Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Taysin etupihahankkeen rakennustyöt puolivälissä – työmaalla juhlittiin harjannostajaisia

15.6.2017 15:34 | Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Jaa
Taysin etupihan rakentaminen pikakelauksena

SRV:n toteuttaman Tampereen yliopistollisen sairaalan etupihahankkeen rakennustyöt ovat puolivälissä, ja työmaalla juhlittiin harjannostajaisia torstaina 15. kesäkuuta. Taysin etupihalle rakennetaan kolme uudisrakennusta ja maanalainen pysäköintihalli, jotka otetaan käyttöön vaiheittain vuosien 2018–2020 aikana.

Taysin etupihan rakenteilla olevat uudet tilat tulevat palvelemaan lapsia, nuoria, tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista ja sydänsairauksista kärsiviä potilaita sekä raskaana olevia ja synnyttäjiä. Lisäksi tiloihin tulee toimenpideradiologian ja verisuonikirurgian yksikkö ja sairaalan uusi pääaula.

”SRV:llä on pitkä kokemus vaativien sairaalatilojen rakentamisesta sekä turvallisen sairaalatoiminnan mahdollistamisesta rakentamisen aikana ja Taysin etupihahanke on yksi hieno esimerkki ammattitaidostamme. Kyseessä on laaja hanke ja työmaan sijainti on ollut haastava. Työt ovat kuitenkin edenneet aikataulussa ja budjetissa sekä ennen kaikkea hyvässä yhteishengessä tilaajan kanssa”, kertoo SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala.

”Taysin etupihan rakentaminen on sairaalan historian mittavin investointihanke. Uusien toimintatapojen ja sitä tukevien tilojen myötä meillä on entistä paremmat mahdollisuudet tehostaa toimintaamme sekä tarjota hyvää hoitoa ja palvelua tulevaisuudessakin niin pirkanmaalaisille kuin koko Suomesta tuleville potilaille”, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen kertoo.

Taysin etupihahankkeen rakennustyöt aloitettiin elokuussa 2015. Ensimmäisenä valmistuvan Sydänsairaalan vesikatto on ollut valmiina syksystä 2016 asti, ja sisäpuolella on nyt käynnissä sisävalmistustyöt sekä talotekniikka-asennukset. Myös rakennuksista suurimman, useita eri hoitoyksiköitä sisältävässä D-rakennuksessa on käynnissä sisävalmistustyöt, ja muissa rakennuksissa tehdään runko- tai vesikattotöitä.

Hankkeella on myös hyvin laajat työllistävät vaikutukset. Kaikkiaan hanke työllistää 3 000 henkilötyövuoden verran rakentamisen, kuljetusten ammattilaisia sekä ja alihankkijoita. Tähän mennessä työmaalle on perehdytetty jo noin 2 000 työntekijää, joista lähes puolet on pirkanmaalaisia. Työmaan vahvuus tällä hetkellä on reilu 300.

Etupihan uudisrakentaminen on osa Taysin uudistamisohjelmaa. Sen ensimmäiset uudet tilat ovat jo käytössä vuonna 2015 valmistuneessa E-rakennuksessa munuais- ja infektiopotilaille. Uudisrakentamisen lisäksi on tarkoitus remontoida sairaalan vanhoja tiloja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri:
Isto Nordback, kehitysjohtaja, Taysin uudistamisohjelman projektin johtaja, puhelin 050 591 1458
Juhani Jauhiainen, vs. kiinteistöjohtaja, puhelin 050 516 3262
Rauno Ihalainen, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja, puhelin 050 68048

SRV:
Juha Pekka Ojala, toimitusjohtaja, SRV, p. 040 733 4173, jp.ojala@srv.fi
Päivi Kauhanen, viestintäjohtaja, SRV, p. 050 598 9560, paivi.kauhanen@srv.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Teiskontie 35, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä yli miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa Tampereella ja Pitkäniemessä Nokialla sekä Valkeakosken ja Vammalan sairaaloissa. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy ja FinnMedi Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Pirkanmaalla todettu tänään kolme uutta tuhkarokkotapausta3.8.2017 12:00Tiedote

Kolmella pirkanmaalaisella aikuisella on varmistunut tänään tuhkarokko. Sairastuneet kuuluvat samaan matkaseurueeseen Pirkanmaalla eilen varmistetun tuhkarokkotapauksen kanssa. Kaikki kolme ovat sairastuneet tuhkarokkoon Italian matkan jälkeen. Sairastuneet on rokotettu lapsuudessa tuhkarokkoa vastaan, mikä on varmistettu myös THL:n tekemissä vasta-ainetutkimuksissa. Heillä on ollut lieviä ihottuma- ja kuumeoireita, mikä sopii aiemmin rokotetun taudinkuvaan. On todennäköistä, että kaikki neljä ovat saaneet tartunnan samasta lähteestä Italiassa. Voimakas altistuminen on mahdollisesti tapahtunut junamatkan yhteydessä. Seurue on matkaillut useissa turistikohteissa Italiassa. On hyvin epätodennäköistä, että rokotetun henkilön tuhkarokko aiheuttaa jatkotartuntoja tai epidemiaa Suomessa. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri seuraa tilannetta tarkoin. Kaikki matkaseurueen jäsenet on kartoitettu oireiden, altistuksen ja rokotushistorian osalta.

Tays aloitti yhteistyön ruotsalaissairaalan kanssa3.7.2017 12:22Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on allekirjoittanut sopimuksen Taysin ja Tukholmassa sijaitsevan Karoliinisen yliopistosairaalan välillä lääketieteellistä diagnostiikkaa ja hoitoa sekä koulutus- ja innovaatiotoimintaa koskevasta yhteistyöstä. Se sisältää esimerkiksi erikoisalojen haastavien potilaiden konsultaatiota ja keskinäistä täydennyskoulutusta. Nyt solmitulla sopimuksella Taysin ja Karoliinisen yliopistosairaalan potilaiden hoidossa on mahdollista hyödyntää molemminpuolista lääketieteellistä asiantuntemusta sekä asiantuntijoiden kouluttautumismahdollisuuksia, kuten Taysissa sijaitsevan Kirurgian koulutuskeskuksen palveluja. Kirurgian koulutuskeskus on Pohjoismaiden ainoa kirurgisten taitojen koulutuskeskus, jossa harjoitellaan toimenpiteitä vainajilla, ks. www.tsec.fi. - Taysilla on mahdollisuus lähettää potilaita hoitoon muihin jo EU-lainsäädännön nojalla. Tämän sopimuksen ansiosta voimme lähettää myös omia ammattilaisiamme oppimaan, miten vaativia sairauksia hoidetaan. Näin opimm

Joka kymmenes vainaja palvelee koulutuskäytössä Pirkanmaalla21.6.2017 10:19Tiedote

Tampereen yliopistollisen sairaalan Kirurgian koulutuskeskuksesta on muodostunut merkittävä kirurgisia taitoja opettava yksikkö Suomessa. Taysissa on ainut pohjoismainen keskus, jossa terveydenhuollon ammattilaiset voivat opetella kirurgisia taitoja vainajilla. Vuodesta 2013 toiminut koulutuskeskus käyttää opetuksessaan vain pirkanmaalaisia vainajia. Vuosittain joka kymmenes vainaja päätyy koulutuskeskuksessa opetuskäyttöön. Viime vuonna 171 vainajaa osallistui opetuskäyttöön, osa useampaan kuin yhteen opetustilaisuuteen. Harjoitellut toimenpiteet ovat käsitelleet esimerkiksi murtumien hoitoa, uusien implanttien, kuten tekonivelten, leikkauksia tai ensihoidon ja verisuonikirurgian hätätoimenpideharjoituksia. Kuluneen vuoden aikana kirurgisia taitoja ovat käyneet opettelemassa muun muassa kirurgeja Keski-Euroopasta, Pohjoismaista ja Baltiasta. Myös HUS:in kasvojensiirto-operaatiota on harjoiteltu ennakkoon Taysin Kirurgian koulutuskeskuksessa. Lähes kaikki antavat luvan Vainajien opetus

Ensimmäinen kulttuurihyvinvoinnin suunnitelma valmistunut Pirkanmaalle19.6.2017 13:04Tiedote

Osana terveyden edistämistä Pirkanmaalle on valmistunut ensimmäinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Suunnitelman tavoitteena on edistää tavoitteellisesti kulttuurin ja taiteen keinoilla alueen asukkaiden hyvinvointia. Sen avulla halutaan tehdä mahdolliseksi kulttuuristen oikeuksien toteutuminen kaikille pirkanmaalaisille ja tukea hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamista. Suunnitelmalla edistetään yhdenvertaista mahdollisuutta osallistua kulttuuri- ja taidepalveluihin sekä kehittää ja toteuttaa itseään ja yhteisöään taiteen ja kulttuurin keinoin. Suunnitelmassa pidetään tärkeänä myös kulttuurihyvinvointipalvelujen monimuotoisuutta. Suunnitelman perusteella jokaisella pirkanmaalaisella tulisi olla mahdollisuus osallistua taiteeseen ja kulttuuriin vähintään 100 minuutin ajan viikossa. Suunnitelmaan on kirjattu myös prosenttiperiaate, jonka mukaa osa rakennushankkeen määrärahasta käytetään taiteeseen. Prosenttiperiaate voi toteutua kunnan k

Taysin psykiatrian ja tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon lisää henkilökuntaa19.6.2017 12:47Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus on päättänyt lisätä syyskuun alusta hoitohenkilökuntaa Taysin psykiatrian toimialueelle potilaiden ja henkilökunnan turvallisuusriskien lisäännyttyä. Vastaavasti lääkäreitä lisätään tuki- ja liikuntaelinsairauksien vastuualueelle, jossa helpotetaan työssä havaittua kuormittuneisuutta. Potilaiden ja henkilöstön turvallisuusriskit ovat Taysin psykiatrian toimialueella lisääntyneet sen jälkeen, kun akuutit ja tahdosta riippumattoman hoidon potilaat päivystysasetuksen mukaisesti keskitettiin yhteen sairaalaan. Riskit näyttäytyvät väkivallan uhkatilanteina, joiden hallitsemiseen ja ennakointiin tarvitaan aiempaa enemmän työntekijöitä. Myös eräitä ostopalveluina hankittuja palveluita, kuten syömishäiriöpotilaiden osastohoito, on siirretty omaksi toiminnaksi. Tays Pitkäniemen osastoilla hoitohenkilöstön resurssi on edelleen maan alhaisempia verrattuna muihin yliopisto- ja keskussairaaloihin. Aikuispsykiatrian hoitohenkilöstön mitoitus sairaansijaa kohden

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme