Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Taysin vanhan osan uudistamisen valmistelu etenee

Jaa

Tays Keskussairaalan vanhan osan uudistamisen valmistelu etenee. Sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi uudistamisohjelman loppuvaiheen hankesuunnitelman 8.11.2021. Marraskuun lopulla hankkeen investointipäätös viedään valtuuston käsittelyyn. Rakentamisen mahdollistavaa poikkeuslupaa ollaan haettu Tampereen kaupungilta. 

Vanhan osan uudistamisen suunnittelu on jo pitkällä. Tiloissa toimivat yksiköt ovat laatineet toiminnalliset suunnitelmat, toiminnasta on tehty tuottavuuspotentiaalin kartoitus sekä potilasvirtojen kulkua on analysoitu. Muun muassa näiden selvitysten perusteella on arvioitu tilojen tarvetta, toimintojen optimaalista sijoittelua sekä toiminnan kehittämisen mahdollisuuksia.

Rakennusten sijoittumiseen selvitettiin useita vaihtoehtoja, ja jatkosuunnitteluun valittiin vaihtoehto, jossa B-rakennuksen ympärille rakennetaan uusia rakennuksia. 

Katso tiedote 14.6.2021

Iso kokonaisuus uudistuu kahdessa vaiheessa

Vanhan osan uudistaminen tullaan jakamaan kahteen vaiheeseen.

Ensimmäinen vaihe 2023-2029

Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan uutta tilaa noin 115 000 brm2.  Uudisrakentamisen jalkoihin jäävä Q-rakennus puretaan, ja siellä toimiville yksiköille haetaan väistötilat yhdessä käyttäjien kanssa. Uusien rakennusten valmistuttua (arvio v. 2029) niihin voidaan siirtää toiminnat vanhoista rakennuksista.

Ensimmäisen vaiheen alustava kustannusarvio on noin 700 miljoonaa.

Toinen vaihe 2029-2033

Uutta tilaa rakennetaan noin 65 000 brm2 ja lisäksi remontoidaan B-rakennus, jonka täytyy remontin aikana olla tyhjillään. A- ja  ja K-rakennukset puretaan. Muualla vuokratiloissa, kuten Hatanpäällä ja FM-rakennuksissa, toimivaa erikoissairaanhoitoa siirretään Kaupin kampukselle.

Toisen vaiheen alustava kustannusarvio on 400 miljoonaa euroa.

Keskeisiä tavoitteita tuleviin tiloihin

Perustuen muun muassa alussa mainittuihin selvityksiin, tavoitellaan uusiin tiloihin esimerkiksi seuraavia muutoksia:

  • Acutan sisälle tehdään kuvantamisen tiloja, ja teho, vuodeosastot ja leikkaussalit sijoitetaan Acutan lähelle (yläpuolella).
  • Lasten ja aikuisten teho-osasto sijoitetaan samaan kokonaisuuteen.
  • Leikkaustoiminnan kokonaisuus mahdollistaa kotiuttamisen suoraan heräämöstä tai kotiuttamisosaston kautta ja vähentää tarvetta siirtää potilaita vuodeosastolle.
  • Poliklinikat sijoitetaan yhdelle alueelle, jolloin huoneita voidaan käyttää joustavammin tarpeen mukaan.
  • Kuvantamisen toimenpiteiden jälkeinen seuranta poliklinikoiden tarkkailupaikoille, ei vuodeosastoille.
  • Erikoisalojen yksiköitä kootaan isompiin kokonaisuuksiin.
  • Valvontaosastot keskitetään osastojen yhteyteen.
  • Vuodeosastot ovat muuntojoustavia. Lähtökohtana on, että 50 % on yhden hengen huoneita.

Tays Keskussairaalan vanhimmissa rakennuksissa (rakennukset A,B,K, P ja H) sijaitsevat muun muassa Acuta, pääkeskus, ihotaudit, sisätaudit, keuhkosairaudet, äiti-lapsiyksikkö, gynekologia, gastroenterologia, kuvantaminen ja urologia. 

Lisätietoja: kehittämisjohtaja Arto Ranta, etunimi.sukunimi@pshp.fi, puh. 050 512 1546

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Vammaispalvelulain mukaiset välineet ja asunnon muutostyöt jatkossa maakunnallisesta apuvälinekeskuksesta3.12.2021 10:36:12 EET | Tiedote

Vammaispalvelulain mukaiset välineet ja asunnon muutostyöt jatkossa maakunnallisesta apuvälinekeskuksesta Pirkanmaalaiset saavat 1.1.2022 alkaen vammaispalvelulain mukaiset asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet, asunnon muutostyöt sekä autoilun apuvälineet maakunnallisesta apuvälinekeskuksesta. Tavoitteena on yhtenäistää vammaispalvelun toimintakäytäntöjä ja taata asiakkaille tasavertaiset palvelut asuinkunnasta riippumatta. Myös apuvälineiden huollot hoidetaan jatkossa keskitetysti apuvälinekeskuksen kautta. Toiminnan keskittäminen lisää asiantuntijuutta, nopeuttaa palveluprosessia ja tasavertaistaa palveluja Hakemukset toimitetaan jatkossakin oman kunnan vammaispalveluun, jossa arvioidaan asiakkaan palvelun tarve ja tehdään päätös välineen hankkimisesta tai asunnon muutostyöstä. Apuvälinekeskus osallistuu tarvittaessa tarpeen arvioon ja hankkii vammaispalvelulain myöntämät välineet ja laitteet sekä asunnon muutostyökokonaisuudet. Kunnissa tehtävä päällekkäinen työ vähenee, mikä vapa

Työpaikoille sekä oppilaitoksiin kuudesluokkalaisille ja heitä vanhemmille suositellaan maskia23.11.2021 15:15:00 EET | Tiedote

Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla koko epidemia-ajan korkeimmalla tasolla. Sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on tällä hetkellä maltillinen. Taudin luonne ja tartuntojen ikäjakauma huomioiden voidaan arvioida myös sairaalahoidon tarpeen kasvavan. Pandemiaohjausryhmä palautti maanantaina maskisuosituksen oppilaitoksiin kuudesluokkalaisille ja heitä vanhemmille. Aluehallintovirasto on rajoittanut yleisötilaisuuksia.

Taysin uudistamisohjelma saa jatkoa: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto teki investointipäätöksen23.11.2021 14:49:14 EET | Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto hyväksyi 23.11. Tays Keskussairalaan vanhan osan uudistamisen ensimmäisen vaiheen investoinnin edellyttäen,​ että hankkeelle saadaan rajoituslain vaatima sosiaali-​ ja terveysministeriön poikkeuslupa. Ensimmäisen vaiheen investoinnin alustava kustannusarvio on noin 700 miljoonaa, ja rakennushanke tulee olemaan Taysin historian mittavin rakennushanke. Tays Keskussairaalan vanhimmissa rakennuksissa (rakennukset A,B,K, P ja H) sijaitsevat muun muassa Acuta, teho-osasto, neuroalat, korva-, nenä- ja kurkkutaudit, ihotaudit, sisätaudit, keuhkosairaudet, äiti-lapsiyksikkö, gynekologia, gastroenterologia, kuvantaminen ja urologia. Rakennukset on otettu käyttöön pääosin 1960-luvulla eivätkä ne enää vastaa nykypäivän vaatimuksia Vanhan osan uudistaminen tullaan jakamaan kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa, vuosina 2023-2029, rakennetaan uutta tilaa noin 117 000 brm². Uusien rakennusten valmistuttua niihin voidaan siirtää toiminnat Tays Keskussairaa

Allergisen tulehduksen ja syöpäriskin yhteydestä löytyi uutta kokeellista tietoa22.11.2021 14:00:38 EET | Tiedote

Tulehdusreaktion ja syöpäriskin yhteyttä tutkitaan tällä hetkellä kiivaasti. Alun perin tulehdusreaktio on kehittynyt elimistön vasteeksi taudinaiheuttajia vastaan, mutta tulehduksen ja syöpäriskin yhteyttä tunnetaan huonommin. Nyt tutkijoita kiinnostaa, kuinka voitaisiin saada syntymään elimistön oma immuunivaste syöpäsoluille. Yksi askel tähän suuntaan on Tampereella tehty tutkimuslöydös, jonka perusteella allergiseen tulehdukseen liittyvä proteiini näyttää tutkimusolosuhteissa suojaavan ihosyövältä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme