Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Koulutus lisää lasten saamista naisilla, mutta ei vaikuta miehillä perheen perustamiseen

Jaa

Koulutus lisää lasten saamista naisilla, mutta ei vaikuta perheen perustamiseen miehillä, käy ilmi tänään julkaistusta Etla-tutkimuksesta. Tulokset haastavat yleistä näkemystä, jonka mukaan koulutus voi vaikeuttaa perheen perustamista naisilla, mutta auttaa miehiä löytämään parisuhteen.

Etlasta tutkimusta on ollut tekemässä tutkimuspäällikkö ja akatemiatutkija Hanna Virtanen.
Etlasta tutkimusta on ollut tekemässä tutkimuspäällikkö ja akatemiatutkija Hanna Virtanen.

Syntyvyys on romahtanut ja aiheuttaa merkittäviä haasteita kaikkialla kehittyneissä maissa. Mahdollisia ratkaisuja etsittäessä huomio kiinnittyy usein matalasti koulutettuihin miehiin, joiden joukossa perheen perustaminen on vähäisintä sekä korkeasti koulutettuihin naisiin, joiden joukossa perheen ja työn yhteensovittamisen ajatellaan olevan haastavinta. Tutkimuskirjallisuus tarjoaa kuitenkin hyvin vähän uskottavaa tutkimusnäyttöä siitä, miten koulutus itseasiassa vaikuttaa perheen perustamiseen. Vähiten tietoa on juuri niistä ryhmistä, jotka ovat politiikkakeskustelun keskiössä.

Tänään julkaistussa tutkimuksessa Education, gender, and family formation (Etla Working Paper 116) on tutkittu koulutustason vaikutusta perheen perustamiseen. Tutkimuksessa hyödynnetään toisen asteen ja korkeakoulutuksen sisäänpääsyrajojen luomaa tutkimusasetelmaa, joka on mahdollistanut koulutuksen kausaalivaikutuksen arvioimisen sekä matalalla että korkealla koulutustasolla. Tutkimus on osa Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamaa LIFECON-hanketta, ja se on toteutettu yhdessä Norjan kauppakorkeakoulun, Aalto-yliopiston sekä Laboren tutkijoiden kanssa.

Naisten kohdalla pääsy jatkokoulutukseen lisää lasten saamisen todennäköisyyttä molemmilla koulutusasteilla, mutta miehillä ei vastaava vaikutusta löydetä. Nämä tulokset haastavat yleistä näkemystä, jonka mukaan koulutus voi vaikeuttaa perheen perustamista naisilla, mutta auttaa miehiä löytämään parisuhteen. Tutkimushankkeen seuraavassa vaiheessa pyritään saamaan parempi ymmärrys siitä, mikä tuloksia selittää.

-Tutkimuksemme tulokset ovat todella yllättäviä. Erityisesti miehiä koskevat tulokset poikkeavat paljon aiemmin oletetusta. Aikaisempi kirjallisuus ei ole kuitenkaan kyennyt tutkimaan koulutuksen kausaalivaikutusta yhtä luotettavasti, toteaa Etlan tutkimuspäällikkö Hanna Virtanen.

Hanna Virtanen esittelee tutkimusta Demography Talks -webinaarissa tänään 6.2.2024 klo 14-15: Syntyvyys vajoaa – miten koulutus vaikuttaa lastensaantiin? Tallenne on nähtävissä Demography.fi -sivuilla kahden viikon ajan.

Virtanen, Hanna – Silliman, Mikko – Kuuppelomäki, Tiina – Huttunen, Kristiina: Education, gender, and family formation (Etla Working Paper 116)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tutkimuspäällikkö Hanna Virtanen, Etla
Tutkimuspäällikkö Hanna Virtanen, Etla
Lataa
Etlasta tutkimusta on ollut tekemässä tutkimuspäällikkö ja akatemiatutkija Hanna Virtanen.
Etlasta tutkimusta on ollut tekemässä tutkimuspäällikkö ja akatemiatutkija Hanna Virtanen.
Lataa

Linkit

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Uusi EU-datasäädös lisää laitevalmistajien ja palvelun tarjoajien velvoitteita, mutta parantaa datan saatavuutta3.5.2024 09:15:00 EEST | Tiedote

EU:n uusi datasäädös, joka parantaa datan saatavuutta ja hyödyntämistä hyväksyttiin marraskuussa 2023. Tuoreen Etla-selvityksen mukaan datasäädöksen alainen liiketoiminta on laajaa ja sen piiriin kuuluvien yritysten yhteenlaskettu liikevaihto nousee jopa 51 miljardiin. Säädös tuo velvoitteita erityisesti laitteita valmistaville ja niihin liittyviä palveluita tarjoaville yrityksille. Säädöksen soveltamiseen liittyy kuitenkin merkittävästi tulkinnanvaraisuutta.

Etla: Vihreiden tukien osuus noussut Suomen yritystukikannassa, mutta suurimmat tuet maksetaan yhä päästöjä aiheuttaville toiminnoille22.4.2024 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomessa on maksettu vuosina 2020–2023 keskimäärin yli miljardin euron edestä suoria yritystukia. Vuositasolla kasvihuonepäästöjä kasvattavien, ns. ruskeiden tukien osuus on ollut joka vuosi vihreitä tukia suurempi, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Ruskeita tukia on maksettu vuosina 2020–2022 keskimäärin 140 miljoonan euron edestä. Samaan aikaan päästöjä vähentävien vihreiden tukien määrä – vaikkakin kasvussa – jää noin puoleen tästä. Myös tki-tukien vuosittain maksettu määrä jää ruskeita tukia pienemmäksi.

Etla: Osa-aikatyö Suomessa kasvaa ja tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät edelleen17.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomessa tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät todennäköisesti edelleen tulevaisuudessa, käy ilmi Etlan tuoreesta selvityksestä. Kehitykseen vaikuttavat osa-aikatyöllisyyden yleinen kasvu sekä julkisen sektorin, erityisesti terveyspalvelujen, kasvava työnkysyntä. Osa-aikaisten määrä on kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2023 kolmanneksella, kun samaan aikaan kokoaikaisten osuus on noussut vain nelisen prosenttia.

Etla: Verotuksen painopiste tukemaan kasvua15.4.2024 11:33:31 EEST | Tiedote

Etlan ehdotus toimenpiteiksi Suomen talouden kurssin muuttamiseksi eli Suomen pelastuspaketti sisälsi laajan joukon pitkän aikavälin rakenteellisia uudistuksia, mutta myös lyhyen aikavälin toimia, joilla verotuksen rakennetta saataisiin muutettua kasvua tukevaan suuntaan. Toimet muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla verotuksen painopiste siirtyy kohti kasvua vähemmän haittaavia veromuotoja, arvioi tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye