KORJATTU TIEDOTE// KORVAA 14.9. klo 14.44 LÄHETETYN TIEDOTTEEN. INGRESSIÄ KORJATTU // MTK:n puheenjohtaja Marttila: EU-parlamentin kanta puuenergiaan on kestämätön ja käsittämätön
”Parlamentin kanta on kestämätön ja todellisuudesta vieraantunut. Täysin käsittämättömäksi äänestystuloksen tekee se, että Venäjä käy parhaillaan hyökkäyssotaansa myös energialla tavoitteenaan EU:n yhtenäisyyden murtaminen. Tätä tavoitetta parlamentin kanta toki tukee”, paikan päällä Strasbourgissa äänestystä seurannut MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.
MTK huomauttaa, että toteutuessaan parlamentin linjaus vaikeuttaisi erityisesti nuorten metsien hoidossa syntyvän energiapuun sekä hakkuutähteiden hyödyntämistä energiaksi. Linjaus on suuri takaisku myös EU:n pyrkimyksille irtautua nopeasti venäläisestä fossiilienergiasta.
”Energiapuumarkkinoille parlamentin kanta heijastaa epävarmuuden varjon, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia. Lämmöntuotannossa riski fossiilisten polttoaineiden paluusta kattiloihin kasvaa olennaisesti”, MTK:n energia-asiantuntija Anssi Kainulainen toteaa.
Parlamentti hyväksyi myös epämääräisen näkemyksen vanhojen metsien sekä avohakkuukohteiden välttämisestä energiapuunhankinnassa. MTK:n näkemyksen mukaan vaikutukset saattavat koskea hyvin laajoja alueita tavallisissa talousmetsissä. MTK edellyttää jäsenmaiden neuvostolta selvää korjausliikettä ja todellisuuden ymmärrystä uusiutuvan energian direktiivin jatkokäsittelyssä.
Lisätietoja:
Juha Marttila, MTK:n puheenjohtaja, 0503413167
Anssi Kainulainen, MTK:n energia-asiantuntija, 0505961541
Marko Mäki-Hakola, MTK:n metsäjohtaja, 0405026810
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Traktorit ovat varma kevään merkki – näin huomioit hitaat maatalouskoneet liikenteessä17.5.2024 13:49:48 EEST | Tiedote
Suuria maatalouskoneita näkyy liikenteessä erityisesti keväällä ja syksyllä. Ennakoimalla ja työkoneet huomioimalla varmistetaan turvallinen matkanteko kaikille.
Tervetuloa seuraamaan lehmien kesäkauden avajaisia Lohtajalla!17.5.2024 13:28:52 EEST | Kutsu
Aika: keskiviikko 29.5. klo 10.00 – 12.00 Paikka: Anna ja Olli Niemelän tila, Seikkulantie 115, Lohtaja Niemelän tilalla lehmät päästetään laitumelle kesäkauden kunniaksi. Tule kokemaan, kuinka lehmät ottavat ilon irti ja nauttivat vihreästä nurmesta pitkän talven jälkeen. Tapahtumassa on mahdollisuus nähdä lehmien ilottelu läheltä ja samalla tutustua tilan toimintaan.
Metsästä tuottoa myös puukaupan lisäksi? Luontoarvot.fi tarjoaa markkinapaikan arvokkaille luontokohteille15.5.2024 16:28:11 EEST | Tiedote
MTK julkaisi Luontoarvot.fi -markkinapaikan kesällä 2022. Palvelun jatkokehitystä on tehty kuluvana vuonna osana Sitran rahoittamaa hanketta. Palvelussa metsänomistaja voi osallistua luonnon monimuotoisuuden edistämiseen ja tarjota monimuotoisuuskohteita ostettavaksi, vuokrattavaksi tai muuten käytettäväksi. Päivitetty sivusto palvelee metsänomistajia nyt entistä paremmin.
Selvitys: Ruoka-alan vaikutus Suomen kansantaloudelle on merkittävä13.5.2024 14:17:24 EEST | Tiedote
Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksen mukaan ruoka-alan, eli maatalouden, elintarviketeollisuuden, elintarvikkeiden tukku- ja vähittäiskaupan sekä ravitsemistoiminnan, vaikutus Suomen kansantaloudelle on merkittävä. Ala työllistää välilliset vaikutukset huomioon ottaen noin 320 000 henkeä, mikä on lähes 12 prosenttia kaikista työllisistä.
Pari vuotta toiminnassa ollut ”talojen treffipalvelu” kerännyt kansainvälistä kiinnostusta6.5.2024 15:04:07 EEST | Tiedote
MTK:n Autiotalot ja hiljaiset kiinteistöt hyötykäyttöön -hanke oli ehdolla 2.5. Barcelonassa The Innovation in Politics Awards -kilpailussa. Autiotalojen treffipalveluksikin kutsutun hankkeen tavoitteena oli löytää maaseudun tyhjille asunnoille uusia asukkaita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme