Suomen Vuokranantajat ry

Yksityinen vuokranantaja on vastuullinen lainanottaja

Jaa

Viime aikoina julkisuudessa on jatkuvasti varoiteltu taloyhtiölainoista ja erityisesti asuntosijoittajien aiheuttamasta riskistä. Tämän riskin laajuudesta ei ole kuitenkaan pystytty esittämään luotettavaa selvitystä. Suomen Vuokranantajien tekemään kyselyyn vastasi yli 3000 vuokranantajaa, ja tulokset ovat yksiselitteisiä: yksityinen vuokranantaja käyttää lainaa asuntosijoituksiinsa hyvin maltillisesti. Kysely paljastaa kuitenkin myös yksittäisiä riskinottajia.

Yksityisille vuokranantajille kohdistetulla kyselyllä selvitettiin muun muassa asuntosijoittajien velkaantumisastetta. Kaikista vastaajista kaksi kolmasosaa ilmoittaa, ettei heillä ole lainkaan uudiskohteisiin kohdistuvaa taloyhtiölainaa. Uudiskohteen on hankkinut viimeisen kolmen vuoden sisällä yli neljännes vastaajista.

Vastaajilta kysyttiin, kuinka paljon heillä on sijoitusasuntolainaa sekä taloyhtiölainaa yhteensä suhteessa sijoitusasuntojen arvoon. Vastausten mediaaniksi saatiin 3039 %. Kun tätä lukua verrataan esimerkiksi asuntorahastojen tai institutionaalisten sijoittajien velkamääriin, voidaan todeta, että yksityisten vuokranantajien lainoitusaste on monia isoja toimijoita matalampi.

”Ylivelkaantuneiden kotitaloussijoittajien muodostamaa riskiä on ylikorostettu huomattavasti. On hyvä, että uudiskohteiden erilaisista rahoitustavoista keskustellaan, mutta yksityiset vuokranantajat eivät lisää taloyhtiön riskiä omistusasukkaisiin verrattuna”, toteaa Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Kyselyn mukaan eniten velkavipua käyttävät alle 40-vuotiaat miehet, joilla on kokemusta vuokranantajana toimimisesta alle kaksi vuotta. Vähiten velkavipua käyttävät puolestaan yli 60-vuotiaat naiset, joilla on yli kymmenen vuoden kokemus asuntosijoittamisesta. Heistä 44 %:lla ei ole lainkaan sijoitusasuntoihin kohdistuvaa lainaa.

”On selvää, että asuntosijoittajat toimivat huomattavan erilaisilla strategioilla ja riskinsietokyvyillä. Kaikissa vastaajaryhmissä yli 90 %:n velkavivulla toimivien osuus jäi kuitenkin korkeintaan kymmenesosaan vastaajista. Julkisuudessakin esillä olleita täysin velkarahalla toimivia yksityisiä vuokranantajia on siis häviävän pieni osuus kaikista vuokranantajista. He eivät muodosta laajamittaista riskiä asuntomarkkinoille, mutta vaikeasti vuokrattavien kohteiden osalta yksittäisten sijoittajien ongelmia tullaan näkemään. Kenenkään itseään kunnioittavan vuokranantajan ei pidä viedä tilannettaan äärirajoille, jolloin esimerkiksi korkojen nousu voisi romahduttaa henkilökohtaisen talouden”, sanoo Koro-Kanerva.

Vuokranantaja 2019 -kyselyyn osallistui 3200 vuokranantajaa ympäri Suomen. Lisää tuloksia löytyy verkkosivuiltamme. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

EU-tuomioistuin vahvisti: Valtion tukema asuntotuotanto tulee selkeästi rajata heikommassa asemassa oleville4.12.2018 08:54Tiedote

Euroopan unionin yleinen tuomioistuin on 15.11.2018 vahvistanut (tuomiot T-202/10 ja T-203/10 RENV II) komission päätöksen koskien Alankomaiden sosiaalista asuntotuotantoa. Päätöksen taustalla vaikutti se, ettei valtion tukema asuntotuotanto saa kilpailla vapaarahoitteisten asuntojen kanssa. Komissio edellytti päätöksessään, että sosiaalinen asuntotuotanto tulee rajata selvästi määritellyille heikommassa asemassa oleville henkilöille. Alankomaiden sosiaalisen asuntotuotannon toimijat valittivat päätöksestä tuomioistuimelle, joka hylkäsi kaikki valitusperusteet.

Onko tarkastusvaliokunta unohtanut viimevuotisen tutkimuksensa?10.10.2018 11:51Tiedote

Eduskunnan tarkastusvaliokunta julkaisi eilen (9.10.2018) mietinnön asuntopolitiikan kehittämiskohteista. Mietinnössä on muutamia hyviä ja laajasti hyväksyttyjä tavoitteita asuntopolitiikan kehittämiseksi. Tällaisina on pidettävä pitkäjänteistä asuntopolitiikan kehittämisohjelmaa sekä rakentamisen laadun parantamiseen tähtääviä kirjauksia. Mietintö sisältää kuitenkin myös runsaasti tutkimustiedon valossa kyseenalaisia kannanottoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme