Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Vähäiset koronarokotetoimitukset vähentävät mahdollisuutta antaa ykkösrokotuksia heinäkuussa – tehosteita annetaan keskikesälläkin

Jaa
Kesäkuussa Suomeen on saatu mukavia eriä Pfizer-Biontechin Comirnaty-rokotetta, mutta heinäkuussa rokotteet kuluvat pääasiassa tehosteannoksiin.

Heinäkuussa saatavat riittämättömät koronarokotemäärät tarkoittavat käytännössä sitä, että Pirkanmaan kunnat eivät voi toteuttaa ensimmäistä koronarokotusannostaan saavien rokotuksia.

Rokotteet riittävät kuitenkin tehosteisiin, eli toista annostaan saavien rokotukset annetaan heinäkuussa sovitusti.

Kesäkuun aikana rokotetilanne on vielä hyvä, ja myös ensimmäisiä rokotuksia voidaan järjestää kunnissa.

Kunnat saavat rokotteita asukasmäärän ja ikärakenteen perusteella

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri jakaa rokotteet Pirkanmaan kuntiin noudattaen samoja periaatteita, joiden mukaisesti THL toimittaa rokotteet PSHP:n sairaala-apteekkiin. Perusteena on kuntien asukasmäärä ja ikärakenne. Viikosta 17 lähtien jakoperuste on ollut ikääntyneiden sijaan kunnan 16–69-vuotiaiden asukkaiden määrä.

Suomen eri alueiden ja kuntien välillä on tällä hetkellä eroja siinä, minkä ikäisiä rokotetaan parhaillaan.

– Pirkanmaan kuntia kohdellaan rokotteiden jaossa tasapuolisesti THL:n rokotejakoperusteita noudattaen. Alueemme kuntien ikärakenteissa on vaihtelua, ja tämä vaikuttaa rokotusten etenemistahtiin, sanoo Pirkanmaan rokotuskoordinaatioryhmän puheenjohtaja Reetta Huttunen.

Kunnissa, joissa iäkkäiden osuus on suuri, rokottaminen etenee hitaammin kohti nuorempia. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että iäkkäämpien rokottaminen kestää kauemmin.

Kunnissa, joissa on paljon nuoria asukkaita, rokotusten ajanvaraus on paikoin avattu jo melko nuorillekin rokotettaville. Pirkanmaalla varsinkin Tampere ja Tampereen kehyskunnat ovat nuoren ikärakenteen kuntia. Tällaisissa kunnissa nuorten ikäryhmien rokottaminen kestää kauemmin kuin ikääntyneissä kunnissa, ja kuntien väliset aikatauluerot tasoittuvat rokotusten edetessä.

Kurkkaa rokotusaikaa varatessa kalenteriisi 12 viikon päähän

Tehosterokotusten aikatauluun ei ole tullut viime aikoina muutoksia. Edelleen on tärkeää pitää kiinni siitä, että Pfizer-Biontechin rokotteen annosväli on 12 viikkoa.

Monissa kunnissa asiakas saa jo ensimmäisellä rokotuskerralla ajan tehosterokotukseen tasan 12 viikon päähän. Ensimmäistä rokotusaikaa varatessa kannattaakin selata kalenteria ja katsoa sellainen aika, että myös 12 viikon kuluttua on mahdollisuus päästä rokotukselle.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot tarvittaessa:


Reetta Huttunen, 03 311 67882
apulaisylilääkäri, infektioyksikkö, Tays


Marja Iso-Mustajärvi, 03 311 65936
sairaala-apteekkari, Tays sairaala-apteekki

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye