Kaakkois-Suomen ELY-keskus suojelee Harjun oppimiskeskuksen, Kuusankosken kielteiset päätökset ovat lainvoimaisia
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on 11.4.2024 päättänyt rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla suojella Virolahdella sijaitsevan Harjun oppimiskeskuksen rakennuksia sekä osoittanut suojeltavan alueen. Samalla kumotaan aiempi valtioneuvoston tekemä suojelupäätös. Suojelupäätöksen ajantasaistaminen oli tarpeen alueen käytön ja kehittämisen sekä suojelun kohdistumisen täsmentämiseksi.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus laittoi suojeluasian vireille omasta aloitteestaan kesällä 2021. Harjun oppimiskeskuksen rakennuksia ja niiden ympäristö on suojeltu valtion omistamien rakennusten suojelusta annetun asetuksen nojalla vuonna 1990. Se siirtyi pois valtion omistuksesta kuusi vuotta myöhemmin. Omistajamuutoksesta huolimatta asetussuojelu on ollut voimassa, mutta suojelupäätöksen ajantasaistaminen todettiin tarpeelliseksi alueen käytön ja kehittämisen sekä suojeluarvojen kohdistumisen täsmentämiseksi.
Harjun oppimiskeskuksen lähtökohtana on maan ensimmäinen, vuonna 1889 perustettu maamieskoulu ja tätä edeltänyt lahjoitusmaahovi. Nykyinen koulutila on rakennuskannaltaan laaja ja ajallisesti monipuolinen ja käsittää myös puiston, hevosaitauksen ja viljelyalueita. Oppilaitosrakennuksista merkittävä osa on koulun perustamisajalta ja lääninagronomi Alfred Sjöströmin Maanviljelystoimikunnalle laatimien tyyppipiirustusten mukaan rakennettuja. Kyseisten tyyppipiirustusten mukaisia rakennuksia on säilynyt eniten juuri Harjussa. Rakennukset sekä niiden lähiympäristö ovat säilyttäneet historialliset ominaispiirteensä. Alueen moninaiset käyttötarkoitukset ovat nähtävissä alueen kokonaisuudessa. Harjun oppimiskeskuksen rakennettu ympäristö koostuu historiallisesti ja toiminnallisesti kiinteästi toisiinsa liittyvistä eri aikaisista rakennuksista. Harjun oppimiskeskuksella on rakennusperintölain tarkoittamaa valtakunnallista merkitystä.
Päätöksellä suojellaan vanhimmilta osiltaan vuonna 1816 rakennettu päärakennus sekä viljamakasiini ulkoasultaan, rakennusrungoltaan ja sisätiloiltaan kiinteine sisustuksineen. Lisäksi ulkoasultaan ja rakennusrungoltaan suojellaan luhtiaitta, kalustovaja sekä luokkarakennus. Ulkoasultaan suojellaan seitsemän asuinrakennusta sekä nykyinen hevoshoitokoulun rakennus. Rakennusten ympäriltä suojellaan alue ja sen mukana muun muassa toisen maailmansodan aikaiset linnoitteet.
Samassa yhteydessä tutkittiin ja jätettiin määräämättä suojeltaviksi rakennusperintölain nojalla asuinrakennus Karjamaja, talli, navetta ja paja. Ne eivät täytä rakennusperintölain asettamia vaatimuksia suojelun kohteelle.
Päätöksen valitusaika on edelleen käynnissä.
Kuusankosken rantapuiston suurjännitepylväiden ja entisen Kuusankoski Oy:n paperikuivaamon suojelupäätökset ovat lainvoimaisia
Kouvolan Kuusankoskella Kymin Osakeyhtiön rakentamien suurjännitejohtopylväiden nro 8, 9 ja 10 osalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus teki kielteisen suojelupäätöksen 14.3.2023. Itä-Suomen hallinto-oikeus teki päätöksen valitusasiassa 23.11.2023, ja siitä ei valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. ELY-keskuksen tekemä kielteinen suojelupäätös on lainvoimainen.
Myös entisen Kuusankoski Oy:n pahvikuivaamon rakennussuojelua koskevan valitusasian päätös tehtiin Itä-Suomen hallinto-oikeudessa 23.11.2023. Tästäkään päätöksestä ei valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ja ympäristöministeriön 25.8.2022 tekemä kielteinen suojelupäätös on lainvoimainen.
Yhteyshenkilöt
Arkkitehti Tuija Mustonen
tuija.mustonen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 029 201
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Tienkäyttäjien tyytyväisyys maanteiden talvihoitoon on parantunut Kaakkois-Suomessa21.5.2025 08:55:22 EEST | Tiedote
Väyläviraston teettämä tutkimus kertoo, että Kaakkois-Suomen tienkäyttäjät olivat menneenä talvena tyytyväisempiä maanteiden talvihoitoon kuin vuotta aiemmin. Tyytyväisyys nousi sekä yksityishenkilöiden että raskaan liikenteen parissa. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että valtakunnallisesti talvihoitoon kaikista tyytyväisimmät yksityisautoilijat löytyvät Kaakkois-Suomesta, mutta raskaan liikenteen kuljettajien mielestä tiet ovat valtakunnallisesti lähes heikoimmassa kunnossa.
Kaakkoisessa Suomessa valmistellaan uutta elinvoimakeskusta, joka aloittaisi toimintansa 1.1.202614.5.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Suomessa on aloittamassa toimintansa 10 alueellista elinvoimakeskusta, joita parhaillaan valmistellaan. Uudistusta koskeva hallituksen lakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä ja eduskunnan päätöstä odotetaan kesäkuussa.
Valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala on aloitettu puuston poistolla Kouvolassa13.5.2025 12:55:21 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on aloittanut valtatien 6 parantamisen Tykkimäen ja Kuivalan välillä Kouvolassa. Työt ovat alkaneet puuston poistolla, ja varsinaiset rakennustyöt alkavat touko- kesäkuun vaihteessa.
Ympäristö- ja ilmastoinvestointien teemahaku 12.5.–31.8.202513.5.2025 09:30:08 EEST | Tiedote
Yhteisen ympäristömme hyvinvoinnin edistämiseksi Kaakkois-Suomen ELY-keskus avaa yleishyödyllisten ympäristö- ja ilmastoinvestointien teemahaun ajalle 12.5.–31.8.2025.
Mopoilun ilmiöt ja turvallisuus esillä Kaakkois-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumissa7.5.2025 08:29:14 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen vuosittainen liikenneturvallisuusfoorumi keräsi yhteen liikenneturvallisuuden asiantuntijat ja viranomaiset Lappeenrannan kaupungintalolle 29. huhtikuuta 2025. Tämän vuoden erityisteemana oli mopoilun ilmiöt ja turvallisuus. Lisäksi foorumissa palkittiin Savitaipale ja Lappeenranta ansiokkaasta liikenneturvallisuustyöstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme