Peltovalvonnat käynnistyvät Pohjois-Savossa

Jaa

Pohjois-Savossa maatiloilla tehtävät peltotukien valvonnat on käynnistyneet. Peltovalvontojen ohella tukiehtojen noudattamista seurataan satelliittipohjaisella järjestelmällä jo toista kertaa. Peltovalvontaa tullaan tekemään 2 %:lle tiloista eli noin 60 tilalle. Peltotukien haku päättyi 18.6. ja kevään aikana järjestetyt viljelijäkoulutukset keräsivät satoja osallistujia Pohjois-Savossa.

Kuva Pohjois-Savon pellolta toukokuun lopulla
Kuva Pohjois-Savon pellolta toukokuun lopulla Pohjois-Savon ELY-keskus, Kerttu Lassila

Pohjois-Savossa pinta-alaperusteisia tukia on vuonna 2024 haettu noin 2950 tilalle ja siten Pohjois-Savossa peltovalvonnassa tarkastettaviksi valikoituu tänä kesänä noin 60 tilaa. Ruokavirasto valitsee valvottavat maatilat sekä satunnaisotannalla että painotetulla otannalla, esimerkiksi tiettyjen viljelykasvien tai kasvustojen ilmoittamisen perusteella. Tarkastuskäynnillä tarkastetaan entiseen tapaan muun muassa kaikkien tukihakemuksella olevien peltolohkojen digitoinnin oikeellisuus, lohkolla ilmoitettu kasvi ja lohkon kasvuston laatu. Peltotukien valvonnat aloitetaan Pohjois-Savossa juhannuksen jälkeen ja maatiloilla tehtävät peltotukien valvonnat jatkuvat marraskuuhun saakka.

Tukiehtojen noudattamista on seurattu satelliittipohjaisella järjestelmällä vuoden 2023 alusta lähtien. Tukiehtojen noudattamista seurataan kaikilla maatiloilla satelliittien tuottamasta ilmakuva-aineistosta, josta kasvuston kehittymistä ja viljelytoimenpiteitä seurataan koko kasvukauden ajan. Tarkasteltavia asioita ilmoitettujen lohkojen osalta ovat muun muassa, että lohko on maatalousmaata, sitä käytetään maataloustoimintaan ja että kasvipeitteisyystieto on syysilmoituksella ilmoitetun mukainen. 

– Satelliittiseurannalla valvottavien asioiden määrä lisääntyy kuluvan kasvukauden aikana ja Vipu-mobiilin käyttö kannattaa ottaa haltuun viimeistään nyt, esimerkiksi ottamalla Vipu-mobiilissa vapaakuvia korjatuista suojavyöhykenurmilohkoista tai niitetyistä kesanto- ja luonnonhoitonurmilohkoista. Näitä vapaakuvia voi myöhemmin hyödyntääkin, jos kyseisiltä lohkoilta sattuu tulemaan sadonkorjuu- tai niittovaatimukseen liittyvä selvityspyyntö, vinkkaa maataloussihteeri Niina Lohva Luoteis-Savon maaseutupalveluilta.

Peltovalvontaan kuuluu myös asiakirjojen tarkastusta. Kesän tilakäynnillä tarkastetaan muun muassa lohkokohtaisen kirjanpidon aloittaminen ja kasvinsuojeluaineiden käyttöön liittyvät todistukset. Pääosin viljelymuistiinpanot ja muut asiakirjat tarkastetaan myöhemmin talviaikaisen asiakirjavalvonnan yhteydessä. Peltovalvonnat ovat osa maataloustukien myöntämiseen ja maksamiseen liittyvää prosessia, jolla varmistetaan haettavien maataloustukien kohdistuminen oikein perustein maatiloille. Tukien maksun yleisenä ehtona on, että määrätyt valvonnat tehdään EU:n taholta annettujen määräaikojen puitteissa.

Viljelijät voivat muuttaa tai perua peltotukihakemuksia 2.10.2024 asti

Peltotukihakemuksia voi muuttaa tai perua 2.10.2024 asti. Hakemustietojen pitäminen ajan tasalla muutosvaiheen aikana on tärkeää. Mikäli maatila valikoituu paikalla tehtävään valvontaan, hakemusta ei voi enää muuttaa sen jälkeen, kun viljelijälle ilmoitetaan valvonnasta. Valvonta tehdään niiden tietojen perusteella, mitkä ovat peltotukihakemuksella ilmoitusajankohtana ja tukiehtojen noudattamatta jättämisestä voi aiheutua seuraamuksia, mikäli hakemustiedot poikkeavat todellisesta tilanteesta tai ilmoitettuja toimenpiteitä ei ole tehty pelloilla.

Kevään ja alkukesän aikana tehdyissä peltolohkorekisterin pinta-alaristiintarkastuksissa on tullut ilmi, että tukihakemukselle ilmoitettuja keskeneräisiä, ei vielä viljelykelpoisia peltoraivioita on maakunnassa paljon.

– Kaikki vuoden 2022 jälkeen muusta käytöstä maatalousmaaksi otettu ala tulee säilyttää pysyvästi nurmikasvustolla. Tämän ehdollisuuden nurmikasvivaatimuksen vuoksi tukihakemukselle ilmoitettuja peltoraivioita on ollut paljon, mainitsee Pohjois-Savon ELY-keskuksen tarkastaja Leeni Toropainen.

Pellonraivaus on toimenpide maataloudessa, jossa metsää tai muuta kasvillisuutta poistetaan pellolta, jotta se voidaan ottaa viljelykäyttöön.

– Kun ilmoittaa peltoraivion tukihakemukselle tulee huomioida, että alan tulee olla viljelykelpoista maatalousmaata. Viljelykelpoisuudella tarkoitetaan sitä, että lohkon maapohja on viljeltävissä tavanomaisin konein ja menetelmin ja että lohkolla pysytään tuottamaan satoa. Peruskunnostustoimenpiteet tulee olla tehty, vinkkaa Toropainen. 

Kevään viljelijäkoulutukset keräsivät satoja osallistujia Pohjois-Savossa

 
Kuntien yhteistoiminta-alueet ja Pohjois-Savon ELY-keskus kouluttivat keväällä viljelijöitä. Tukikoulutuksissa käytiin läpi monipuolisesti viljelijätukien hakua, tukiehtoja ja tukien haun yleisiä edellytyksiä. Lisäksi koulutuksissa käsiteltiin ehdollisuuden vaatimuksia, valvontaa, satelliittiseurantaa sekä vuoden 2024 tukihakuun tulleita muutoksia ja uusia asioita.

Uutena toimintamallina tämän vuoden koulutuksissa oli Itä-Suomen alueella tehty yhteistyö osassa koulutuksista. Yhteistyö eri maakuntien välillä toimi hyvin ja se laajensi viljelijöiden kouluttautumismahdollisuuksia.
 

Pohjois-Savon viljelijätukikoulutusmateriaalit löydät maaseutu.fi/Pohjois-Savo-sivuston ”koulutusmateriaali viljelijöille” -kohdasta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon ilmastokatsaus: Hiilinieluja tulee vahvistaa, jotta hiilineutraalius on mahdollinen vuoteen 2035 mennessä5.11.2025 08:18:25 EET | Tiedote

Hiilineutraalius on mahdollista saavuttaa Pohjois-Savossa vuoteen 2035 mennessä, mutta se vaatii päästövähennystoimien lisäksi voimakasta hiilinielujen vahvistamista. Uusimmat tiedot Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitaseista osoittavat, että metsä- ja maatalousmaan hiilivarastojen ylläpitoon ja kasvattamiseen tulee kiinnittää erityistä huomioita.

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 29.10.202530.10.2025 08:45:00 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 81,67. Taso on 29 cm alle ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Pinta on laskenut takaisin kuukausi sitten havaitun 3 cm nousu. Ollaan kesän alimmalla tasolla uudelleen. Virallisten vesiväylien kulkusyvyydet ovat rajoittuneet hieman, sillä Kallaveden väylät on mitoitettu tason 81,75 mukaan. Tavalliset huviveneilijät saavat olla tarkkana riittävän kulkusyvyyden kanssa merkitsemättömillä vesillä. Talven tulo kyllä poistaa tämän ongelman. Useimmat tämän tarkastelun vapaasti purkavat järvet ovat olleet tämänhetkistä pintaa alempana vuosina 2002 ja 2006. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat edelleen pieniä. Näissä järvissä kaikki lähtevä virtaama menee patoluukkujen kautta, joten pinnan taso ei pääse samalla tavalla laskemaan kuin luonnon koskien kautta purkavissa järvissä. Iisalmen reitin kaikki säännöstelyt selvisivät niukasti lupa-alarajojen yläpuolella kuivuusjakson yli. Nyt on noust

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye