Tampere vahvistaa asemaansa kansainvälisenä elokuvakaupunkina
8.6.2021 07:03:00 EEST | Business Tampere | Tiedote

Kolme vuotta sitten Tampereelle asetettiin tavoite olla merkittävä tuotantokaupunki. Tavoite on hyvässä vauhdissa ja nyt on aika seuraavalle askeleelle. Jatkossa Tampereelta tähytään kansainvälisille markkinoille.
Antti Toiviainen on aloittanut 7.6. Film Tampereen kehitysjohtajana. Toiviainen on aiemmin toiminut SF Studiosin toimitusjohtajana Helsingissä 2008-2013, minkä jälkeen hän vastasi yhtiön pääkonttorilla Tukholmassa pohjoismaisesta levitystoiminnasta sekä pohjoismaisista tuotannoista. Vuonna 2020 Toiviainen perusti yhdessä Otavan ja sijoittajien kanssa elokuvien ja tv-sarjojen levitys- ja tuotantoyhtiö Aurora Studiosin.
- Kaipasin haasteita kansainvälisemmästä toiminnasta ja uudesta näkökulmasta. Kasvava, kehittyvä ja rakas kotikaupunkini sopi erinomaisesti toteuttamaan tätä uutta kulmaa. Uskon, että voin auttaa Tamperetta kehittymään vieläkin kiinnostavammaksi, yrittäjämyönteiseksi ja kansainväliseksi kaupungiksi. Roolissani pystyn auttamaan av-alan yritysten mahdollisuuksia kasvaa kansainvälisissä ympyröissä. Kokemukseni ja kontaktini sekä Suomessa että kansainvälisesti tarjoavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia kaikille toimijoille, Antti Toiviainen kertoo.
Tampere tekee töitä ollakseen kärjessä ja näyttämässä suuntaa sille, mihin audiovisuaalisen alan kehitystä Suomessa tulisi viedä.
- Tällä hetkellä meillä audiovisuaalisen alan yritysten elämä on hyvin kiireistä, tilauskirjat täynnä ja osaajista on pulaa. Haluamme jatkaa työtä alan kasvun ja kansainvälistämisen eteen. Olemme innoissamme, että saamme joukkoomme kokeneen ja arvostetun osaajan, joka jakaa kanssamme saman vision, Film Tampereen ohjelmajohtaja Ilkka Rahkonen toteaa.
Pitsaustapahtumia ja agentuuriverkoston kehittämistä
Tampereelle tavoitellaan jatkossa seudulla tuotettavaksi soveltuvia kansainvälisiä sisältöjä ja lisäksi näitä tuotantoja autetaan löytämään rahoitus- ja tuotantokumppaneita. Tänä vuonna Tampereella tullaan muun muassa toteuttamaan pitsaustapahtumia kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Film Tampereella työskennellään alan agentuuriverkoston sekä myymisen ja tuotteistamisen osaamisen kehittämiseksi.
Tampereen toiminta perustuu kansallisesti tehtyihin havaintoihin ja hallitusohjelmaan kirjattuun tavoitteeseen kasvattaa alan kokoa.
- Tampere näyttää erinomaista esimerkkiä toteuttaessaan käytännössä luovan talouden tiekartan esiin nostamia tavoitteita ja tekemällä konkreettisia toimia, toteaa kansainvälistä tiekarttaselvitystä tekemässä ollut DMF Business designin konsultti Timoteus Tuovinen.
Tampereen seudulla tänä vuonna tehtyjä tai meneillään olevia tuotantoja
- Aito Media - Komisario Koskinen
- Fire Monkey Productions Oy - Kansan Vihollinen
- Hihhihhii Oy -Hymyile!
- Yellow Film & TV - Punttikomedia
- Aito media - Ei Haukku Haavaa Tee
- Troll Productions - Nyrkki
- Yellow Film & TV ja Troll Productions - Supermarsu 2
- Troll Productions - Omerta 6/12
- Bastella Media - Jaksa Paremmin
- Tack Films - Lakana
- ITV Finland - Poikani Joel
- Warner Brothers Television Finland – SuomiLOVE
- Wacky Tie Films - Pilvet
- Filmaattiset - Unelmahäät, Latela, Muuttopäiväkirjat
- Helsinki Productum Oy - Ei unohdu koskaan
- Wacky Tie Films - Ihmissoihtu
- ITV Finland - Jahti
- Wacky Tie Films - Ultras
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Toiviainen
Kehitysjohtaja, Film Tampere
p. 040 7726 809
Ilkka RahkonenOhjelmajohtaja, Film Tampere
Puh:040 860 3816ilkka.rahkonen@businesstampere.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Tampere
Business Tampere avasi toimiston Lviviin vahvistamaan yritysten liiketoimintaa Ukrainassa17.9.2026 19:00:00 EEST | Uutinen
Toimisto vahvistaa Tampereen kaupunkiseudun yritysten toimintamahdollisuuksia Ukrainan kehittyvässä taloudessa. Lvivin toimisto on väylä kumppaneiden, asiakkaiden ja uuden liiketoiminnan löytämiseen.
Maailman johtavat kuvankäsittelyn tutkijat ja yritykset kokoontuvat Tampereelle IEEE ICIP 2026 -konferenssiin14.9.2026 16:59:02 EEST | Tiedote
IEEE International Conference on Image Processing (ICIP) 2026 -konferenssi kokoaa Tampereelle Tampere-taloon 13.–17. syyskuuta yli tuhat tutkijaa, teknologia-asiantuntijaa ja alan johtajaa eri puolilta maailmaa.
Voiko Tampere-Pirkkalasta kehittyä nykyistä merkittävämpi kansainvälisen matkustaja- ja rahtiliikenteen solmukohta?7.9.2026 16:52:56 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tampere Aviation Forum -hybridiseminaari kokoaa yhteen ilmailun, logistiikan ja elinkeinoelämän asiantuntijoita keskustelemaan ilmailun ja logistiikan tulevaisuudesta sekä Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehittämismahdollisuuksista. Lentoliikenteen ja -rahdin tulevaisuus on syyskuun 10. päivänä Tampere Aviation Forumiin teema.
Voiko sovellus opettaa lapset liikkumaan? 18 tamperelaista koulua mukana uudessa tutkimuksessa31.8.2026 16:38:41 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston DigiKids-tutkimus selvittää, kuinka koulupäivään ja koteihin tuotavat lyhyet, sovelluksen käynnistämät liikuntahetket vaikuttavat 6–8-vuotiaiden liikuntataitoihin ja liikkumiseen. Tutkimuksessa käytettävän tamperelaisen Geego Kids -sovelluksen erikoisuus on, että sen ääreen ei ole tarkoitus jäädä: näyttö antaa tehtävän, lapsi liikkuu.
FREIJA nimittää kokeneen suomalaisen teollisuusjohtajan johtamaan laajamittaista e-metaanituotannon kehitystä3.7.2026 10:53:37 EEST | Tiedote
FREIJAn osakkeenomistajat ovat nimittäneet Joni Lukkaroisen yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi tukemaan yhden Euroopan suurimman e-metaanihankkeen etenemistä Suomessa. Yli 25 vuoden kokemuksellaan kansainvälisten, pääomavaltaisten teollisuusyritysten johtamisesta ja hallitustyöskentelystä hän vahvistaa merkittävästi FREIJAn strategista osaamista sekä kykyä toteuttaa mittavia teollisia investointihankkeita. Lukkaroisella on laaja kokemus johtotehtävistä ja hallitustyöstä sekä pohjoismaisissa että kansainvälisissä teollisuusyrityksissä, kuten Nesteessä, Metsä Groupissa ja Kronochem Groupissa. Hän toimi Terrafamen toimitusjohtajana kahdeksan vuoden ajan ja johti yhtiötä merkittävän kasvun, tuotannon laajentamisen sekä suurten investointiohjelmien läpi. Tällä hetkellä hän toimii neuvonantajana Arctial Groupissa, jonka taustalla ovat Vargas, Rio Tinto ja Mitsubishi. Arctial Group kehittää Suomeen useiden miljardien eurojen arvoista primäärialumiinitehdasta. Lukkaroisen nimitys ajoittuu vai
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


