Seta Ry

Yli 60 järjestöä yhteislausunnossaan: Translain uudistusta ei saa enää viivyttää!

Jaa
Seta ja yli 60 järjestöä vaativat tänään yhteislausunnossaan translain käsittelyn kiirehtimistä sekä lakiin jäljelle jäävien puutteiden korjaamista.

Vapaa heti julkaistavaksi

Me allekirjoittaneet pidämme hallituksen esitystä uudeksi translaiksi tärkeänä askeleena ihmisoikeuksien edistämiseksi ja vaadimme esityksen hyväksymistä viipymättä. Itsemääräämisoikeuteen perustuva sukupuolen juridinen vahvistaminen parantaa ihmisoikeuksia, kehollista koskemattomuutta ja oikeutta yksityisyyteen.

Korostamme, että translakiin jäävä 18 vuoden ikäraja ei kunnioita lapsen oikeuksia. Sukupuolen vahvistamisen lykkääntyminen vuosilla heikentää alaikäisten hyvinvointia. Nyt hyväksyttävän esityksen lisäksi on ryhdyttävä toimiin täysi-ikäisyysvaatimuksen poistamiseksi lapsen oikeuksia koskevat perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet huomioiden.

Vaadimme, että hallitus varmistaa myös kiireellisesti intersukupuolisten lasten kehollisen koskemattomuuden toteutumisen, kuten se hallitusohjelmassaan on luvannut.

Kerttu Tarjamo, pääsihteeri, Seta ry sekä alla olevat yli 60 yhteisöä:

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
Akavan sairaanhoitajat ja Taja
Amnesty International, Suomen osasto
Demarinuoret
DreamWearClub
Etelä-Savo Pride Ry
Exit -pois prostituutiosta ry
Fem-R
H.O.T ry
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
Helsinki Pride -yhteisö ry
Ihmisoikeusliitto
Intersukupuolisten ihmisoikeudet - ISIO ry
Kainuun Seta ry
Kohtaus ry
Lahden Seta ry
Lakeuden Sateenkaari ry
Loisto setlementti ry
Lääkärin Sosiaalinen Vastuu (LSV)
Lääkärin sosiaalinen vastuu ry
Meri-Lapin Seta
Miehet ry
Mielenterveysaktivismiryhmä Koala, Mty Etappi ry
Monimuotoiset perheet -verkosto
Naisasialiitto Unioni ry
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry*
Nuorten mielenterveysseura - Yeesi ry
Oikeuspoliittinen yhdistys – Rättspolitiska föreningen – Demla ry
Opiskelijoiden Liikuntaliitto
Oulu Pride ry
Oulun SETA ry
Parisuhdekeskus Kataja ry
Plan International Suomi
Pohjois-Karjalan Seta ry
Polyamoria - monisuhteisuusyhdistys ry
Positiiviset ry
Psykosociala förbundet rf
Regbågsallians rf
RKP-nuoret
Saimaan seta ry
Sateenkaarihistorian ystävät ry
Sateenkaariperheet ry
Sinuiksi ry
Sukupuolentutkimuksen seura
Suomen Lukiolaisten Liitto
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry
Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry
Suomen Psykologiliitto ry
Suomen UNICEF ry
Syömishäiriöliitto - SYLI ry
Trans ry
Transfeminiinit ry - Transfeminina rf
Translasten ja -nuorten perheet ry
Turun seudun Seta ry
Uskontojen uhrien tuki ry
Valtakunnallinen seksuaalikasvatuksen verkosto VALVE ry
Vasemmistonuoret
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto
Väestöliitto

* Lausunnossa ovat mukana Nytkisin puoluepoliittisista jäsenistä Demarinaiset/ Helsingin Demarinaiset, Kokoomuksen Naisten Liitto ry, Suomen Keskustanaiset ry, Svenska Kvinnoförbundet r.f, Vasemmistonaiset ja Vihreät Naiset ry. Lausuntoon ei yhtynyt kaksi järjestöä.'

Lausuntoon voi liittyä myös jälkikäteen lähettämällä sähköpostia eliisa.alatalo@seta.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Eliisa Alataloviestinnän asiantuntija

Setan viestinnän asiantuntija Eliisa Alatalo (medianomi YAMK) tukee ja neuvoo toimittajia sateenkaariteemojen käsittelyssä, haastateltavien löytämisessä sekä kuvituskuvien hankkimisessa. Hän kehittää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä koskevan uutisoinnin sensitiivisyyttä.

Puh:050 572 3259eliisa.alatalo@seta.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Seta Ry
Seta Ry
Pasilanraitio 5, 2 krs.
00240 Helsinki

https://seta.fi/

Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Seta Ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye