Seta RySeta Ry

TransHelsinki 2021: Selvityksen mukaan sukupuolivähemmistöjen syrjintä työelämässä yleistä

Jaa

Transjärjestöjen keräämien tietojen mukaan syrjintä työelämässä on edelleen yleistä. Selvitys julkistetaan TransHelsinki-viikon aloittavana maanantaina 15.11. Viikkoon kuuluu myös perinteinen yhteisöseminaari, keskustelutilaisuus translaista, perhetapahtuma ja kansainvälinen transmuistotilaisuus Transgender Day of Remembrance 20.11.

Kuvituskuva työelämäselvitykselle.
Kuvituskuva työelämäselvitykselle.

Vapaa heti julkaistavaksi
8.11.2021

Vuosittain marraskuun 20. päivänä koko sateenkaariyhteisö hiljentyy kunnioittamaan kuluneen vuoden aikana maailmassa surmattujen transihmisten muistoa. Muistopäivän ympärille rakentunutta TransHelsinki-viikkoa on vietetty vuodesta 1993, ja sen aikana pyritään lisäämään tietoisuutta transihmisten tilanteesta ja heidän kokemistaan ongelmista ja vääryyksistä myös meillä Suomessa.

Tänä vuonna esille nostetaan transihmisten kokemaa työelämäsyrjintää sekä translain uudistus. Transoikeudet ovat ajankohtaisia, sillä translain kokonaisuudistus etenee sekä ministeriössä että kansalaisaloitteena.

Median edustajat voivat tehdä haastatteluja ja uutisia seuraavista tapahtumista ja aineistoista:

  • Työelämäselvitys kertoo transihmisten kokemuksia työelämästä ja syrjinnästä. Selvitys saatavilla medialle etukäteen sen laatijalta. Tilaisuus 15.11. klo 17.30.
  • Kansainvälisenä transmuistopäivänä  julkistetaan jälkeen raportti vuoden aikana murhatuista transihmisistä eri puolilla maailmaa. Muistotilaisuus Kansalaistorilla klo 17. Raportti saatavilla myöhemmin osoitteessa: https://transrespect.org/en/
  • Translain kokonaisuudistus etenee, mutta toteutuuko todellinen itsemääräämisoikeus ja lasten ja nuorten oikeudet siinä? TransHelsinki-viikon järjestäjät antavat aiheesta mielellään haastatteluja!

Selvitys: työelämäsyrjintä on yleistä

Suomen transjärjestöt tekivät syksyllä 2020 kyselyn sukupuolivähemmistöjen kohtaamasta syrjinnästä ja tuesta työelämässä. Kyselyn tulokset julkaistaan 15.11. klo 17.30-19.00 pidettävässä seminaarissa Itäkeskuksen kirjaston kokoushuoneessa, os. Turunlinnantie 1.

Tilaisuudessa järjestettävään paneeliin osallistuvat transyhteisön edustajien lisäksi tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara, AKAVA:n tasa-arvo- ja työympäristöpäällikkö Lotta Savinko ja Nordean edustaja (Country Representative Finland, Diversity & Inclusion and Employer Branding) Victor Brück.

Tilaisuutta voi seurata myös verkossa täällä.

Tiivistelmä kyselyn tuloksista (selvityksen raportti medialle etukäteen yhteyshenkilöltä)

Kyselyyn vastasi 219 sukupuolivähemmistöihin kuuluvaa, joista 172 oli ainakin jossain määrin avoimesti omana itsenään töissä. Tulokset analysoitiin vuoden 2021 aikana. Analyysissä selvitettiin tilanteen muutos tasa-arvolain vuonna 2015 tehdyn muutoksen jälkeen, jolloin sukupuolivähemmistöjen syrjintä kirjattiin lakiin kiellettynä asiana. Tuloksia verrattiin sen takia vuonna 2016 tehtyyn vastaavaan kyselyyn.

Transihmisten työllisyystilanne on kyselyn perusteella muuta väestöä heikompi ja pätkätöissä ollessa koetaan erityisen paljon syrjintää. Pelko syrjinnästä vaikeuttaa myös kouluttautumista aloille, joilla sitä oletetaan esiintyvän erityisesti. Vähemmistöstressiin liittyvät terveydelliset ongelmat aiheuttavat vakavaa syrjäytymistä.

Niiden kohdalla, jotka eivät koe itseään mieheksi eivätkä naiseksi, syrjintä liittyi usein kohdattujen ihmisten vaikeuksiin ymmärtää tai hyväksyä sitä, mistä heidän identiteetissään on kyse. Tähän ryhmään kuuluvat myös salasivat identiteettinsä työpaikalla muita useammin. Kaiken kaikkiaan identiteetti salattiin työpaikalla suhteellisesti yleisimmin syrjäseudulla ja harvemmin pääkaupunkiseudulla.

"Kyselyn tulokset osoittavat, että Suomessa sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset kokevat edelleen karkeaakin syrjintää työelämässä viisi vuotta tasa-arvolain päivityksen jälkeen. Toisaalta jo vuonna 2016 havaittu positiivinen ja kannustava asenne näyttää voimistuneen. Tasa-arvolain vaikutuksia on vaikea erottaa muusta yhteiskunnan yleisestä sukupuolivähemmistöihin kohdistuvasta tietoisuuden kasvusta ja hyväksyvämmistä asenteista", toteaa selvityksen tuottanut Anukatariina Saloheimo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anukatariina Saloheimo

Anukatariina Saloheimo toimii Dreamwear Clubin puheenjohtajana sekä Setan sukupuolen moninaisuus -toimikunnan jäsenenä.

anukatariina2@gmail.com

Kuvat

Kuvituskuva työelämäselvitykselle.
Kuvituskuva työelämäselvitykselle.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Seta Ry
Seta Ry
Pasilanraitio 5, 2 krs.
00240 Helsinki

https://seta.fi/

Vuodesta 1993 järjestetty TransHelsinki-viikko sisältää yhteisöseminaarin, surmattujen transihmisten muistotilaisuuden ja muuta monipuolista ohjelmaa. TransHelsinki-tapahtumia järjestävät tai tukevat muun muassa Dreamwear Club ry, Trasek ry, Non-Binary Voices / Ei-binäärisiä ääniä, Isio ryTransfeminiinit ry, Tratu ry, Sateenkaariperheet ry, Amnesty International Suomen osasto ja Seta sekä Setan sukupuolen moninaisuuden toimikunta sekä Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Seta Ry

Setan Asiallisen tiedon omena -tunnustus Kirkkohallituksen kasvatuksen ja perheasioiden yksikölle22.9.2021 00:05:00 EEST | Tiedote

Ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö Seta on jakanut vuoden 2021 Asiallisen tiedon omena -tunnustuksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen Kasvatus ja perheasiat -yksikölle. Tunnustuksen vastaanottivat 14.9.2021 yksikön johtaja Jarmo Kokkonen ja johtava asiantuntija Sari-Annika Pettinen. Tunnustuksen luovutti Kirkkohallituksen tiloissa Helsingissä Setan puheenjohtaja Sakris Kupila.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme