Translain hyväksyminen merkittävä ihmisoikeusaskel – lapsen oikeudet turvattava jatkossa!

Tiedote 1.2.2023
vapaa heti julkaistavaksi
Seta kiittää lain puolesta äänestäneitä kansanedustajia sekä kaikkia uudistusta tukeneita järjestöjä ja vuosikymmeniä uudistuksen puolesta työtä tehneitä vaikuttajia ja aktivisteja.
”Ihmisoikeudet kehittyvät Suomessa tuskallisen hitaasti. Nyt itsemääräämisoikeus sukupuoleen toteutuu täysi-ikäisille ihmisoikeusnormien mukaisesti. On elintärkeää, että työ jatkuu alaikäisten oikeuksien varmistamiseksi”, sanoo Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.
Juridinen sukupuolen korjaaminen on nyt mahdollista omalla ilmoituksella vain täysi-ikäisille. On tärkeää, että valtioneuvosto jatkaa säädösmuutosten arviointia ja valmistelua alaikäisten itsemääräämisoikeuden osalta, kuten eduskunta myös päätti.
Lapsen oikeuksien huomioimista ovat pitäneet esillä myös oikeuskansleri, eduskunnan apulaisoikeusasiamies, lapsiasiavaltuutettu sekä lukuisat lasten hyvinvointia ja terveyttä edistävät tahot. Sukupuolen juridisen korjaamisen kategorinen kieltäminen altistaa translapset ja -nuoret syrjinnälle ja väkivallalle.
”On hienoa, että kansanedustajien enemmistö ei taipunut transvastaisten toimijoiden pitkäkestoisen vihaa ja pelkoja lietsovan kampanjoinnin edessä. Tästä on hyvä jatkaa taistelua sateenkaari-ihmisten oikeuksien puolesta”, sanoo Setan varapuheenjohtaja Alia Dannenberg.
Pelkästään translain uudistusta on ajettu Suomessa yli 10 vuoden ajan. Seta vaatii, että sateenkaarioikeuksia vahvistettaisiin Suomessa määrätietoisesti ja kaikki hallinnonalat ylittävällä sateenkaaripoliittisella toimintaohjelmalla.
”Translain uudistuksen eteen on tehty valtava määrä työtä yhdessä. Meillä on vielä paljon korjattavaa lain tasolla ja asenteissa sateenkaari-ihmisiä kohtaan, jotta ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus todella toteutuisivat Suomessa”, sanoo Setan varapuheenjohtaja Tanja von Knorring.
Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo on käytettävissä haastatteluihin aiheesta torstaina 2.2. ennen klo 8.00 ja klo 11 jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kerttu Tarjamopääsihteeri
Kerttu Tarjamo johtaa Setan poliittista ja järjestöllistä toimintaa. Hän on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksien sekä Suomen ja kansainvälisen sateenkaaripolitiikan asiantuntija.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Seta Ry
Hengellisen sateenkaari-ihmisen ja hänen läheistensä voi olla vaikeaa saada tarvitsemaansa tukea31.5.2023 06:03:00 EEST | Tiedote
Hengellisissä yhteisöissä elävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset saattavat kokea ristiriitaa uskonkäsityksensä ja sateenkaari-identiteettinsä välillä, mutta jäävät usein yksin tilanteensa kanssa. Sateenkaariyhdistys Malkuksen Voimavaraksi-hanke on avannut vertaistukipalvelun heitä tukeakseen. Kahdenkeskisessä keskustelussa vertaistukihenkilön kanssa voi puhua sateenkaari-identiteettiin ja hengellisyyteen liittyvistä asioista etäyhteyden kautta.
Kesän lukuisat Pride-tapahtumat saapuvat kuntiin ja kaupunkeihin – jo 40 tapahtumaa ilmoitettu!12.5.2023 08:48:53 EEST | Tiedote
Setan puheenjohtaja Pekka Rantala: “Uudet Pride-tapahtumat luovat tärkeää tilaa sateenkaari-ihmisille näkyä ja kuulua juuri siellä missä he asuvat”.
Suomi nousee 6. sijalle eurooppalaisessa sateenkaarioikeuksien vertailussa11.5.2023 08:50:00 EEST | Tiedote
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Europe julkaisee tänään torstaina vertailun 49 Euroopan maan ihmisoikeustilanteesta. Raportissa vertaillaan, miten eri Euroopan valtioiden lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa kohdellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.
Sateenkaarijärjestöille toimisto keskeiselle paikalle Ouluun8.5.2023 13:32:49 EEST | Tiedote
Oulu Pride ja Oulun Seta liittyvät Rotuaarin lähelle kimppatoimistoon Transfeminiinien järjestön kanssa kesäkuun alusta.
Tuhannet vetoavat puolueisiin sateenkaari-ihmisten ihmisarvon kunnioittamiseksi11.3.2023 05:00:00 EET | Tiedote
Ihmisoikeusjärjestö Seta vetoaa 5500 suomalaisen kanssa eduskuntavaaleja käyviin puolueisiin sateenkaari-ihmisten ihmisarvon kunnioittamisesta. Vihapuhe sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan on lisääntynyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme