Vuokranantaja – näin teet vuokrankorotuksen oikein
26.11.2019 08:00:00 EET | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Maksettava vuokra sovitaan aina vuokrasopimuksessa. Vuokrasuhteen kestäessä vuokran tarkistaminen saattaa tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi kiinteistökustannusten nousun tai remonttikulujen vuoksi. Vuokranantaja ei voi korottaa vuokraa vain ilmoittamalla asiasta yksipuolisesti vuokralaiselle, ellei vuokrankorotuksen perusteesta ole sovittu vuokrasopimuksessa.
Vuokrankorotusehdon sisällöstä voidaan sopia vapaasti, kunhan korotusehto on kohtuullinen ja riittävän yksilöity. Vuokrankorotusehto on riittävän yksilöity silloin, kun siitä käy selkeästi ilmi korotuksen peruste ja ajankohta. Sen sijaan korotusperustetta ei ole riittävästi yksilöity silloin, jos korotus on sidottu esimerkiksi yleisen kustannustason nousuun.
”Yksi perinteisesti suosittu vaihtoehto on sitoa vuokrankorotus elinkustannusindeksiin. Viime vuosina on yleistynyt vuokrankorotuksen sitominen tiettyyn enimmäisprosenttiin, jolloin vuokranantaja voi vuosittain määritellä sopivan vuokrankorotuksen. Prosentuaalinen korotus voi olla myös helpompi ymmärtää”, kertoo Suomen Vuokranantajat ry:n päälakimies Tarik Ahsanullah.
”Usein vuokrasopimuksessa on sovittu korotusperusteen lisäksi myös korotusajankohdasta. Suosittelemme kuitenkin, että selkeyden vuoksi vuokranantaja ilmoittaa korotetun vuokran määrän vuokralaiselle vähintään kuukautta ennen korotuksen voimaantuloa”, Ahsanullah jatkaa.
Jos vuokrasopimuksessa ei ole lainkaan korotusehtoa tai vuokra on jäänyt jälkeen yleisestä vuokratasosta, vuokranantaja voi esittää vuokralaiselle ns. tasokorotusta. Hyvän vuokratavan mukaan tasokorotuksesta on neuvoteltava vuokralaisen kanssa puoli vuotta ennen korotuksen aiottua voimaantuloajankohtaa. Korotus ei saa olla kohtuuton eikä lähtökohtaisesti ylittää 15 prosenttia. Mikäli tasokorotusneuvottelut eivät johda lopputulokseen, on vuokranantajalla viime kädessä oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus.
Maksimivuokra vai sitoutunut vuokralainen? Vuokrankorotus kannattaa harkita markkinatilanteen mukaan
Silloinkin, kun korotusperusteesta on sovittu vuokrasopimuksessa, kannattaa vuokranantajan harkita korotuksen tarpeellisuutta.
”Vuokranantajan kannattaa aina harkita vuokrankorotuksen tarpeellisuutta vuokramarkkinoiden tilanne huomioiden. Pahimmillaan vuokralainen irtisanoo vuokrasopimuksen vuokrankorotuksen myötä, jolloin suunnitellut lisäeurot voivat vaihtua tyhjään kuukauteen ja lisätyöhön vuokralaisen vaihtumisen myötä. Jos vuokranantaja päättää jättää korotuksen kokonaan tekemättä, kannattaa siitäkin ilmoittaa vuokralaiselle. Palkkiona voi olla sitoutunut ja asunnossa pidempään viihtyvä vuokralainen. Asuntotarjonnan lisääntyminen on hillinnyt vuokrien nousutahtia viime vuosina ja 75 % yksityisistä vuokranantajista korottaakin vuokraa harvemmin kuin vuosittain”, Ahsanullah muistuttaa.
Näin teet vuokrankorotuksen oikein:
- Tarkista vuokrasopimuksesta vuokrankorotusehto. Jos korotusehtoa ei ole, tulee vuokralaisen kanssa neuvotella vuokrankorottamisesta.
- Laske korotusehdon mukainen vuokrankorotuksen määrä.
- Tutustu alueen vuokramarkkinoihin ja harkitse vuokrankorotuksen tarpeellisuus.
- Ilmoita vuokralaiselle uusi korotettu vuokra vähintään kuukautta ennen sen voimaantuloa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarik AhsanullahPäälakimies, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:045 1143 854tarik.ahsanullah@vuokranantajat.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 20 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Samat kaupungit johtavat vuokrakehitystä – pääkaupunkiseudulla vuokrat yhä laskussa16.7.2026 09:16:17 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Kehitys jatkuu pitkälti ennallaan: vahvat korkeakoulukaupungit vetävät vuokrakehitystä, kun taas pääkaupunkiseudulla runsas vuokra-asuntojen tarjonta pitää vuokrat edelleen laskussa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Turku putosi seitsemänneksi Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – asuntosijoitusmarkkinan painopiste on muuttunut10.7.2026 12:24:44 EEST | Tiedote
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Turku sijoittui tänä vuonna seitsemänneksi, kun se vielä vuonna 2024 oli rankingissa toinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa9.7.2026 09:43:58 EEST | Tiedote
Rovaniemi nousi viime vuonna Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa ykköspaikalle ja tuoreessa rankingissa onnistui säilyttämään kärkipaikkansa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Pohjalaiskaupungit vahvistavat asemiaan asuntosijoittajien suosikkeina – Kokkola jo viidenneksi, Vaasa kymmenen parhaan joukossa3.7.2026 10:56:49 EEST | Tiedote
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa, Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Pohjaiskaupunkien tulokset olivat kuitenkin varsin vahvoja: Kokkola nousi viidenneksi, Vaasa sijoittui kymmenenneksi ja Seinäjoki säilytti asemansa sijalla 13. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa asuntosijoittajien kaupunkirankingissa – Helsinki vajosi toiseksi viimeiseksi24.6.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi nousi viime vuonna kaupunkirankingin kärkeen ja säilytti ykkössijansa myös Suomen Vuokranantajien tuoreimmassa vertailussa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit putosivat rankingin häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
