Keski-Suomen maaseutua kehitettiin 70 miljoonalla eurolla vuosina 2014–2022
Keski-Suomessa maaseuturahoitusta myöntävät Keski-Suomen ELY-keskus sekä neljä paikallista Leader-ryhmää JyväsRiihi, Maaseutukehitys, Vesuri-ryhmä ja Viisari. ELY-keskus rahoitti maakunnallisia hankkeita ja suurempia yritystukia, Leader-ryhmät puolestaan paikallisia ja pienempiä toimijoita. Maaseutuohjelman tarkoituksena on tukea kasvua ja kehitystä, tuoda hyvinvointia koko Suomelle.
Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien kautta on vuosina 2014–2022 rahoitettu maaseudun kehittämistä lähes 70 miljoonalla eurolla. Rahoitusta on ollut tarjolla niin ympäristön tilan tukemiseen, maaseudun elinkeinojen ja työllisyyden edistämiseen kuin harrastusmahdollisuuksien ja vireän toiminnan luomiseen. Yleisimpiä rahoituksen hyödyntäjiä ovat maaseudulla toimivat yritykset, kyläyhteisöt ja järjestöt.
- Keski-Suomessa maaseuturahoituksen painopisteitä päättyneellä kaudella olivat uudistuva yrittäjyys, monimuotoinen maaseutuasuminen, metsien monipuolinen käyttö ja maatalouden kilpailukyvyn kehittäminen, kertoo Keski-Suomen ELY-keskuksen maaseutuyksikön päällikkö Pertti Ruuska.
Maaseuturahoitusta hyödyntäneet yritykset ovat kehittyneet investointien ja kokeilujen myötä
Maaseuturahoituksen tukea myönnettiin 480 investointihankkeeseen. Investointituen avulla maaseudun yrityksiin hankittiin yritystoiminnan kannalta oleellisia koneita ja laitteita, rakennettiin toimitiloja tai tehtiin toimitiloihin tarpeellisia muutostöitä
- Näiden hankkeiden avulla Keski-Suomessa saatiin liikkeelle lähes 60 miljoonan euron investoinnit, joten yritysten oma panostus tuettuihin toimenpiteisiin on merkittävä, Keski-Suomen ELY-keskuksen yritysasiantuntija Panu Kässi kertoo. Tuen osuus investoinneista oli yhteensä noin 19 miljoonaa euroa.
Yritysten kehittämistä tuettiin lisäksi yrityksen perustamistuella, jota myönnettiin 60 yrityksen perustamiseen tai uuden liiketoiminnan kehittämiseen yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa. Perustamistuen avulla hankittiin asiantuntijapalveluita yrityksiin, ja vahvistettiin näin uusien yrittäjien tai uudelle toimialalle suuntaavien yrittäjien valmiuksia yritystoimintaan. Lisäksi tuella on voitu pienentää yrittäjän riskiä erilaisten kokeilujen ja koe-erien toteuttamisessa.
- Rahoitus on mahdollistanut investoinnit sellaisissakin tilanteissa, joissa investointi pelkästään yrityksen omalla rahalla olisi ollut liian suuri ponnistus. Ilman rahoitusta moni investointi olisi jäänyt tekemättä tai edistynyt hitaammin, sanoo Leader Vesuri-ryhmän toiminnanjohtaja Raisa Saarilahti-Kulju. Lisäksi yrityksissä maaseuturahoitusta on hyödynnetty yritysten eri vaiheisiin, esimerkiksi aluksi perustamistuen muodossa ja myöhemmin investointeihin sekä toiminnan kehittämiseen osallistumalla yritysryhmähankkeisiin.
Maaseuturahoituksen myötä monet Keski-Suomen yritykset ovat voineet aloittaa uutta liiketoimintaa, toteuttaa investointeja sekä monipuolistaa ja kasvattaa toimintaansa. Yritysten ilmoittamien toteutumatietojen perusteella maaseuturahoituksella on Keski-Suomessa onnistuttu säilyttämään tai luomaan uusia työpaikkoja reilut 500 kappaletta. Moni yritys on pystynyt kasvattamaan liikevaihtoaan, tehostamaan tuotantoaan tai parantamaan tulostaan. Samoin uusia tuotteita, palveluita tai menetelmiä on yritystukia saaneiden yrittäjien raportoinnin mukaan luotu yli viisi sataa.
Hankerahoituksella kehitetään maaseutua monipuolisesti
Keski-Suomen ELY-keskus ja Leader-ryhmät myönsivät vuosina 2014–2022 hankerahoitusta yhteensä 48 miljoonaa euroa 586 hankkeeseen. Rahoitusta myönnettiin yhdistyksille, kunnille, oppilaitoksille ja asiantuntijaorganisaatioille erilaisiin maaseudun kehittämishankkeisiin. Kehittämishankkeina rahoitettiin mm. koulutusta ja tiedonvälitystä, maaseudun palveluiden ja kylien kehittämistä, yhteistyötä sekä toimenpiteitä lähiruuan tuotannon ja markkinoille saattamisen edistämiseksi.
- Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämä hankerahoitus on painottunut yrittäjyyden edistämiseen ja elinkeinojen kehitykseen. Keskeisinä toimialoina näkyvät muun muassa biotalous, ruokaketju, matkailu ja digitalous, Pertti Ruuska kertoo.
Keski-Suomen Leader-ryhmien rahoittamissa paikallisissa hankkeissa rahoitusta on puolestaan suunnattu asuinviihtyvyyteen, ympäristöön, yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön. Keski-Suomen neljä Leader-ryhmää JyväsRiihi, Maaseutukehitys, Vesuri-ryhmä ja Viisari ovat rahoittaneet lähes 400 yleishyödyllistä kehittämishanketta. Näiden lisäksi on rahoitettu saman verran paikallisten yhdistysten ja yhteisöjen pieniä kehittämisprojekteja tai investointeja tyypillisesti harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi.
- Leader-ryhmien kautta on voitu innostaa paikallisia yhteisöjä omaehtoiseen alueen kehittämiseen ja ideoidensa toteuttamiseen. Pienilläkin teoilla voi olla suuri paikallinen vaikuttavuus, kommentoi JyväsRiihen toiminnanjohtaja Leena Karjalainen.
Leader-toiminnassa näkyy selvästi myös panostus nuorten aktiivisuuden vahvistamiseen eri puolilla maakuntaa. Myös kansainvälistä yhteistyötä on kehitetty. Huomionarvoista on myös se, että monissa hankkeissa tehdään talkootyötä, jota keskisuomalaisissa hankkeissa on tehty yhteensä yli 200 000 tuntia, jonka arvo on lähes 3 miljoonaa euroa.
- Talkootyöllä on valtava merkitys paikallisessa kehittämisessä ja yhteisöllisyyttä vahvistavana voimana, iloitsee Karjalainen.
Maaseuturahoitus jatkuu Keski-Suomessa
- Covid19-pandemia aiheutti monenlaisia haasteita hanketoimintaan, mutta uskallamme sanoa, että onnistuimme maaseutuohjelman toteutukseen liittyvissä tavoitteissamme, ELY-keskuksen Pertti Ruuska toteaa.
- Saimme nopeasti liikkeelle korona-ajan rahoitustuet ja elpymisvarat, hän jatkaa. Yritykset hyödynsivät elpymisrahoitusta uusiutuvan energian tuotantoon sekä energiatehokkuuden parantamiseen. Elpymisrahoitusta myönnettiin myös valokuituverkkojen rakentamiseen maaseudulla.
Uusi maaseuturahaston rahoituskausi käynnistyi vuoden 2023 alussa. Rahoituksen haku käynnistyy myöhemmin kevään tai kesän aikana, kun uutta kautta koskeva kansallinen lainsäädäntö ja toimeenpano valmistuvat. Rahoitusta voi jatkossakin hakea Keski-Suomen ELY-keskuksesta ja Leader-ryhmistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pertti RuuskaYksikön päällikköKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295024121pertti.ruuska@ely-keskus.fiLeena KarjalainenToiminnanjohtajaLeader JyväsRiihi
Puh:044 959 8500leena.karjalainen@ely-keskus.fiTiina SeppäläToiminnanjohtajaLeader Maaseutukehitys
Puh:040 755 5115tiina.seppala@gmail.comRaisa Saarilahti-KuljuToiminnanjohtajaLeader Vesuri-ryhmä
Puh:050 324 1144toimisto@vesuri-ryhma.fiSanna KiuruToiminnanjohtajaLeader Viisari
Puh:0400 418 055sanna.kiuru@saarijarvi.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Päijänteen vedenkorkeus on nousemassa lähelle tulvarajaa – kesäkuun alkupuolella saavutetaan tulvahuippu16.5.2024 15:37:16 EEST | Tiedote
Päijänteen vedenkorkeus jatkaa nousuaan kesäkuulle asti ja saavuttaa tulvahuippunsa kesäkuun alkupuolella. Päijänteen osalta vesitilanteen kehittymistä kannattaa seurata ja käydä tarkistamassa tilanne omalla rantakiinteistöllä. Rannalta kannattaa kerätä irtotavarat suojaan sekä tarkistaa laitureiden ja veneiden kiinnitykset. Valtaosa Keski-Suomen järvien vedenkorkeuksista on kuitenkin jo saavuttanut tulvahuipun.
Jämsän Saalahden painaumakorjauksen viimeistelytyöt ovat alkaneet15.5.2024 08:27:51 EEST | Tiedote
Valtatiellä 9 Saalahdessa, Jämsässä on toteutettu painaumakorjausta viime elokuusta lähtien. Parhaillaan kohteessa tehdään viimeistelytöitä. Kohteen töiden on määrä valmistua viikolla 21.
Köhniön sillan parannustyöt jatkuvat tällä viikolla14.5.2024 12:16:10 EEST | Tiedote
Viime vuonna aloitettu sillan peruskorjaus jatkuu päällystystöillä sekä liikuntasaumojen korjauksilla. Liikennehaittaa aiheutuu viikon 21 loppuun saakka.
Päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa13.5.2024 08:21:07 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitämien maanteiden päällystystyöt ovat alkamassa ensimmäisten kohteiden osalta toukokuun alkupuolella. Kevään aikana on kilpailutettu viisi päällystysurakkaa, joiden yhteispituus on 203 km. Jalankulku- ja pyöräilyväylien osuus tästä on 6 km.
Kantatien 58 parantaminen välillä valtatie 23–Samuli Rantasentie käynnistyy Keuruulla8.5.2024 08:43:39 EEST | Tiedote
Kantatien 58 parantamisurakan työt välillä valtatie 23–Samuli Rantasentie alkavat Keuruulla maanantaina 13.5. Kantatien ajoneuvo- ja kevytliikenne siirretään kulkemaan kiertoteitse pääosin Tervantien kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme