Startup-keskittymä täyttyi ennätysvauhtia
9.12.2020 13:41:46 EET | Business Tampere | Tiedote

- Platform6 on todistanut tarpeellisuutensa Suomen startup-kentässä. Yrityksiä on tullut jonoon ja uusien kriteerit täyttävien osalta käydään jatkuvasti neuvotteluja, Platform6:n toiminnasta vastaava Alexandra Santos toteaa.
Ei kiinteistötoimintaa vaan palvelutalo
Tampereen kaupunki on Platform6:n taustavaikuttaja. Kiinteistön rahoitus tulee kaupungilta, mutta palvelut talossa tuotetaan yhteistyössä yksityisen ja julkisen sektorin kanssa. Palveluita tarjotaan sekä startup-yrityksille että osaajatiimeille, jotka suunnittelevat kasvuhakuista liiketoimintaa.
- Palvelustrategiana on toteuttaa uudenlaisia palveluita, ja mahdollistaa startup-yritysten entistä nopeampi kasvu. Erityisesti panostamme teollisuus- ja startup-yritysten keskinäisen yhteistyön lisäämiseen, yhteisövastaava Tommi Uitti kertoo.
Liiketoimintaa käynnistäville osaajatiimeille Platform6 tarjoaa paitsi maksutonta työtilaa myös räätälöityjä palveluohjelmia sekä sparrausta ja valmennusta liiketoiminnan kehitykseen.
- Palveluilla pyritään helpottamaan liiketoiminnan käynnistämistä sekä tuodaan startup-yhteisö tuki lähelle tiimiä. Samalla varmistetaan osaajatiimien kiinnittyminen alueen startup-ekosysteemiin ja pääsy keskeisten sidosryhmien ja kumppaneiden äärelle, kertoo Tampereen kaupungin erityisasiantuntija Monna Salmi.
Alkavien yrittäjien ja osaajatiimien palvelutarjontaa vahvistaa mm. alkuvuodesta taloon sijoittuva Ensimetri Oy.
- Avaamme vuoden 2021 alusta alkaen palvelupisteen Platform6:n kakkoskerroksessa. Se on luonteva täydennys 14 palvelupisteen verkostoomme Pirkanmaalla ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Ensimetri järjestää Platform6:ssa tietoiskuja, markkinointitilaisuuksia, koulutusta, valmennusta, verkostoitumista ja mahdollisuuksia löytää uusia asiakkaita, Ensimetri Oy:n toimitusjohtaja Marko Lehtimäki sanoo.
Sisustustyöt valmistumassa vuoden alkuun
Startup-keskittymässä katutason kerrokseen etsitään loppuvuoden aikana ravintolatoimijaa, jolla on toimiva liiketoimintamalli ja halu yhteistyöhön startup-keskittymän kanssa. Platform6:n yläkerroksissa sijaitsee myös testikeittiön nimellä kulkeva tila, koska kiinteistössä on ollut aiemmin Tredun ravintola-alan opetustoimintaa.
Tila- ja sisustustyöt ovat olleet talossa vielä käynnissä, ja ne valmistuvat ensi vuoden alkuun mennessä. Platform6:n virallisia avajaisia päästään toivottavasti viettämään vuoden 2021 kevätkaudella, jos kokoontumisrajoitukset sen sallivat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Platform6-operaattori, Tampere Startup Hub
Alexandra Santos, p. 040 824 3635, alexandra@platform6.fi
Tampereen kaupunki
Monna Salmi, p. 041 730 5606, monna.salmi@tampere.fi
Ensimetri
Marko Lehtimäki, p. 050 555 2055, marko.lehtimaki@ensimetri.fi
Tommi UittiStartup-yhteisövastaava, Startup Tampere
Puh:040 587 0592tommi.uitti@businesstampere.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Tampere
FREIJA nimittää kokeneen suomalaisen teollisuusjohtajan johtamaan laajamittaista e-metaanituotannon kehitystä3.7.2026 10:53:37 EEST | Tiedote
FREIJAn osakkeenomistajat ovat nimittäneet Joni Lukkaroisen yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi tukemaan yhden Euroopan suurimman e-metaanihankkeen etenemistä Suomessa. Yli 25 vuoden kokemuksellaan kansainvälisten, pääomavaltaisten teollisuusyritysten johtamisesta ja hallitustyöskentelystä hän vahvistaa merkittävästi FREIJAn strategista osaamista sekä kykyä toteuttaa mittavia teollisia investointihankkeita. Lukkaroisella on laaja kokemus johtotehtävistä ja hallitustyöstä sekä pohjoismaisissa että kansainvälisissä teollisuusyrityksissä, kuten Nesteessä, Metsä Groupissa ja Kronochem Groupissa. Hän toimi Terrafamen toimitusjohtajana kahdeksan vuoden ajan ja johti yhtiötä merkittävän kasvun, tuotannon laajentamisen sekä suurten investointiohjelmien läpi. Tällä hetkellä hän toimii neuvonantajana Arctial Groupissa, jonka taustalla ovat Vargas, Rio Tinto ja Mitsubishi. Arctial Group kehittää Suomeen useiden miljardien eurojen arvoista primäärialumiinitehdasta. Lukkaroisen nimitys ajoittuu vai
Droonit lentävät kesäkuussa Nokia Arenassa20.5.2026 15:36:25 EEST | Kutsu
Kansainvälinen Drone Innovation Hackathon kisataan Tampereella 9.–11. kesäkuuta. Drooniosaajat saapuvat jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä Nokia Arenaan kehittämään, testaamaan ja kilpailemaan. Rahapalkintojen arvo on 10 000 euroa.
Freija on saanut ympäristövaikutusten arvioinnin päätökseen Euroopan suurimpiin lukeutuvalle e-metaanihankkeelleen Nokialle16.4.2026 14:20:39 EEST | Uutinen
Freija on saanut virallisen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) päätelmän Nokialle, Suomeen suunnitellulle e-metaanin tuotannolle. Päätelmä toimii pohjana lupahakemuksille ja viranomaiskäsittelylle.
Tampereella kuvattu hyytävä Hollywood-trilleri saa maailmanensi-iltansa Texasissa13.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Tampereella 2024 loppuvuodesta kuvattu Hollywood-elokuva ”Over Your Dead Body” saa maailmanensi-iltansa Texasissa South by Southwest -festivaaleilla tänä lauantaina 14.3.
Yli 60 kansainvälistä drooniosaajaa kuudesta maasta kilpailee Tampereella Nokia Arenassa 21.-23. tammikuuta15.1.2026 09:51:28 EET | Kutsu
Drone Innovation Hackathonin (21.-23.1.2026) neljää kilpailutehtävää on valittu ratkaisemaan 22 joukkuetta kuudesta maasta. Kaikkiaan noin 60 droonialan osaajaa tiimeissään ratkoo tehtäviä. Järjestävä organisaatio sai 43 hakemusta, joista parhaat valikoituivat mukaan. Kolmipäiväinen hackathon kisaillaan Tampereella Nokia Arenassa 21.-23. tammikuuta. (Kutsu medialle ja asiasisällöiltään julkaisuvapaa tiedote)
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
