Suomen Seniorihoiva Oy

Suomen Seniorihoiva vahvistaa kuntoutus- ja fysioterapiaosaamistaan

Jaa
Suomen Seniorihoiva on nimittänyt palvelukoordinaattoriksi fysioterapeutti Iita Mastosalon. Nimityksen myötä yhtiö vahvistaa palveluaan ikääntyneiden kuntouttamisen ja toimintakyvyn ylläpidon osaamisalueella.
Suomen Seniorihoivan palvelukoordinaattori Iita Mastosalo.
Suomen Seniorihoivan palvelukoordinaattori Iita Mastosalo.

Iita Mastosalon vastuualueena Suomen Seniorihoivassa on kenttätyöntekijöiden lähiesihenkilönä toimiminen, asiakaspalvelu, palvelutarpeiden arviointi sekä fysioterapiapalvelun vahvistaminen ja kehittäminen.

Mastosalo on aiemmin työskennellyt Espoon sairaalan neurologisella kuntoutusosastolla. Siellä hänen työhönsä kuului neurologisten asiakkaiden progressiivisen kuntoutuksen suunnittelua ja toteutusta, kuntoutuksen tavoitteiden arviointia ja kotikäyntejä. Mastosalo on myös ohjannut fysioterapiaryhmiä ja kouluttanut hoitohenkilökuntaa. Lisäksi hän on suorittanut liiketalouden perustutkinnon.

- Iita on sydämellisesti tervetullut Suomen Seniorihoivan tiimiin. Hänellä on vahva kokemus ikääntyneiden kuntouttamisesta ja toimintakyvyn ylläpidosta. Erityisesti neurologisten sairauksien, kuten Parkinsonin taudin kuntoutus onnistuu meiltä nyt Iitan avulla entistä paremmin. Myös henkilökohtaiset kuntoutussuunnitelmat ja jumppaohjeet sujuvat Iitalta helposti, oli asiakkaan perustilanne millainen hyvänsä, kertoo Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen.

Iita Mastosalo kaipasi uralleen uusia haasteita, mutta ei kuitenkaan halunnut luopua merkityksellisestä työstä ikäihmisen parissa. Suomen Seniorihoivan tarjoama työtehtävä tuli siten Iitan kannalta juuri sopivaan saumaan.

- Juuri tällaista työtä olin jo jonkin aikaa etsinyt työmarkkinoilta. Minua kiehtoo yksilöllisen asiakaspalvelun ja -kokemuksen tuottaminen sekä kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun löytäminen haastavissakin tilanteissa. Suomen Seniorihoivassa olen päässyt osaksi nuoren kasvuyrityksen menestystarinaa ja saan olla mukana kehittämässä ensiluokkaista palvelua, Mastosalo iloitsee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomen Seniorihoivan palvelukoordinaattori Iita Mastosalo.
Suomen Seniorihoivan palvelukoordinaattori Iita Mastosalo.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Seniorihoiva Oy
Suomen Seniorihoiva Oy
Mannerheimintie 12 B
00100 Helsinki

010 324 9000https://suomenseniorihoiva.fi

Suomen Seniorihoiva Oy on täysin kotimainen hoiva-alan kasvuyritys, jonka tehtävänä on rikastaa senioreiden elämää. Yritys on perustettu vuonna 2013 ja se toimii kaikkialla Suomessa työllistäen noin 200 hoiva-alan ammattilaisia. Yritys tuottaa luotettavia ja korkealuokkaisia avustus-, seuranpito- ja hoivapalveluita 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Tulevaisuudessa yritys pyrkii olemaan merkittävä kotimainen sote-palveluiden tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Seniorihoiva Oy

Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito laajenee valtakunnalliseksi29.9.2021 11:35:04 EEST | Tiedote

Kiireettömän kotihoidon edelläkävijänä tunnettu, jo vuosia pääkaupunkiseudulla toiminut Suomen Seniorihoiva avaa palvelunsa kaikkialle Suomeen. Asiakaslähtöiseen, läsnä olevaan ja kiireettömään ikäihmisille suunnattuun palveluun erikoistuneella yhtiöllä on nyt toimipisteet Espoossa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Uuden lanseerauksen myötä Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito tulee 1. lokakuuta 2021 lähtien saataville kaikkialle Suomeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme