Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Taysissa tutkittiin, kuinka usein sähköpotkulauta-ajelu johtaa ensiapuun

Jaa

Tutkimuksen mukaan sadastatuhannesta ajelukerrasta 18 johtaa ensiapua vaativaan loukkaantumiseen. Jopa 44 prosenttia näistä ensiapukäynneistä ajoittuu yöaikaan.

Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin Taysin ensiavussa hoidettuja sähköpotkulautavammoja. Tutkimukseen sisällytettiin potilaat, jotka olivat loukkaantuneet sähköpotkulaudalla ajaessa kahden ensimmäisen käyttövuoden aikana eli huhtikuun 2019 ja huhtikuun 2021 välillä.

− Laadukas tutkimustieto on tärkeää uusien terveydenhuollon ilmiöiden taustoittamisessa, päätutkija, dosentti Aleksi Reito Taysista sanoo.

Sähköpotkulautavammoista on julkaistu maailmalla runsaasti tutkimuksia ja yleisimmät vammatyypit on kuvattu melko hyvin. Tutkimuksia, joissa olisi selvitetty vammojen määriä suhteessa lautojen käyttömääriin, ei ole kuitenkaan julkaistu.

− Meillä on ainutlaatuinen terveydenhuoltojärjestelmä ja kaupunkialueellamme on vain yksi päivystävä sairaala. Lisäksi Tampereella on toiminut tietyn ajan vain kaksi sähköpotkulautoja vuokraavaa yritystä. Näin oli mahdollista pyytää yrityksiltä käyttäjämäärätiedot ja suhteuttaa ne potilasmääriin, Reito toteaa.

Ensiapuun 331 potilasta kahdessa vuodessa

Minkä tahansa kulkuneuvon käytössä voi sattua vahinkoja, mutta oleellisinta on tutkijoiden mukaan se, mikä on loukkaantumisten suhde käyttömääriin eli mikä on vammojen ilmaantuvuus. Taysin tutkimuksessa ensiapua vaatineiden sähköpotkulaudalla tapahtuneiden loukkaantumisten määrä oli 18 sataatuhatta käyttökertaa kohden. Vakavien loukkaantumisten ilmaantuvuus oli 5,9 sataatuhatta käyttökertaa kohden.

− Nämä tulokset ovat tärkeitä vertailuarvoja, kun jatkossa mietitään mahdollisten lautojen turvallisuutta edistävien toimenpiteiden tehoa, Reito toteaa.

Yhteensä kahden vuoden aikana ensiavussa oli 335 käyntiä 331 potilaalla, jotka olivat loukkaantuneet sähköpotkulaudalla ajaessa. Mikään vammatyyppi ei ollut selkeästi yliedustettuna vaan vammoja oli tasaisesti pään ja raajojen alueella. Vakavimmat vammat olivat pään ja kasvojen alueen vaikeita murtumia. Jopa 44 prosenttia käynneistä ajoittui puolenyön ja aamukuuden välille.

− Tyypillinen potilas on nuori aikuinen, joka alkoholin vaikutuksen alaisena loukkaa itsensä yöaikaan. Valitettavasti osalla potilaista oli vakavia ja pitkäaikaista, jopa pysyvää haittaa aiheuttavia vammoja, Reito summaa tutkimustuloksia.

− Media on ymmärrettävästi kiinnostunut sähköpotkulautojen käyttöön liittyvistä vammoista ja meille tuleekin paljon kyselyitä liittyen ensiapukäynteihin. Hienoa, että nyt saimme yhteistyössä Taysin tuki- ja liikuntaelinkeskuksen kanssa selvitettyä vammojen todellisen lukumäärän ja profiilin, toteaa tutkimuksessa mukana ollut Acutan ylilääkäri Mikko Franssila.

Tutkimus: Incidence of Electric Scooter-Associated Injuries in Finland From 2019 to 2021, julkaistu JAMA Network Open -lehdessä: https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2791039

Lisätiedot: LT, dosentti Aleksi Reito, Taysin tuki- ja liikuntaelinkeskus, aleksi.reito@pshp.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Ilo yltää kaikkialle – Särkänniemen Sairaalahuvipuisto avautuu Taysissa24.5.2022 07:00:00 EEST | Tiedote

Särkänniemi ja Tampereen yliopistollinen sairaala Tays avaavat maailman ensimmäisen Sairaalahuvipuiston Taysin pääaulan yhteyteen. Sairaalahuvipuisto on Taysin lasten ja nuorten sairaalan potilaille ja heidän läheisilleen suunnattu elämysympäristö, jonka tarkoituksena on tuoda iloa ja perheiden yhdessäoloa myös sellaisiin elämänvaiheisiin, jossa lapsella ei ole mahdollisuutta lähteä sairaalan ulkopuolelle. Sairaalahuvipuisto on avoinna ke 25.5.2022 alkaen päivittäin klo 12–18, ja paikalla on aina Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n sairaalahuvipuistotyöntekijä.

Koronarokotukset: Neljänsiä annoksia nyt myös iäkkäille kotihoidon tai omaishoidon piirissä oleville sekä muille iäkkäille, jotka eivät selviä yksin kotona11.5.2022 12:32:31 EEST | Tiedote

THL suosittelee neljänsien koronarokotteiden antamisen laajentamista niille iäkkäille henkilöille, jotka ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä sekä muille iäkkäille, joiden terveydentila ja toimintakyky ovat niin heikentyneet, että he eivät selviä ilman toisen ihmisen apua kotona.

Taysin yleisöluento vastaa kysymyksiin gynekologisten syöpien hoidosta9.5.2022 16:25:16 EEST | Tiedote

Mitä tapahtuu, jos saa diagnoosin gynekologisesta syövästä? Millaisia hoitoja on saatavilla, voiko sairaudesta parantua kokonaan, miten etenemistä voi jarruttaa ja kuinka hoitopolku etenee? Taysin naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sami Saarelainen kertoo aiheesta Vaikuttavaa hoitoa -yleisöluentosarjan kevään viimeisellä luennolla. Tervetuloa Teams liveen torstaina 19.5. klo 18−19.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme