Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

THL:n kasvomaskisuositus käyttöön myös Pirkanmaalla - sote-yksiköiden asiakastiloissa jatketaan maskien käyttöä

Jaa
Koronan aiheuttama sairaalahoidon tarve on Pirkanmaalla laskusuunnassa. Pirkanmaalla siirrytään THL:n kasvomaskisuositukseen. Maskilla kannattaa edelleen suojata itseään esimerkiksi ruuhkatilanteissa. Pirkanmaalla on alkanut nyt myös influenssaepidemia.

Erikoissairaanhoitoon tulee keskimäärin neljä uutta koronapotilasta päivässä, kun edeltäneiden kahden kuukauden ajan potilaita tuli 7-8.Taysin osastoilla on tällä hetkellä hoidossa kolmisenkymmentä potilasta koronan vuoksi. Terveyskeskussairaaloissa on kymmenkunta potilasta hoidossa ensisijaisesti koronan takia.

Koronan ilmaantuvuus on puolittunut verrattuna kolmen kuukauden aikaiseen epidemiahuippuun. Fimlabissa tehdyissä koronatesteissä positiivisten näytteiden prosenttiosuus on hienoisessa laskussa. Vallitseva koronavirusvariantti on omikron BA.02.

Maskit yhä ruuhkissa ja riskitilanteissa

Alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että Pirkanmaalla otetaan käyttöön kansalaisten kasvomaskisuositus, joka noudattelee THL:n kasvomaskien käytön suosituksia. Sen mukaan jokainen voi oman harkintansa mukaan käyttää kasvomaskia suojatakseen itseään esimerkiksi ruuhkaisissa liikennevälineissä ja sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

Maskin käyttöä ruuhkissa kannattaa harkita erityisesti, jos

  • on rokottamaton aikuinen
  • on riski saada vaikea koronatauti rokotuksista riippumatta
  • hakeutuu koronaepäilyn vuoksi testiin tai hoitoon
  • joutuu välttämättömästä syystä liikkumaan hengitystieoireisena kodin ulkopuolella
  • tietää altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu korona) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä

THL:n ja Pirkanmaan maskisuositus ei koske työpaikkoja ja työskentelytilanteita, joissa maskien käyttö perustuu työsuojeluun ja asiakasturvallisuuteen. Näistä päättää työnantaja riskinarvioinnin perusteella ja Työterveyslaitoksen ohjeistuksen pohjalta.

Sote-asiakastiloissa jatketaan maskien käyttöä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin 26.4. tekemän linjauksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta käyttää kirurgista suu-nenäsuojainta sairaaloiden osastoilla, poliklinikoilla sekä muissa potilaiden hoito-, tutkimus- ja vastaanottotiloissa. Ensihoidossa ja päivystyksissä FFP2-hengityksensuojainta suositellaan hengitystieinfektio-oireisten potilaiden tutkimiseen ja hoitoon. Koronapotilaiden lähihoidossa ja koronanäytteenotossa suositellaan niin ikään FFP2-hengityksensuojaimen käyttöä.

Ympärivuorokautisen hoivan asiakastiloissa, joissa liikkuu asukkaita, asiakkaita tai heidän läheisiään, kotihoidossa sekä riskiryhmien sosiaalihuollon avopalveluissa suositellaan henkilökunnalle edelleen kirurgisen suu-nenäsuojainten käyttöä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä vieraileville suositellaan kasvomaskin käyttöä sairaaloissa tiloissa, joissa tutkitaan tai hoidetaan potilaita sekä ympärivuorokautisen hoivan tiloissa. Potilaille suositellaan kasvomaskin käyttöä sairaalassa ja vastaanotoilla asioidessa.

Influenssa A -epidemia alkanut

Pirkanmaalla on nyt alkanut myös influenssa A -epidemia. Viime vuonna Pirkanmaalla todettiin vain yksittäisiä influenssatapauksia, mikä johtui todennäköisesti koronapandemian takia tehdyistä laajoista hengitystieinfektioiden torjuntatoimista.

Nyt positiivisten näytteiden osuus kaikista Pirkanmaalla otetuista influenssanäytteistä on noussut yli 10 prosentin ja laboratoriovarmennettuja tautitapauksia on ollut viime viikolla yli 30. Yksittäisiä influenssapotilaita on myös sairaalahoidossa.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä kokoontuu jatkossa tarvittaessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Ylilääkäri Jaana Syrjänen
Puh. 050 410 7760


Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye