Kainuun ELY-keskus

Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset luovat epävarmuutta Kainuun elinkeinoelämään ja työllisyyteen

Jaa

Vallitseva maailmantilanne näkyy myös Kainuussa. Kustannusten nousu sekä materiaalien saatavuusongelmat vaikuttavat yritysten toimintaan. Alueelliset kehitysnäkymät syksyltä 2022 on julkaistu.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vaikuttaa vahvasti myös Kainuuseen. Muun muassa kuljetuskustannusten, energian ja materiaalien hintojen nousu, muu inflaatio sekä komponenttien saatavuusongelmat luovat epävarmuutta ja heikentävät yritysten kannattavuutta. Yritysten tilanne on ollut jo muutenkin hankala pitkään jatkuneen poikkeusajan vuoksi, mutta konkurssien määrä ei ole onneksi kasvanut ainakaan toistaiseksi.

Työttömyys on Kainuussa ennätyksellisen matalalla eikä suurta kasvua ole näköpiirissä. Epävarmuus on kuitenkin lisääntynyt tältäkin osin ja tulevan työllisyyskehityksen arviointi on vielä osittain haastavaa. Pitemmällä aikavälillä työttömyyden pienentyminen jatkuu jo pelkästään työttömien runsaan eläköitymisen vuoksi.

Pula osaavasta työvoimasta on suuri ja todennäköisesti pahenee entisestään tulevina vuosina, sillä maakunnan työikäisten määrä vähenee Tilastokeskuksen ennusteen mukaan viidesosan vuoteen 2040. Nopeita ratkaisuja ei ole vaan tarvitaan laajasti erilaisia toimenpiteitä. Pelkästään kotimainen työvoima ei riitä vastaisuudessakaan ja maahanmuuton huomattava lisääminen on välttämätöntä.

Työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, ja työmarkkinoilla on työvoiman osaamisen ja nykyajan työelämän vaatimusten kohtaanto-ongelma. Osaamistasoa parannetaan kattavasti erilaisin toimin osaamistarpeiden ennakoinnista ja koulutusten kehittämisestä yhteishankintakoulutuksiin. Kainuuseen pitää lisäksi luoda monenlaisia osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia yhteistyössä työnantajien kanssa. Yritystenkin tulee lisätä investointeja ja panostuksia TKI-toimintaan kilpailukykynsä parantamiseksi.

Alueelliset kehitysnäkymät katsaus on luettavissa osoitteessa: https://tem.fi/alueelliset-kehitysnakymat

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kainuun katsauksen osalta lisätietoja antaa:

Kainuun ELY-keskus
työvoima-asiantuntija Atte Laitinen
p. 0295 023 886, atte.laitinen@ely-keskus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus
Kalliokatu 4
87100 Kajaani

029 502 3500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kainuu

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme