Pohjola Rakennukselta 48 uutta kotia Tampereen Lamminpäähän

Omalle tontille rakennettava Asunto Oy Tampereen Lamminpään Pioni rakentuu mainioiden kulkuyhteyksien varrelle. Rauhallinen ja pientalovaltainen Lamminpää on kuin suuri siirtolapuutarha isoine ja kukkivine pihoineen. Lamminpään Pioni sijaitsee luonnon ja liikuntamahdollisuuksien läheisyydessä ja kaikki tarvittavat palvelutkin löytyvät lyhyen matkan päästä Lielahden ostoskeskittymästä. Myös päiväkoti, koulu ja harrastusmahdollisuudet löytyvät ihan kotikulmilta. Tulevaisuudessa alueen asukkaita palvelee myös Uuden Lamminpään alueelle rakentuva ruokakauppa.
”Olitpa sitten uudesta ensiasunnosta haaveileva tai omakotitalosta helpompaan asumismuotoon muuttava, Pionista löytyy koti sinulle. Omatonttisuus tuo vakautta ja turvaa muuten niin muuttuvassa maailmassa. Tämän lisäksi Pionin sijainti omakotitalovaltaisella alueelle, todella hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä on yhdistelmä, mistä on vaikea kieltäytyä. On hienoa lähteä kehittämään uutta aluetta, josta löytyy kaikki elementit hyvään elämään ja asumiseen. ”, Tampereen myyntipäällikkö Tiia Järvi kertoo.
Lamminpään Pionissa on kaunis Atrium-mallinen sisäpiha, joka takaa rauhallisen ja suojaisan oleskelualueen asukkailleen. Taloyhtiön asukkaiden tarpeita palvelevat myös irtaimistovarastot, ulkovälinevarasto ja kätevä polkupyörien pesupaikka. Pionissa on yhteensä 31 erikseen myytävää autopaikkaa, joista 13 on pihalla ja 18 autokatoksessa. Osa autopaikoista on varustettu sähköautojen latauspisteillä.
Pionin 48 kodissa on mistä valita: on saunalla varustettua kaksiota, järkevästi mitoitettuja kolmioita ja säilytysratkaisuistaan kehuttuja yksiöitä. Asuntojen koot vaihtelevat 25.5m2:n ja 79m2:n välillä. Jokaisessa kodissa on joko oma parveke tai terassi. Rakenneratkaisutkin on mietitty loppuun asti, ja Pionin kotien tehokas äänieristys takaa asukkaille rauhalliset asuinolosuhteet.
Kaikista keittiöistä löytyvät myös modernit kodinkoneet, kuten induktioliedellä varustettu kalusteuuni, astianpesukone sekä kylmälaitteet. Osassa kodeista on niin ikään oma sauna, jossa pääsee rentoutumaan arjen kiireistä löylyjen lämpöön.
Pohjola Rakennus rakentaa Lamminpään uuteen asuinkortteliin yli 700 uutta kotia vuoteen 2027 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki Ikonenhankejohtaja, Tampere
Puh:050 539 7068erkki.ikonen@pohjolarakennus.fiTiia Järvimyyntipäällikkö, LKV, LVV, Tampere
Puh:050 551 5222tiia.jarvi@pohjolarakennus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjola Rakennus Oy Suomi on kotimainen perheyritys, joka on luonut mukavuusalueita Pohjolan elosuhteisiin jo yli 30 vuotta. Suunnittelemme ja rakennamme vuosittain lähes 3 000 kotia, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Olemme yksi Suomen suurimmista rakennusalan yrityksistä ja työllistämme yli 3 000 ammattilaista, joista noin 300 on omaa henkilökuntaa. Kun haluat löytää oman mukavuusalueesi, voit luottaa meihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjola Rakennus Oy Suomi
Pohjola Rakennus -konserni rakentaa kuusi asuinkerrostaloa Helsinkiin, Espooseen, Naantaliin ja Tampereelle30.6.2023 14:46:25 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa yhteistyössä eri tahojen kanssa 392 uutta kotia Helsinkiin, Espooseen, Naantaliin ja Tampereelle.
Pohjola Rakennus -konserni julkaisi ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa sekä vuoden 2022 tuloksensa25.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus -konserni on julkaissut ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa sekä vuoden 2022 tuloksensa. Vuoden 2022 tulos on osana vastuullisuusraporttia.
Pohjola Rakennukselta 78 uutta kotia Tampereen Kaukajärvelle10.5.2023 14:28:45 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa Tampereen Kaukajärvelle 78 uutta asuntoa. RS-kohteena myytävät Asunto Oy Tampereen Hymnin kodit valmistuvat arviolta syksyn 2024 aikana.
Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa 34 uutta Hitas-kotia Etelä-Haagaan2.1.2023 13:29:35 EET | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Suomi on aloittanut Hitas-uudiskohteensa, Asunto Oy Helsingin Hellikin, rakentamisen. Hellikkiin valmistuu yhteensä 34 uutta kotia arviolta toukokuussa 2024.
Pohjola Rakennukselle voitto Tampereen kaupungin tontinluovutuskilpailussa – Kissanmaalle uusi kiertotaloutta edistävä asuinkerrostalo13.10.2022 13:08:38 EEST | Tiedote
Tampereen kaupunki on päättänyt varata Pohjola Rakennus Oy Suomelle Kissanmaalla sijaitsevan tontin omistusasuntotuotantoon. Tontinluovutuskilpailussa edellytyksenä oli tehdä konseptitason suunnitelma siitä, miten tontille sijoitettavassa hankkeessa tullaan hyödyntämään kiertotalouden periaatteiden mukaisia rakennusosia tai -materiaaleja. Kissanmaalla sijaitsevaan tonttiin tuli yhteensä 18 hakemusta, joista raati valitsi Pohjola Rakennuksen konseptisuunnitelman parhaimmaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme