Vuokramarkkinoilla kaivataan nyt ennustettavuutta – hallitusohjelmassa tunnistettava yksityisten vuokranantajien merkitys
Valtiovarainministeriö julkisti tänään raporttinsa kotitalouksien velkaantumisesta ja korkojen nousun vaikutuksista kotitalouksiin. Samalla VM nosti uudestaan esiin jo kertaalleen haudatun esityksensä pieniin yksityisiin vuokranantajiin kohdistuvasta veromuutoksesta. Raportissa esitetään, että pääomavastikkeiden verovähennyskohtelua muutettaisiin siten, että tällä hetkellä vuokratuloista vähennyskelpoisia uudisrakentamiseen kohdistuvia taloyhtiölainan lyhennyksiä ei enää voisi vähentää vuokratulosta.
”Kyseessä ei ole verotuksen porsaanreikä, vaan vero lankeaa maksettavaksi asunnon myyntivaiheessa. Raportissakin tunnistetaan, että veroetu on ajallinen eli fiskaalisia vaikutuksia sillä ei juuri olisi. On vaikea nähdä, miten kotitalouksien taloudellista tilannetta helpotettaisiin muuttamalla verotuskäytäntöä siten, että pienvuokranantajien kuukausikustannuksia nostettaisiin entisestään. Muutoksesta kärsisivät niin vuokranantajat kuin vuokralaisetkin”, sanoo Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Hanna Isbom.
Alkuvuodesta hyväksytty kotitalouksien velkaantumista hillitsevä lainsäädäntö kiristää taloyhtiölainojen sääntelyä. Jatkossa velkaosuus saa olla maksimissaan 60 prosenttia asunnon myyntihinnasta. Suomen Vuokranantajat tuki tätä esitystä. Nyt on katsottava jo hyväksyttyjen sääntelytoimien vaikutukset asuntomarkkinaan.
Edellisen hallitusohjelman tavoitteissa oli hillitä vuokrien nousua. Tässä tavoitteessa onnistuttiinkin ennen kaikkea lisääntyneen asuntotarjonnan ansiosta. Kahden viimeisen vuoden aikana vuokrien kehitys on ollut muuta kuluttajahintojen kehitystä maltillisempaa. Esimerkiksi viime vuonna kuluttajahintaindeksi nousi peräti 7,5 prosenttiyksikköä, kun vuokrat nousivat vain noin prosentin verran.
”Yksityiset vuokranantajat ovat sijoittaneet suomalaisiin koteihin ja vastanneet asuntojen kysyntään. Kysynnän ja tarjonnan epäsuhta nosti aiemmin vuokria. Nyt markkinatilanne on korjaantunut, ja vuokrat paikoin jopa laskeneet. Tästä kuuluu kiitos asuntotarjonnan lisääntymiselle. Tavoite toteutui markkinaehtoisesti”, Isbom toteaa.
Puolueet vastaavat parhaillaan hallitustunnustelija Petteri Orpon kysymyksiin tulevan vaalikauden hallitusohjelmasta. Kysymykset koskettavat laajempia yhteiskunnallisia kokonaisuuksia, eikä asuntopolitiikkaa ole niissä erikseen mainittu. Suomen Vuokranantajien mukaan on tärkeää, että tulevassa hallitusohjelmassa tunnistetaan yksityisen vuokra-asuntomarkkinan merkitys asuntotarjontaan. Lähes 40 prosenttia kaikista Suomen vuokra-asunnoista on pienten yksityisten vuokranantajien omistamia.
”Pienille yksityisille vuokranantajille politiikan ennustettavuus on erittäin tärkeää. Uudiskohteisiin sijoittaneet pienvuokranantajat elivät edellisen vaalikauden ajan epävarmuudessa odottaessaan, muuttuko vakiintunut verotuskäytäntö. Onneksi asia ei kuitenkaan edennyt selvitystä pidemmälle. Verokäytäntö on syytä pitää ennallaan myös jatkossa”, Isbom päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna IsbomYhteiskuntasuhdepäällikkö, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:050 413 8299hanna.isbom@vuokranantajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 29 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Aiheuttaako joku taloyhtiössäsi jatkuvaa häiriötä? – Toimi näin, Suomen Vuokranantajat ohjeistaa5.6.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Häiritsevä elämä, kuten toistuva melu öisin, voi olla taloyhtiössä varsin pitkäkestoinen ongelma. Tilanne voi pahimmillaan venyä useiden kuukausien mittaiseksi, jos häiriötä aiheuttava asukas esimerkiksi välttelee tiedoksiantoja ja häätö on vireillä. Siksi kärsivällisyys ja yhteistyö ovat asian edistymisen kannalta olennaisia.
Korkein oikeus muistutti: henkilötakaus ei ole vuokranantajalle avoin piikki17.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuoreessa ennakkoratkaisussaan korkein oikeus päätyi kohtuullistamaan yksityishenkilön vuokrasopimuksen velvoitteiden vakuudeksi antamaa takaussitoumusta. Ratkaisu vahvistaa jo aiemmin omaksutun linjan siitä, että takausta ei ole tarkoitus käyttää säännölliseen vuokranmaksuun, Suomen Vuokranantajat toteaa.
Vuokralaisellakin on vastuita – tarkasta ainakin nämä24.4.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Kevätsiivouksen yhteydessä on hyvä tarkastaa, onko asunnon hoitovelvoitteet täytetty säännöllisesti. Hoitovelvoitteensa laiminlyönyt vuokralainen voi joutua pahimmillaan vahingonkorvausvastuuseen paitsi omaa vuokranantajaansa myös taloyhtiötä kohtaan. Suomen Vuokranantajat ry:n lakimies Susanna-Maria Aarnivuo opastaa tarkastamaan heti viisi tärkeintä paikkaa.
Vuokrien nousu taittui pääkaupunkiseudulla ja Tampereella20.4.2023 08:50:08 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2023 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodentakaisesta koko maassa 1,7 prosenttia. Vuokrien vuosikasvu oli pääkaupunkiseudulla (1,0 %) puolet hitaampaa kuin muualla Suomessa (2,1 %). Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna vuokrat jopa hieman laskivat pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.
Asuntosijoittamisen näkymät edelleen laskussa, kustannusten ja korkojen nousu sijoittajien ykköshuolet19.4.2023 04:30:00 EEST | Tiedote
Asuntosijoittamisen näkymät ovat edelleen laskussa, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Uuden asunnon ostamista harkitsevien tai ostoaikeissa olevien yksityisten vuokranantajien osuus on vähentynyt kolmanneksella syksystä 2021. Taustalla ovat muun muassa talouden epävarmat näkymät sekä hoitokulujen ja korkotason nousu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme