Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Suositus kansalaisille kasvomaskien käytöstä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella

Jaa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi 13.8. suosituksen kasvomaskien käytöstä kansalaisille. Suositus koskee niiden sairaanhoitopiirien alueita, joissa edeltävän kahden viikon aikana on todettu koronatartuntoja. Tämän perusteella suositus on voimassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Kasvomaskin käyttö on THL:n suosituksen mukaan vapaaehtoista. Kasvomaskia voi halutessaan käyttää myös muissa kuin tässä ohjeessa kuvatuissa tilanteissa.

Kasvomaskia suositetaan käytettäväksi seuraavissa tilanteissa (THL:n suositus):

  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei voida välttää
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkatessaan näytteenottoon ja ennen negatiivisen testituloksen saamista, mikäli joutuvat välttämättömän syyn vuoksi liikkumaan kodin ulkopuolella
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella

Lisäksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiri suosittaa kasvomaskin käyttöä seuraavissa tilanteissa:

  • Ennestään toisille tuntemattomien henkilöiden kokoontuminen pidemmäksi ajaksi sisätiloihin, jossa etäisyyksien pitäminen ei onnistu
    • Esimerkiksi konsertit, teatteriesitykset, urheilutapahtumat
  • Rajatuissa ulkotiloissa järjestettävät tilaisuudet, joihin kertyy suuri määrä ihmisiä eikä etäisyyksien pitäminen onnistu
    • Esimerkiksi suuret ulkoilmakonsertit, festarit

Suosituksen ulkopuolelle jäävät kokoontumiset:

  • Tilanteet, joissa etäisyyksien pitäminen on mahdollista
  • Vakiintuneet yhteisöt, kuten koulut, päiväkodit, toimistomuotoiset työyhteisöt ja harrastusryhmät

Ohjeita kasvomaskin valintaan ja käyttöön löytyy THL:n suosituksesta

Kunnat tiedottavat omalta osaltaan, miten kunnassa toteutetaan kasvomaskien jakaminen vähävaraisille henkilöille.

Katso myös:

Kysymyksiä ja vastauksia maskisuosituksesta
Tietoa itse tehdyistä kasvomaskeista (Työterveyslaitos)
Tietoa suu-nenäsuojuksesta ja hengityksensuojaimista (Työterveyslaitos)
Toimintaohje työnantajille (Työterveyslaitos)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja medialle


Osastonylilääkäri Jaana Syrjänen, puh. 050 4107760
Apulaisylilääkäri Janne Laine, puh. 050 3787140
Tays, infektioyksikkö

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye