Vihreiden Reetta Vanhanen Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi
“Ryhdyn tehtävään suurella innostuksella. Lämmin kiitos vihreälle valtuustoryhmälle luottamuksesta. Tavoitteeni on saavuttaa koko kaupunginvaltuuston luottamus, rakentaa ryhmien välistä yhteistyötä ja innostaa rakentavaan keskusteluun. Haluan vaalia kunnioittavaa ja asiallista keskustelukulttuuria. Erimielisyydet ja väittelyt kuuluvat politiikan ytimeen, mutta loputon vastakkainasettelu ja asioiden kärjistyminen vaikeuttavat yhteiskunnallista keskustelua. Arvostan politiikassa yhteistyötä ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan”, sanoo Reetta Vanhanen.
Toisen kauden kaupunginvaltuutettu Reetta Vanhanenon johtanut vihreää valtuustoryhmää loppuvuodesta 2019. Vanhanen on lääketieteen ja kirurgian tohtori, anestesiaan ja tehohoitoon erikoistuva lääkäri ja pienen lapsen äiti.
Demokratian toteutumisen turvaaminen ja kaupunkilaisten kuuntelu on yksi valtuuston puheenjohtajan keskeisistä tehtävistä. “Haluan valtuuston puheenjohtajana edistää demokratian toteutumista ja kaupunkilaisten osallisuutta. Aion keskittyä ihmisten kohtaamiseen ympäri Helsinkiä ja osallistua kaupunginosatapahtumiin”, Vanhanen kertoo.
Yhtenä valtuuston loppukauden suurimmista kysymyksistä Vanhanen nostaa esiin sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen riittävyyden. “Terveydenhuollon kriisi näkyy kentällä ammattilaisten työssä ja potilaiden arjessa joka päivä. Sen ratkaiseminen vaatii riittävän valtionrahoituksen. Soten rahoitusmalli on korjattava, jotta Helsinki ja HUS saavat riittävän rahoituksen. Perusasiat ja työolot on saatava terveydenhuollossa kuntoon, jotta henkilöstöpulaa voidaan ratkoa”, Vanhanen toteaa.
Kaupunginvaltuusto päättää kaupunginvaltuuston puheenjohtajasta kokouksessaan 14. kesäkuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta VanhanenHelsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja
Puh:044 5707857reetta.l.vanhanen@gmail.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Vihreät ry
Vihreät asetti ensimmäiset ehdokkaat kevään 2025 kuntavaaleihin Helsingissä20.4.2024 18:20:03 EEST | Tiedote
Helsingin Vihreät on asettanut 18 ehdokasta kevään 2025 kuntavaaleihin yhdistyksen kokouksessa 20.4.2024. Ehdolle asettuivat muun muassa Helsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Amanda Pasanen ja kaupunginvaltuutettu Shawn Huff.
Helsingin Vihreät: Toisen asteen maksuttomuudesta on pidettävä kiinni – “Helsingin on oltava kaupunki, joka pitää huolta nuoristaan”20.4.2024 15:20:37 EEST | Tiedote
Helsingin Vihreät esittää, että toisen asteen maksuttomuudesta pidetään Helsingissä jatkossakin kiinni, vaikka Petteri Orpon hallitus rajaisi lukion ja ammattiopintojen maksuttomuuden täysi-ikäisyyteen. Hallitus esitti kuluvalla viikolla, että se rajaa oppivelvollisten maksuttomat oppimateriaalit sen vuoden loppuun, jonka kuluessa opiskelija täyttää 18 vuotta. Tällä hetkellä toisen asteen maksuttomuus päättyy kaksi vuotta myöhemmin.
Vihreät esittää Helsingin keskustaan laadukasta ja elämyksellistä leikkipuistoa kaiken ikäisille29.2.2024 09:30:09 EET | Tiedote
Helsingin vihreä valtuustoryhmä esittää, että kaupunki käynnistää uusia toimia keskustan elävöittämiseksi lapsille, nuorille ja perheille. Osana työtä tulee selvittää laadukkaan ja elämyksellisen leikkipuiston toteuttamista keskustaan. Asiasta jätettiin ryhmäaloite kaupunginvaltuuston kokouksessa 28.2.2024.
Vihreät Helsingin talousarviolaskelmista 2024: Palkkakehitysohjelmaa ei saa lopettaa! Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tarvitsevat korotuksia, jotta palveluiden laadusta voidaan pitää kiinni23.10.2023 13:01:27 EEST | Tiedote
Vihreät ovat pettyneitä Helsingin talousarviolaskemiin, joissa palkkakehitysohjelman jatkamiseen ei ole varattu viime vuosista poiketen lainkaan rahaa. Vihreiden tärkeimpänä tavoitteena budjettineuvotteluissa on saada jatkoa palkkaohjelmalle.
Helsinki edistää Sipoonkorven kansallispuiston laajentamista30.8.2023 20:28:28 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli 30.8. Amanda Pasasen ja Emma Karin (vihr.) aloitetta Sipoonkorven kansallispuiston laajentamisesta. Kaupunginvaltuuston päätöksellä Helsinki lähtee edistämään Sipoonkorven kansallispuiston laajentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme