löytyä wc-tiloja,joita ei ole sukupuolitettu vain tytöille ja pojille. Liikuntakäytännöt ja -tilat tulee myös käydä läpi ja varmistaa, että transnuoret, muunsukupuoliset ja intersukupuoliset oppilaat voivat osallistua turvallisesti.

  3. Varmistakaa, että koulun koko henkilökunnalla on osaamista moninaisuudesta. On tärkeää, että henkilökunta ja oppilaat saavat oikeaa tietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta. Kaikilla kouluissa työskentelevillä, myös kouluterveydenhoitajilla ja koulukuraattoreilla tulee olla tiedot ajan tasalla. Tieto lisää ymmärrystä ja auttaa käyttämään kunnioittavia käsitteitä asioista keskusteltaessa.

  4. Puutu sateenkaarinuorten kiusaamiseen ja häirintään. Jotta sateenkaarinuoret voisivat tuntea olonsa koulussa turvalliseksi, tulee sateenkaari-ihmisiä koskevaan vähättelevään ja loukkaavaan puheeseen sekä väärän tiedon levittämiseen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä puuttua. Kouluilla on velvollisuus taata kaikille oppimis- ja kasvurauha.

  5. Valitkaa opetusmateriaalia, jossa moninaisuus tulee esiin. Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon käsitteleminen yhdessä oppilaiden kanssa hyvässä ilmapiirissä ennaltaehkäisee kiusaamista ja negatiivisia asenteita. Sateenkaariteemojen käsittelyyn tunneilla on olemassa tukimateriaalia, joka löytyy Setan Opetusala-sivustolta. Myös oppikirjat ja muu materiaali on syytä käydä läpi normikriittisellä otteella, jotta vanhentunutta tai puutteellista tietoa voidaan täydentää.

Setan uusi opas Sateenkaari koulussa on ennakkotilattavana Setan verkkokaupassa. Suosittelemme myös Opetusala-sivustomme materiaaleja opettajille. Koulutusta aiheesta voi tilata Setalta.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta."Tää on kuka mä oon" – sateenkaari koulussa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lotte Telakivi
nuorisotyön vaikuttamisen asiantuntija

lotte.telakivi@seta.fi

Heta Hölttänuorisotyön vaikuttamisen asiantuntija

Heta Hölttä on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien lasten ja nuorten ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin ja heihin kohdistuvan politiikan asiantuntija. Hölttä työskentelee puolipäiväisesti vanhempainvapaan sijaisena.

Puh:044 301 3020heta.holtta@seta.fi

Kuvat

Kuvituskuva sateenkaarinuoret koulussa.
Kuvituskuva sateenkaarinuoret koulussa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Seta Ry
Seta Ry
Pasilanraitio 5, 2 krs.
00240 Helsinki

https://seta.fi/

Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Seta Ry

Setan Asiallisen tiedon omena -tunnustus Kirkkohallituksen kasvatuksen ja perheasioiden yksikölle22.9.2021 00:05:00 EEST | Tiedote

Ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö Seta on jakanut vuoden 2021 Asiallisen tiedon omena -tunnustuksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen Kasvatus ja perheasiat -yksikölle. Tunnustuksen vastaanottivat 14.9.2021 yksikön johtaja Jarmo Kokkonen ja johtava asiantuntija Sari-Annika Pettinen. Tunnustuksen luovutti Kirkkohallituksen tiloissa Helsingissä Setan puheenjohtaja Sakris Kupila.

Asiantuntijat vaativat syrjimätöntä mielenterveyshoitoa myös ei-suomenkielisille sateenkaari-ihmisille13.8.2021 15:42:44 EEST | Uutinen

Kansanedustaja Eva Biaudet, THL:n tutkija Mercedesz Czimbalmos, Setlementtiliiton projektityöntekijä Hassen Hnini, sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Aleksi Jalava, MIELI ry:n toiminnankehittäjä Kristian Wahlbeck sekä Juho Aalto ja Pauliina Lukinmaa Setan kansainvälisten asioiden toimikunnan puolesta vaativat yhteislausunnossaan parantamaan mielenterveyspalveluiden saatavuutta ei-suomenkielisten sateenkaari-ihmisten kohdalla ja takaamaan sukupuolen korjaushoidot suomeen maahanmuuttaneille transihmiselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme