Transjärjestöt: Translain uudistus on elintärkeä!

Eduskunta on vihdoin päättämässä translain uudistamisesta. Järjestömme kokoavat yhteen transsukupuolisia naisia, miehiä ja ei-binäärisiä, intersukupuolisia sekä muita sukupuolivähemmistöihin kuuluvia. Ehdotetut lakimuutokset vaikuttavat suoraan meihin.
Suomen translaki on auttamattomasti vanhentunut. Hallituksen esityksen tavoite onkin vahvistaa itsemääräämisoikeutta niin, että sukupuolen juridinen vahvistaminen erotettaisiin sukupuolen lääketieteellisistä korjaushoidoista. Lisäksi laista poistettaisiin vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja psykiatrisen diagnosointiprosessin läpikäymisestä. Lain uudistamista ovat kerta toisensa jälkeen suositelleet ihmisoikeustoimijat niin Euroopan neuvoston kuin YK:n piirissä.
Me transjärjestöt ja -toimijat niin Suomessa kuin muualla maailmalla olemme yksimielisiä siitä, että sukupuolen juridisen vahvistamisen tulee perustua itsemääräämisoikeuteen.
Olemme vuosikausia kamppailleet sen puolesta, ettei meihin kohdisteta epäinhimillisiä, nöyryyttäviä ja turhia vaatimuksia, joita sukupuolen vahvistamisen ehtona eri maissa on.
Vaatimuksemme on kuultu jo useassa maassa ja osassa näistä lainsäädäntö on ollut paljon edistyksellisempää, kuin mitä nyt Suomessa ehdotetaan. Euroopassa jo yhdeksässä maassa on itsemääräämisoikeutta kunnioittava translaki. 17 eurooppalaisessa maassa on olemassa menettely alaikäisen sukupuolen juridiselle vahvistamiselle.
Itsemääräämisoikeuteen perustuvalla translailla ei ole ollut kielteisiä vaikutuksia transsukupuolisten saati cissukupuolisten elämään. Tällaisen lainsäädännön keskeinen vaikutus on ollut, että transihmisten sukupuolen vahvistaminen tapahtuu meitä ja ihmisoikeuksiamme kunnioittavasti.
Eduskunnasta asti on lietsottu pelkoa siitä, että translain muuttaminen avaisi portit cissukupuolisten harjoittamalle seksuaaliselle ahdistelulle sukupuolitetuissa tiloissa, asevelvollisuuden välttelylle ja muunlaiselle rikolliselle toiminnalle. Tällaiset uhkakuvat ovat kaukaa haettuja, eikä translakiesityksessä ole mitään edellä mainittua mahdollistavia porsaanreikiä. Voisiko lakiuudistuksen syynäämisessä keskittyä uhkakuvien keksimisen sijaan siihen, että kyseessä on meidän elämäämme takuulla ja aivan valtavasti vaikuttava, kipeästi kaivattu uudistus?
Muutoinkin eduskunnassa käyty keskustelu meistä ja oikeuksistamme on ollut raadollista ja loukkaavaa. Kansanedustajilla on erinomaiset mahdollisuudet hankkia tietoa ja kuulla meitä, joita laki tosiasiallisesti koskettaa. Harva ennakkoluuloihin tarrautunut on valitettavasti halunnut pysähtyä kuuntelemaan. Haluaisimme, että kansanedustajat aidosti edustaisivat myös meitä. Vähin mitä voisi kansanedustajalta odottaa on, ettei hän käyttäisi asemaansa halventaakseen ihmisarvoamme.
Allekirjoittajat:
Dreamwear Club ry
Trans ry
Transfeminiinit ry
Trasek ry
Seta ry
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eliisa Alataloviestinnän asiantuntija
Setan viestinnän asiantuntija Eliisa Alatalo (medianomi YAMK) tukee ja neuvoo toimittajia sateenkaariteemojen käsittelyssä, haastateltavien löytämisessä sekä kuvituskuvien hankkimisessa. Hän kehittää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä koskevan uutisoinnin sensitiivisyyttä.
Kerttu Tarjamopääsihteeri
Kerttu Tarjamo johtaa Setan poliittista ja järjestöllistä toimintaa. Hän on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksien sekä Suomen ja kansainvälisen sateenkaaripolitiikan asiantuntija.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Seta Ry
Hengellisen sateenkaari-ihmisen ja hänen läheistensä voi olla vaikeaa saada tarvitsemaansa tukea31.5.2023 06:03:00 EEST | Tiedote
Hengellisissä yhteisöissä elävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset saattavat kokea ristiriitaa uskonkäsityksensä ja sateenkaari-identiteettinsä välillä, mutta jäävät usein yksin tilanteensa kanssa. Sateenkaariyhdistys Malkuksen Voimavaraksi-hanke on avannut vertaistukipalvelun heitä tukeakseen. Kahdenkeskisessä keskustelussa vertaistukihenkilön kanssa voi puhua sateenkaari-identiteettiin ja hengellisyyteen liittyvistä asioista etäyhteyden kautta.
Kesän lukuisat Pride-tapahtumat saapuvat kuntiin ja kaupunkeihin – jo 40 tapahtumaa ilmoitettu!12.5.2023 08:48:53 EEST | Tiedote
Setan puheenjohtaja Pekka Rantala: “Uudet Pride-tapahtumat luovat tärkeää tilaa sateenkaari-ihmisille näkyä ja kuulua juuri siellä missä he asuvat”.
Suomi nousee 6. sijalle eurooppalaisessa sateenkaarioikeuksien vertailussa11.5.2023 08:50:00 EEST | Tiedote
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Europe julkaisee tänään torstaina vertailun 49 Euroopan maan ihmisoikeustilanteesta. Raportissa vertaillaan, miten eri Euroopan valtioiden lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa kohdellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.
Sateenkaarijärjestöille toimisto keskeiselle paikalle Ouluun8.5.2023 13:32:49 EEST | Tiedote
Oulu Pride ja Oulun Seta liittyvät Rotuaarin lähelle kimppatoimistoon Transfeminiinien järjestön kanssa kesäkuun alusta.
Tuhannet vetoavat puolueisiin sateenkaari-ihmisten ihmisarvon kunnioittamiseksi11.3.2023 05:00:00 EET | Tiedote
Ihmisoikeusjärjestö Seta vetoaa 5500 suomalaisen kanssa eduskuntavaaleja käyviin puolueisiin sateenkaari-ihmisten ihmisarvon kunnioittamisesta. Vihapuhe sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan on lisääntynyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme