Suomen Yliopistokiinteistöt valitsi Ilmeen markkinointiviestinnän kumppanikseen
Ilme on yli 23-vuotias markkinointiviestinnän toimisto, jonka lähes 40-henkinen asiantuntijatiimi tarjoaa asiakkailleen monipuolisia markkinoinnin ja viestinnän palveluja. Yhteistyö Suomen Yliopistokiinteistöjen kanssa sisältää palveluja Ilmeen koko osaamiskentästä.
– Olemme viime vuosina vahvistaneet entistäkin enemmän laaja-alaisia, strategisia markkinointiviestinnän kumppanuuksiamme. Yhteistyö Suomen Yliopistokiinteistöjen kanssa on osoitus siitä, että asiakkaamme tunnistavat kykymme niin strategisessa ymmärryksessä kuin vaikuttavissa toteutuksissa. Kuten meidän toiminnassamme, myös SYK:issä korostuu vahva kehittymisen draivi, sanoo Ilmeen Tampereen-yksikönjohtaja Hanna Jokinen.
Suomen Yliopistokiinteistöt painotti markkinoinnin ja viestinnän kumppanin valinnassaan Ilmeen laajaa palvelutarjontaa sekä hyvää, henkilökohtaista vuorovaikutusta.
– Olimme vaikuttuneita, että Ilmeessä meille esiteltiin heti ensi tapaamisessa laaja asiantuntijatiimi, jonka kanssa pääsisimme työskentelemään. Tuntui, että Ilmeen tiimimme pääsi nopeasti kiinni tarinaamme, vastasi tarpeisiimme oikeanlaisella osaamisella ja heidän resurssinsa ja ammattitaitonsa vastaa kattavasti siihen, mitä kumppanilta tarvitsemmekaan. Näemme, että Ilmeestä saamme innovatiivista otetta, uusia tuulia alalta sekä prosessinomaista, proaktiivista ja tehokasta tekemistä, sanoo Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n varatoimitusjohtaja Anssi Koski.
Kumppanuuden ydintiimin Ilmeessä muodostavat projektipäällikkö Jenni Lehterikorpi, brändi- ja PR-spesialisti Karri Harju, viestinnän asiantuntija Kati Kovalainen, AD Kasper Ojala ja teknologiajohtaja Janne Riihimäki.
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on valtakunnallinen kampuskehittäjä, joka omistaa ja kehittää kiinteistöjä pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevilla korkeakoulujen kampuksilla. SYK luo mahdollisuuksia alueelliselle kasvulle yhdistämällä tieteen ja tutkimuksen, elinkeinoelämän ja eläväisen kaupungin. Yritys tarjoaa asiakkailleen heidän tarpeitaan vastaavia, kustannustehokkaita tilaratkaisuja. Vuonna 2018 SYK:in liikevaihto oli 159,5 miljoonaa euroa. SYK:in kiinteistöjen pinta-ala on yhteenlaskettuna 1,3 miljoona neliömetriä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Jokinen, yksikönjohtaja / Tampere, Mainostoimisto Ilme Oy, hanna.jokinen@ilme.fi, 050 411 4191
Anssi Koski, varatoimitusjohtaja, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy, anssi.koski@sykoy.fi, 040 514 1490
Tietoja julkaisijasta
Ilme on vuonna 1996 perustettu markkinointiviestinnän toimisto. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Lahdessa, Tampereella ja Yhdysvalloissa Naplesissa. Ilmeessä on 36 työntekijää, ja yrityksen liikevaihto vuonna 2018 oli 3,2 miljoonaa euroa. Ilmeen asiakkaita ovat muun muassa Scandic, Valtra, Elenia, Danfoss, Uponor, Raute, Pouttu, Hartwall ja kauppakeskus AINOA. Ilme on Vuoden toimisto 2019 -kilpailun finalisti. www.ilme.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mainostoimisto Ilme Oy
Jonne Seppä luotsaamaan Ilmeen kasvua27.4.2023 07:55:00 EEST | Tiedote
Mainostoimisto Ilme Oy on nimittänyt Jonne Sepän toimitusjohtajakseen 17.4.2023 alkaen. Uuden toimitusjohtajan tärkeimpiä tavoitteita on vahvistaa yrityksen liiketoimintaymmärrystä, ohjata asiakastyötä strategisempaan suuntaan sekä luotsata aktiivista kasvua. Ihmisläheinen yrityskulttuuri on lähellä Sepän sydäntä ja hänen toimintatapansa keskiössä.
Helsinki Cup pelaa jälleen isoimmat ottelunsa Olympiastadionilla9.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Helsinki Cupin päänäyttämönä toimii tänäkin vuonna ikoninen Olympiastadion. Kansainvälisen juniorjalkapalloilun suurturnauksen 200 peliä pelataan historiallisissa ympyröissä Olympiastadionilla 10.–15.7.2023.
Huipputulokseen yltäneen Ilmeen valta vaihtuu Tampereella – naisjohto säilyy29.6.2021 13:12:39 EEST | Tiedote
Mainostoimisto Ilmeen kesä alkaa johtajavaihdoksella. Tampereen Ilmettä luotsanneen yksikönjohtaja ja strategi Hanna Jokisen siirtyessä uusiin haasteisiin asiakkuusjohtaja Jenni Lehterikorpi aloittaa yksikön uutena johtajana. Koronavuodesta menestyksekkäästi selvinnyt Mainostoimisto Ilme toimii sekä Tampereella että Lahdessa. Ilme nojaa vahvaan naisjohtajuuteen: molempia yksiköitä johtavat menestyksekkäästi naiset, ja yhtiön seitsenhenkisestä johtoryhmästä enemmistö on naisia. Yhtiö työllistää yhteensä 35 henkilöä, joista 15 työskentelee Tampereella.
Lahdessa ja Tampereella toimiva mainostoimisto kasvattaa hartioitaan8.3.2021 09:40:33 EET | Tiedote
Mainostoimisto Ilme on nimittänyt sisältöspesialistiksi Laura Kääpän ja digimarkkinoinnin asiantuntijaksi Juho Tossavaisen. Uudet rekrytoinnit vahvistat Ilmeen strategisia panostuksia digitaalisuuteen sekä sisältöihin. Ilmeen luja markkinointiviestinnän osaaminen on tunnistettu, sillä yhtiö on toistamiseen ehdolla Vuoden Toimisto -kilpailussa keskisuurten mainostoimistojen sarjassa.
Ilme osti SuperAppin verkkosivuliiketoiminnan3.9.2019 13:00:50 EEST | Tiedote
Mainostoimisto Ilme osti SuperAppin verkkosivujen kehittämisen liiketoiminnan. Ilme jatkaa vahvaa kasvuaan markkinointiviestinnän laaja-alaisena strategisena kumppanina ja palvelee liiketoimintaoston myötä asiakkaitaan erittäin kattavasti myös verkkopalveluprojekteissa ja -ylläpidossa. Mainostoimisto Ilmeen liikevaihto vuonna 2018 oli 3,2 miljoonaa euroa ja myyntikate 2,7 miljoonaa euroa, joka kasvoi 19 prosentilla edellisvuoteen verrattuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme