Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

EVAn Kullas: Ay-liike väärinkäyttää lakko-oikeuttaan

Jaa

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn johtaja Emilia Kullas arvostelee blogissaan  ay-liikkeen toimia kohtuuttomiksi ja demokratiaa halventaviksi.

EVAn johtaja Emilia Kullas (Kuva: Karoliina Paavilainen)
EVAn johtaja Emilia Kullas (Kuva: Karoliina Paavilainen)

Kullaksen mukaan ay-liikkeen tavat osoittaa mieltään pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen työmarkkinauudistuksia vastaan ovat räikeästi ylimitoitettuja. EK:n arvion mukaan helmikuun alkuun suunnitelluista "lakoista" aiheutuu noin 360 miljoonan euron menetykset.

"Suomi on suhteettoman suuriksi paisuneiden lakkojen maa. Me johdamme Pohjoismaissa tilastoa lakkojen takia menetetyissä työpäivissä. Niin sanottujen 'poliittisten lakkojen' kärsijöiksi joutuvat yritykset ja loppujen lopuksi kaikki suomalaiset arjessaan", toteaa EVAn johtaja Emilia Kullas.

Kullas muistuttaa myös, ettei hallitus ole rajoittamassa lakko-oikeutta, vaan rajoittamassa työajalla tehtäviä poliittisia mielenilmauksia 24 tuntiin. Poliittisia mielenilmauksia työajalla rajoitetaan useissa Suomen kilpailijamaissa, kuten Ruotsissa.

"Onko hallitus kieltämässä lakko-oikeutta? Ei ole. Sen sijaan hallitus aikoo määritellä pelisäännöt niin sanotuille 'poliittisille lakoille', jotka eivät ole varsinaisia lakkoja lainkaan. Ne ovat työajalla työnantajan piikkiin toteutettuja mielenosoituksia", hän kommentoi.

Kullas muistuttaa, että hallitus käyttää sille kuuluvaa demokraattista valtaa uudistaa työlainsäädäntöä. Hänen mukaansa oikea tapa vaikuttaa politiikan sisältöön ovat vaalit, ei haitanteko suomalaisille yrityksille.

"Me todistamme helmikuussa ay-liikkeen räikeää lakko-oikeuden väärinkäyttöä. Suomalaiset arvostavat kohtuutta kaikessa, myös lakkoilussa", Kullas sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye