Kaskas Media

Viljelykasvien hyvinvointia selvittävä tutkija voitti 100 000 euron palkinnon Slushissa

Jaa
Kahdeksan uransa alussa olevaa tutkijaa pitchasi uusia tutkimusideoitaan Slushin ja Skolarin tutkimusideoiden pitchauskilpailun finaalissa perjantaina. Pääpalkinnon, eli 100 000 euron tutkimusrahoituksen voitti kasvien vointia tulkkaavaa alkometriä kehittävä VTT:n tutkija Thomas Hausmaninger.
Skolar Awardin voittaja Thomas Hausmaninger. Kuva: Vilja Pursiainen / Kaskas Media
Skolar Awardin voittaja Thomas Hausmaninger. Kuva: Vilja Pursiainen / Kaskas Media

Kasvien hyvinvoinnista kiinnostunut VTT:n tutkija Thomas Hausmaninger vei voiton tutkimusideoiden pitchauskilpailussa Slushin päätöspäivänä. Hausmaninger haluaa kehittää teknologian, jonka avulla viljelykasveja voisi ymmärtää paremmin. Itse hän vertaa ideaa kasvien alkometriin, joka keräisi kasvien tuottamaa kaasua ja tekisi siitä luettavaa dataa, joka kertoo kasvien voinnista.

“En usko tätä vielä todeksi. Uskomaton kokemus, kilpakumppanit olivat mahtavia. Minulla on selkeä projekti, jota voin nyt lähteä toteuttamaan”, Hausmaninger sanoi.

Slushin ja Skolarin tutkimusideoiden pitchauskilpailu järjestettiin perjantaina 22. marraskuuta viidettä kertaa. Kilpailun pääpalkinto oli 100 000 euron Skolar Award, jonka voittaja saa käyttää ideansa toteuttamiseen. Kisan ja palkinnon rahoittivat yhdeksän suomalaista tutkimussäätiötä ja -yhdistystä.

Voittajaidean ytimessä on kerrosviljely ja viljelyn tehostaminen tilanteessa, jossa maapallon resurssit vähenevät mutta ihmisten määrä kasvaa. Teknologia voi mahdollistaa kasvien tarkemman tarkkailun, esimerkiksi tuholaisten ja kasvitautien aiemman havaitsemisen. Hausmaninger itse työskentelee Valtion teknisessä tutkimuskeskuksessa VTT:ssä optisen spektroskopian parissa, joka on materiaalitutkimuksen keskeisiä menetelmiä.

Muut finaaliin päässeet ideat käsittelivät muun muassa sohvaperunoiden eli vähän liikkuvien ihmisten aivotoimintaa, koralliriuttojen pelastamista ilmastonmuutokselta, bakteerien kykyä kuulla sekä hiilidioksidin muuttamista proteiiniksi, älypuhelimien kierrätysjärjestelmän luomista, puiden vuosirenkaiden tutkimusta ja ruokakriisin selättämistä viljan sisäviljelyllä.

“Kaikki ideat olivat todella näkemyksellisiä. Voittaja oli rohkea ja tieteellisesti korkeatasoinen idea. Tuomaristo vaikuttui myös vahvasta kestävän kehityksen näkökulmasta: idea voi parhaimmillaan mullistaa ruoan tuotannon”, sanoi tuomariston jäsen, Aalborgin yliopiston taiteen ja teknologian tutkimuslaboratorion apulaisprofessori Elizabeth Jochum.

Slushissa voittajan valitsi akateeminen tuomaristo, johon kuuluivat Jochumin lisäksi viime vuoden kisan voittaja syöpätutkija Sandra Jernström, akatemiaprofessori Kari Enqvist, pelillistämisen professori Juho Hamari, kestävyystieteen professori Helena Kahiluoto ja Ruotsin Kungliga Tekniska Högskolanin kestävien tuotantojärjestelmien professori Lihui Wang.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Voittajan yhteystiedot:


Thomas Hausmaninger
thomas.hausmaninger@vtt.fi
p. +358 40 132 5575


Muut mediatiedustelut:


Aurora Airaskorpi, Skolarin ja tutkimusideoiden pitchauskisan johtaja,
aurora@skolar.fi, p. +358 50 3411 703


Reetta Rönkä, Skolarin ja tutkimusideoiden pitchauskisan viestintäpäällikkö,
reetta@skolar.fi, p. +358 40 861 7897


Lisää pressikuvia löytyy osoitteesta skolaraward.fi/media.

Kuvat

Skolar Awardin voittaja Thomas Hausmaninger. Kuva: Vilja Pursiainen / Kaskas Media
Skolar Awardin voittaja Thomas Hausmaninger. Kuva: Vilja Pursiainen / Kaskas Media
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaskas Media
Mechelininkatu 3D
00100 Helsinki

http://www.kaskasmedia.fi

Kaskas Media on tiede- ja asiantuntijaviestintään erikoistunut viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaskas Media

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye