Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Taysin lääkäri tulee potilaan luo – terveyskeskuksissa kiertävän erikoislääkärin käynnit saavat kiitosta

Jaa

Taysin korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärit ovat syksystä 2017 saakka kiertäneet pitämässä vastaanottoja lähikuntien terveyskeskuksissa. Tällä hetkellä mukana järjestelyssä ovat Akaan Toijala, Lempäälä, Ylöjärvi, Pirkkala ja Vesilahti.

Terveyskeskusten omat lääkärit valitsevat etukäteen potilaat, joilla on tarve päästä erikoislääkärin vastaanotolle. Yhden päivän aikana Taysin lääkäri voi tavata 11 potilasta, ja lisäksi on varattu aikaa yhden paperikonsultaation tekemiseen.

Terveysasemilla kiertää kolme Taysin erikoislääkäriä. Erikoislääkäripalveluita on näin saatavissa noin kaksi kertaa kuukaudessa jokaisessa pisteessä.

Apua saa lähiterveyskeskuksessa

Sekä potilaat, terveyskeskusten lääkärit ja Taysin lääkärit ovat kokeneet järjestelyn toimivana. Potilaan kannalta on miellyttävää, että Taysin poliklinikalla asioimisen sijasta avun saakin läheisessä terveyskeskuksessa.

Toiminta on osoittautunut myös varsin tehokkaaksi: neljä viidestä potilaasta saa avun vaivaansa tällä yhdellä käynnillä, eikä jatkohoitoa Taysissa tarvita. Jos kuitenkin ilmenee tarvetta sairaalassa tehtävälle toimenpiteelle, potilaalle voidaan tavallisesti varata toimenpideaika suoraan, eikä hänen tarvitse enää käydä polikliinisella käynnillä.

Myös pienet toimenpiteet onnistuvat

Taysin lääkärit tekevät terveyskeskuksissa myös pienimuotoisia toimenpiteitä, kuten tärykalvopistoja, poskiontelopunktioita tai koepalojen ottoja. Tähän tarkoitukseen lääkärit kuljettavat mukanaan välineitä, jotka eivät kuulu terveysasemien perusvalikoimaan.

Terveyskeskuslääkäreille järjestelyn etuna on muun muassa se, että osa vastaanottoajoista on suunniteltu niin sanotuiksi konsultaatioajoiksi. Se tarkoittaa, että terveyskeskuslääkäri voi tehdä itse jonkin toimenpiteen korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin ohjauksessa. Näin terveyskeskusten lääkärit saavat tilaisuuden kerrata taitojaan tai vahvistaa osaamistaan.

– Sekä potilaiden että lääkärien antama sanallinen palaute on ollut hyvää, ja tätä palvelua on toivottu lisää, kertoo toimintaa koordinoiva ylilääkäri Jura Numminen Taysin korva- ja suusairauksien vastuualueelta.

Numminen tähdentää, että uusi toimintatapa on myös kurkistus tulevaisuuteen. Yksi valmisteilla olevan sote-uudistuksen tavoitteista on kaventaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välistä kuilua.

– Meidän mallissamme erikoissairaanhoito jalkautuu perusterveydenhuoltoon, ja yhteistyötä on tiivistetty potilaan parhaaksi, Numminen sanoo.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Jura Numminen, ylilääkäri
03 311 67651, etunimi.sukunimi@pshp.fi

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Teiskontie 35, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä yli miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy ja FinnMedi Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tampereella tuhkarokkoon sairastunut saanut lapsuudessa rokotuksen20.12.2018 11:44Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti viime viikolla Tampereella Pyhän Ristin seurakunnan messussa tapahtuneista tuhkarokkotartunnoista. Sairaanhoitopiiri on saanut lisätietoa tartuttavaan tuhkarokkoon sairastuneen henkilön rokotustaustasta. Ulkomailta tuhkarokkotartunnan saanut aikuinen on hankkinut kotimaastaan rokotuskorttinsa. Toisin kuin aiemmin on tiedotettu, hän on saanut kotimaassaan kaksi annosta Itä-Euroopassa valmistettua tuhkarokkorokotetta. – Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tehtyjen laboratoriotutkimusten mukaan kyseiset, lapsuudessa annetut rokotukset eivät olleet antaneet henkilölle asianmukaista suojaa. Syynä suojan puuttumiseen voi olla rokotteen lämpeneminen tai jäätyminen säilytyksen aikana tai muuten virheellisesti käsitelty rokote. Kyseistä rokotetta ei ole käytetty Suomessa, sanoo erityisasiantuntija Mia Kontio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Suomessa rokotteiden säilyttämiseen, kuljetukseen ja käsittelyyn kiinnitetään erityistä huomiota. Suo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme