
Pohjola Rakennus ja Asuntoyhtymä ovat tehneet kaupat Jyväskylän Kangasvuoreen rakennettavista Joo Kodeista

Asunto Oy Jyväskylän Tulisydän, josta kaupat solmittiin, sijaitsee Jyväskylän Kangasvuoressa muutaman kilometrin päässä Jyväskylän ydinkeskustasta. Kangasvuori on rakentunut 1960-luvulta lähtien, ja se on Jyväskylän Huhtasuon suuralueen vanhin asuinalue. Rakennuskanta koostuu pääasiassa kerrostaloista, mutta alueelle on myös rakennettu pientalokortteleita. Alueelta löytyvät päivittäispalvelut, päiväkoti ja koulu, sekä suositut luontokohteet kuten Vuorilampi ja Kangasvuoren luontopolku.
”On todella hienoa käynnistää yhteistyö Asuntoyhtymän kanssa myös Jyväskylässä. Asunto Oy Jyväskylän Tulisydän on merkittävä hanke ajatellen myös Jyväskylän yksikön työkantaa vuosille 2022–2023”, kertoo Pohjola Rakennus Oy Suomen Jyväskylän hankejohtaja Veli-Pekka Into.
Uuden A-energialuokan kerrostalon rakentaminen on käynnistynyt 6.4.2022 saadun rakennusluvan myötä.
”Asumisen vaatimukset muuttuvat koko ajan, mutta yritämme ennakoida niitä muun muassa varustamalla jo nyt kaikki autopaikat sähköauton latausmahdollisuudella – ja aurinkoisena päivänä akkuun voi latautua jopa oman talon aurinkosähköäkin!” kertoo Asuntoyhtymän vastuullisuusjohtaja Antti Niskanen.
Pohjola Rakennuksen rakentamaan kohteeseen valmistuu yhteensä 93 Joo Kotia, joiden koot vaihtelevat yksiöistä neliöihin. Kerrostalon lämmityksessä hyödynnetään maalämpöä ja katolle asennetaan aurinkopaneelit. Tulisydämen on arvioitu valmistuvan loppukesästä 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veli-Pekka Intohankejohtaja, Jyväskylä
Puh:044 421 0338veli-pekka.into@pohjolarakennus.fiAntti NiskanenvastuullisuusjohtajaJoo Kodit / Asuntoyhtymä
Puh:050 537 8676antti.niskanen@asuntoyhtyma.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjola Rakennus Oy Suomi on kotimainen perheyritys, joka on luonut mukavuusalueita Pohjolan elosuhteisiin jo yli 30 vuotta. Suunnittelemme ja rakennamme vuosittain lähes 3 000 kotia, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Olemme yksi Suomen suurimmista rakennusalan yrityksistä ja työllistämme yli 3 000 ammattilaista, joista noin 300 on omaa henkilökuntaa. Kun haluat löytää oman mukavuusalueesi, voit luottaa meihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjola Rakennus Oy Suomi
Pohjola Rakennus -konserni rakentaa kuusi asuinkerrostaloa Helsinkiin, Espooseen, Naantaliin ja Tampereelle30.6.2023 14:46:25 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa yhteistyössä eri tahojen kanssa 392 uutta kotia Helsinkiin, Espooseen, Naantaliin ja Tampereelle.
Pohjola Rakennus -konserni julkaisi ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa sekä vuoden 2022 tuloksensa25.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus -konserni on julkaissut ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa sekä vuoden 2022 tuloksensa. Vuoden 2022 tulos on osana vastuullisuusraporttia.
Pohjola Rakennukselta 78 uutta kotia Tampereen Kaukajärvelle10.5.2023 14:28:45 EEST | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa Tampereen Kaukajärvelle 78 uutta asuntoa. RS-kohteena myytävät Asunto Oy Tampereen Hymnin kodit valmistuvat arviolta syksyn 2024 aikana.
Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa 34 uutta Hitas-kotia Etelä-Haagaan2.1.2023 13:29:35 EET | Tiedote
Pohjola Rakennus Oy Suomi on aloittanut Hitas-uudiskohteensa, Asunto Oy Helsingin Hellikin, rakentamisen. Hellikkiin valmistuu yhteensä 34 uutta kotia arviolta toukokuussa 2024.
Pohjola Rakennukselle voitto Tampereen kaupungin tontinluovutuskilpailussa – Kissanmaalle uusi kiertotaloutta edistävä asuinkerrostalo13.10.2022 13:08:38 EEST | Tiedote
Tampereen kaupunki on päättänyt varata Pohjola Rakennus Oy Suomelle Kissanmaalla sijaitsevan tontin omistusasuntotuotantoon. Tontinluovutuskilpailussa edellytyksenä oli tehdä konseptitason suunnitelma siitä, miten tontille sijoitettavassa hankkeessa tullaan hyödyntämään kiertotalouden periaatteiden mukaisia rakennusosia tai -materiaaleja. Kissanmaalla sijaitsevaan tonttiin tuli yhteensä 18 hakemusta, joista raati valitsi Pohjola Rakennuksen konseptisuunnitelman parhaimmaksi.