Helsinki Cup pelaa jälleen isoimmat ottelunsa Olympiastadionilla
- Halusimme, että lapset ja nuoret sekä heidän lähipiirinsä pääsevät kokemaan ison urheilujuhlan tuntua perinteikkäällä Olympiastadionilla. 48. kertaa pelattavan turnauksen tähtihetkiin isolle stadionille osallistuvat kansainväliset joukkueemme, joista kauimmat matkustavat Helsinkiin Taiwanista, Mongoliasta ja Brasiliasta, Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanne kertoo.
Helsinki Cup on pelattu jo useana vuonna 85-vuotiaalla Olympiastadionilla. Turnauskentäksi ja finaalien päänäyttämöksi se on valikoitunut paitsi kulttuurisen merkityksensä myös tilavien puitteidensa ansiosta. Helsinki Cup on yksi maailman suurimmista lasten ja nuorten jalkapalloturnauksista, jonne saapuu pelaajia yli 20 maasta.
- Pelaaminen ikonisella Olympiastadionilla on osallistujillemme vahva viesti, miten paljon lapsia ja nuoria arvostetaan pelaajina ja miten haluamme nostaa heidän harrastamistaan esille, Kavanne selventää.
Suomen ja Helsingin yksi tunnetuimmista maamerkeistä, Olympiastadion, toimii peliareenana 10-vuotiaiden peleille, jotta ikäluokka voi nauttia hulppeasta ympäristöstä ainakin kerran pelaajaurallaan. Olympiastadion näyttelee myös turnausperjantain tyttöjen yleis- ja harrastesarjojen A-finaalien ja lauantain kaikkien loppujen finaaliotteluiden pääparaatipaikkana.
- Olympiastadion on meille koko turnauksen ydin. Pelaajat tankkaavat myös energiaa stadionilla, sillä se toimii sekä ruokailupaikkana että upeiden avajaisohjelmiemme esiintymisareenana. Lisäksi turnauksen kisatoimisto löytyy Olympiastadionilta, Kavanne iloitsee.
Jalkapalloilun suosio tyttöjen keskuudessa voimakkaassa kasvussa
Valtaosa eli 80 prosenttia Helsinki Cupin pelaajista kuuluu ikäluokkaan 7–13-vuotiaat. Tänä vuonna erityisesti tyttöjoukkueiden ilmoittautumisten nousu on ollut poikkeuksellisen suurta.
- Emme ole koskaan aiemmin rikkoneet tyttöjoukkueiden ilmoittautumismäärissä ennätyksiä jo tähän aikaan vuodesta, vaikka ilmoittautumisaikaa on vielä kaksi kuukautta jäljellä, hehkuttaa Kavanne.
Tytöille ei ole tarjolla suuria kansainvälisiä jalkapalloturnauksia, joten Helsinki Cup on merkittävä suurturnauksen tunnelmaa tuova kisa.
Tyttöjen jalkapallon harrastuksen arvostus on noussut sekä Suomessa että maailmalla. Jalkapallosta on tullut kaikkien laji.
- Helsinki Cup on perhetapahtuma, jonka sydän sykkii jalkapallolle. Turnaus liputtaa suvaitsevaisuuden, tasa-arvon, kansainvälisyyden ja kaikkia osallistujia kunnioittavan käytöksen puolesta, Kavanne selventää.
Helsinki Cup näkyy värikkäästi heinäkuun kaupunkikuvassa
Helsinki Cup näkyy ja kuuluu kaupunkikuvassa avajaiskulkueen, tapahtumatorin ja festivaalien muodossa tarjoten urheilujuhlan riemua kesän keskellä. Koko turnauksessa pelataan noin 5500 peliä, sarjoja on 50 ja peliareenoina toimii noin 20 kenttäaluetta ympäri pääkaupunkiseutua Lauttasaaresta Vuosaareen.
- Toivotamme kaikki turnauksen osallistujat kannustusjoukkoineen tervetulleiksi Olympiastadionille heinäkuussa. Hienoa, että lapsilla ja nuorilla on taas mahdollisuus pelata stadionilla ja saada ikimuistoinen turnauselämys Helsingissä, toteaa Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkanen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Kirsi Kavanne
Helsinki Cup, Toimitusjohtaja
kirsi.kavanne@helsinkicup.fi
puh. 040 540 14 80
helsinkicup.fi
Tietoja julkaisijasta
Mainostoimisto Ilme Oy on vuonna 1996 perustettu markkinointiviestinnän toimisto. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Lahdessa ja Tampereella. Ilmeessä on noin 40 työntekijää, ja yrityksen liikevaihto vuonna 2020 oli 2,6 miljoonaa euroa. www.ilme.fi
Mainostoimisto Ilme Oy
Finlaysoninkuja 5
33210 Tampere
Päijänteenkatu 9 A 7, 4. krs
15140 Lahti
Jonne Seppä, Toimitusjohtaja
jonne@ilme.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mainostoimisto Ilme Oy
Jonne Seppä luotsaamaan Ilmeen kasvua27.4.2023 07:55:00 EEST | Tiedote
Mainostoimisto Ilme Oy on nimittänyt Jonne Sepän toimitusjohtajakseen 17.4.2023 alkaen. Uuden toimitusjohtajan tärkeimpiä tavoitteita on vahvistaa yrityksen liiketoimintaymmärrystä, ohjata asiakastyötä strategisempaan suuntaan sekä luotsata aktiivista kasvua. Ihmisläheinen yrityskulttuuri on lähellä Sepän sydäntä ja hänen toimintatapansa keskiössä.
Huipputulokseen yltäneen Ilmeen valta vaihtuu Tampereella – naisjohto säilyy29.6.2021 13:12:39 EEST | Tiedote
Mainostoimisto Ilmeen kesä alkaa johtajavaihdoksella. Tampereen Ilmettä luotsanneen yksikönjohtaja ja strategi Hanna Jokisen siirtyessä uusiin haasteisiin asiakkuusjohtaja Jenni Lehterikorpi aloittaa yksikön uutena johtajana. Koronavuodesta menestyksekkäästi selvinnyt Mainostoimisto Ilme toimii sekä Tampereella että Lahdessa. Ilme nojaa vahvaan naisjohtajuuteen: molempia yksiköitä johtavat menestyksekkäästi naiset, ja yhtiön seitsenhenkisestä johtoryhmästä enemmistö on naisia. Yhtiö työllistää yhteensä 35 henkilöä, joista 15 työskentelee Tampereella.
Lahdessa ja Tampereella toimiva mainostoimisto kasvattaa hartioitaan8.3.2021 09:40:33 EET | Tiedote
Mainostoimisto Ilme on nimittänyt sisältöspesialistiksi Laura Kääpän ja digimarkkinoinnin asiantuntijaksi Juho Tossavaisen. Uudet rekrytoinnit vahvistat Ilmeen strategisia panostuksia digitaalisuuteen sekä sisältöihin. Ilmeen luja markkinointiviestinnän osaaminen on tunnistettu, sillä yhtiö on toistamiseen ehdolla Vuoden Toimisto -kilpailussa keskisuurten mainostoimistojen sarjassa.
Suomen Yliopistokiinteistöt valitsi Ilmeen markkinointiviestinnän kumppanikseen28.1.2020 13:19:49 EET | Tiedote
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on valinnut markkinoinnin ja viestinnän kumppanikseen Ilmeen. Ilme vastaa jatkossa SYK:in ulkoistetusta markkinointiviestinnästä. Yhteistyö käynnistyy SYK:in vuoden 2019 vuosikertomuksen toteutuksella.
Ilme osti SuperAppin verkkosivuliiketoiminnan3.9.2019 13:00:50 EEST | Tiedote
Mainostoimisto Ilme osti SuperAppin verkkosivujen kehittämisen liiketoiminnan. Ilme jatkaa vahvaa kasvuaan markkinointiviestinnän laaja-alaisena strategisena kumppanina ja palvelee liiketoimintaoston myötä asiakkaitaan erittäin kattavasti myös verkkopalveluprojekteissa ja -ylläpidossa. Mainostoimisto Ilmeen liikevaihto vuonna 2018 oli 3,2 miljoonaa euroa ja myyntikate 2,7 miljoonaa euroa, joka kasvoi 19 prosentilla edellisvuoteen verrattuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme