Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Vanhat diagnostiset näytteet nyt Tampereen Biopankissa

Jaa

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on siirtänyt vanhoja patologian ja genetiikan diagnostisia näytekokoelmia ja niihin liittyviä tietoja Tampereen Biopankkiin 5.6.2018. Siirto koskee noin 400 000 henkilön niin sanottuja vanhoja näytteitä, jotka on otettu hoidon tai tutkimuksen yhteydessä ennen biopankkilain voimaantuloa 1.9.2013. Yhteensä näytteitä on noin 3,4 miljoonaa. Ne muodostuvat muun muassa veri- ja kudosnäytteistä.

Näytteitä tutkimukseen ja hoitomenetelmien kehittämiseen

Nykyaikainen terveystieteellinen ja lääketieteellinen tutkimustyö tarvitsee usein suuria näytekokoelmia. Potilaiden sairauksien selvittämisen ja hoidon yhteydessä otettujen näytteiden siirto biopankkiin edistää merkittävästi lääketieteellistä tutkimusta sekä diagnostiikan ja hoitomenetelmien kehittämistä. Lisäksi näytteiden tutkimuksellinen arvo kasvaa, mitä enemmän näytteisiin on yhdistettävissä tietoja.

Näytekokoelman siirrolla pyritään saamaan näytteet ja niihin liittyvät tiedot sujuvammin tutkijoiden käyttöön.

– Nyt siirtyneet näytteet mahdollistavat korkeatasoisen tutkimuksen ja myös harvinaisten sairauksien tutkimisen. Biopankkeja ei ole tosin perustettu vain tutkimuksen tarpeisiin. Tavoitteena on kehittää myös täsmähoitoja ja tehostaa potilaan saamaa hoitoa, muistuttaa Tampereen Biopankin johtaja Kimmo Savinainen.

Savinainen korostaa, että biopankit eivät ole hoitavia tahoja, mutta omalla panoksellaan ne edesauttavat parempien hoitomuotojen kehittämistä.

Nyt siirtyneet näytteet on otettu pääosin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin jäsenkuntien julkisessa terveydenhuollossa, kuten Taysin sekä Pikonlinnan, Pitkäniemen, Mäntän, Vammalan ja Valkeakosken sairaaloiden toiminnassa. Myös Tampereen kaupungin eri yksiköiden, kuten Hatanpään ja Rauhaniemen sairaaloiden potilailta otettuja näytteitä on siirretty nyt biopankkiin. Osa näytteistä on otettu Pirkanmaan terveyskeskuksissa tai muissa julkisen terveydenhuollon yksiköissä.

Näytteiden ja tietojen siirrosta tiedotettiin syksyllä 2017 julkisella tiedotteella eri tiedotusvälineissä. Henkilöillä, joita siirto koskee, oli tiedonannon julkaisemisesta 60 päivää aikaa kieltää siirto biopankkiin. Biopankkikellon voi tehdä myös myöhemmin, jolloin jo siirrettyjä näytteitä ja tietoja ei luovuteta enää uusiin tutkimuksiin. Kiellon tekeminen ei vaikuta hoitoon eikä siitä aiheudu muitakaan kielteisiä seuraamuksia.

Biopankkeihin suhtaudutaan myönteisesti 

Suomen biopankkien ja Helsingin yliopiston kesällä 2017 julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti biopankkitoimintaan.  Tampereen Biopankin johtaja Kimmo Savinaisen mukaan tämä luo erinomaisen pohjan biopankkitoiminnalle.

– Biopankkinäytteen avulla jokaisella on mahdollisuus auttaa hoitojen ja diagnostiikan kehittämisessä. Toivommekin, että mahdollisimman moni käyttäisi tätä oikeuttaan, Savinainen toteaa.

Suostumuksen antaminen näytteiden luovutukseen on vapaaehtoista, ja näytteet kerätään muun hoidon tai toimenpiteen yhteydessä. Suostumuslomakkeen voi tulostaa Tampereen Biopankin verkkosivuilta tays.fi/biopankki.

Savinainen allekirjoittaa näkemyksen, jonka mukaan täsmälääketiedettä ei voida kehittää ilman luottamusta sairaaloiden ja potilaiden välillä.

– Biopankit ovat se osa sairaalan organisaatiota, joka tätä palvelua tekee laadukkaasti, tietoturvallisesti ja valvotusti, korostaa Savinainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja tiedotusvälineille:

FT Kimmo Savinainen
Tampereen Biopankin johtaja
Puh. 050 590 7515
kimmo.savinainen@pshp.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Teiskontie 35, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Koko perheen Ylisfestarit Nokian Pitkäniemessä la 11.8. klo 13-191.8.2018 12:50Tiedote

Lauantaina 11.8. klo 13-19 Nokian Pitkäniemessä järjestettävä Ylisfestarit tarjoaa tänäkin vuonna kovatasoista musiikkia päihteettömässä ympäristössä. Esiintyjinä ovat mm. Jannika B, Happoradio, Kotiteollisuus sekä Danny ja Erika. Ylisfestarit on voittoa tavoittelematon tapahtuma, jonka järjestävät Tampereen yliopistollisen sairaalan kehitysvammahuollon ja psykiatrian toimialueet. Tapahtuma järjestetään jo 19. kertaa, ja paikalle odotetaan noin 5000 festarikävijää. "Ylisfestarit on muodostunut jo perinteeksi ja löytänyt paikkansa kesätapahtumien joukossa. Muista festareista meidät erottaa päihteettömyys. Olemme kaikille avoin koko perheen tapahtuma”, kertoo Taysin kehitysvammahuollon osastonhoitaja Jyrki Borenius. Festareille kannattaa tulla julkisilla kulkuvälineillä tai kimppakyydeillä, sillä parkkipaikkoja on rajallisesti. Tampereen keskustasta pääsee paikalle linja-autolla numero 29A, joka ajaa festaripäivänä vakiovuorojen lisäksi ylimääräisiä vuoroja Keskustorin ja Pitkäniemen väl

Alkionsiirrot onnistuvat Taysissa parhaiten Suomessa18.6.2018 14:54Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreimpien lapsettomuushoitotilastojen mukaan tuoreiden alkioiden siirrot onnistuvat Taysissa parhaiten koko Suomessa. Taysissa 31 prosenttia omilla sukusoluilla tehdyistä tuoreiden alkioiden siirroista johtaa synnytykseen. Koko Suomen keskiarvo on 24 prosenttia. Myös pakastetuilla alkioilla tehdyt siirrot onnistuvat Taysissa keskimääräistä paremmin. THL.n vertailussa ovat mukana sekä julkiset että yksityiset lapsettomuusklinikat. Taysin hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikka vastaa kolmanneksesta koko Suomen julkisen sektorin lapsettomuushoidoista. Poliklinikan ylilääkäri Helena Tinkanen sanoo, että merkittävimmät syyt Taysin tulokselliseen toimintaan ovat tiivis yhteistyö keskussairaaloiden kanssa sekä ammattitaitoinen ja kokenut henkilökunta. Myös vuonna 2016 aloittanut uusi IVF-laboratorio on osoittautunut erinomaiseksi. Tays toimii tiiviissä yhteistyössä erityisesti Vaasan, Seinäjoen, Kanta-Hämeen ja Satakunnan keskussairaaloiden kanssa. Potilaid

Sairaanhoitopiirin tietoliikenne katkesi yöllä runkokytkinvikaan29.5.2018 10:20Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä oli maanantain ja tiistain välisenä yönä laaja tietoliikennehäiriö. Tietoliikenne ei toiminut Taysin, Coxan, Tays Sydänsairaalan ja Fimlab Laboratorioiden toimipisteissä kello 21-03. Tietojärjestelmien toiminnassa on edelleen lieviä yksittäisiä häiriöitä. Tietoliikennehäiriö johtui runkokytkimessä ilmenneestä viasta. Viallinen runkokytkin häiritsi toisen runkokytkimen toimintaa. Viallisen kytkimen poistaminen tietoliikenneverkosta korjasi tilanteen. Varsinaisen kytkimen vaurioitumisen syytä ei vielä tiedetä. Tietoliikennekatko vaikeutti erityisesti päivystyksen toimintaa. Tays Ensiapu Acutassa tilanne oli rauhallinen mutta potilaita oli paljon. Hoito ja lääkitseminen hidastuivat mutta potilaiden henkeä tai terveyttä uhanneita vaaratilanteita ei ole tiedossa. Röntgenkuvia ei saatu siirrettyä, sen sijaan kuvat piti käydä katsomassa kuvantamisyksikössä. Osa aulassa odottavista potilaista poistui lääkärin arvion jälkeen kotiin. Tietoliikennehäiriö vaikutti m

Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen yhteistyöhön liittymässä myös Etelä-Pohjanmaa28.5.2018 15:14Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto antoi maanantaina hallitukselle valtuudet perustaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kanssa alustayhtiön, jonka tarkoituksena on valmistella sairaanhoitopiirien tiiviimpää yhteistyötä yhdessä maakuntien kanssa. Maakunnat voivat tulla myös yhteisen kehittämisyhtiön osakkaiksi. Lisäksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ilmaissut kiinnostuksensa ns. Kahdeksan tähden sairaala –hankkeeseen. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallitus on käsitellyt asiaa huhtikuussa ja ilmoittanut halukkuudestaan käydä neuvottelut osallistumisesta hankkeen jatkovalmisteluun. Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien talven aikana tekemässä yhteistyöselvityksessä ehdotetaan, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri perustavat yhtiön, joka toimii kehittämisen alustana sairaanhoitopiirien keskinäisen yhteistyön tiivistämiseksi. Niin sanotun alustayhtiön avulla voidaan kehittää vetovoimainen julkinen palveluntuottaja, joka pärjää myös ter

Potilaat aiempaa tyytyväisempiä ensiavun ja psykiatrian palveluihin28.5.2018 13:56Tiedote

Sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunnan tuoreimmasta arviointikertomuksesta ilmenee, että potilaat ovat aiempaa tyytyväisempiä Tays Ensiapu Acutan ja psykiatrian palveluihin. Palvelukokemusmittarin perusteella myös Kuvantamiskeskus ja toimialue 2 ovat saaneet asiakkailta aiempia vuosia paremmat arviot palveluistaan. Potilaat ja läheiset ovat yleisesti varsin tyytyväisiä Taysin toimipisteiden palveluihin. Psykiatrian muita alhaisempi arvosana johtuu osin toiminnan luonteesta. Sairaanhoitopiirin palvelukokemusmittauksen tulokset perustuvat yhteensä 12 812:n potilaan tai hänen läheisensä vastaukseen, jossa palveluja arvioidaan asteikolla 1-5. Palvelukokemusmittarissa potilas tai läheinen arvioi hoidon laatua, kohtelua, hoidon aikaista turvallisuutta, mitataan tiedustelemalla potilaan antamaa arvosanaa hoidon laadusta, saadusta kohtelusta, hoitoa koskevaa yhteistä päätöksentekoa sekä sitä, miten ymmärrettävänä hoitoa koskeva tieto koetaan. Asiakastyytyväisyyteen niin ikään vaikuttava hoido

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme