Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

Mikko Laakso EVAn viestintäpäälliköksi

Jaa

Kauppatieteiden maisteri Mikko Laakso aloittaa EVAn viestintäpäällikön tehtävässä 6. marraskuuta.

Viestintäpäällikön tehtävässä aloittava Mikko Laakso (s. 1992) vastaa EVAn mediasuhteista, ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä, sosiaalisen median kanavista sekä osaltaan sidosryhmäyhteistyöstä. Hän siirtyy uuteen tehtävään Kokoomuksen eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijan paikalta.

"Olen valtavan innoissani päästessäni mukaan EVAn joukkueeseen edistämään avoimen yhteiskunnan ja vapaan markkinatalouden asiaa, sekä suomalaisen yhteiskunnan uudistumista. Ajatushautomon tehtävä on tärkeä ja mitä ajankohtaisin, sillä suomalaista hyvinvointia koettelevat useat kriisit ja rakenteelliset talouden ongelmat. Haaste on mielenkiintoinen", summaa Laakso.

”Toivotan Mikon lämpimästi tervetulleeksi EVAn tiimiin. Markkinatalous tarvitsee Suomessa aktiiviset puolestapuhujansa”, sanoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Emilia Kullas.

Laakso aloittaa viestintäpäällikön tehtävässä 6.11.2023.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye