Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Sairaanhoitopiiri onnistui alittamaan investointimenot 2019

Jaa
Sairaanhoitopiiri on pysynyt hyvin investoinneissaan talousarvion mukaisissa määrärahoissa, ilmenee tarkastuslautakunnan viime vuotta koskevasta arviointikertomuksesta. Sairaanhoitopiirin historian suurin investointi, syksyllä valmistunut etupihahanke, onnistui sekä taloudellisesti että toiminnallisesti.

Vuoden 2019 muutetussa talousarviossa investointeihin varatut määrärahat olivat yhteensä 111 miljoonaa euroa. Tilinpäätöksen mukaan investointeihin käytettiin 90 miljoonaa euroa. Määrärahoja jäi siten käyttämättä 21 miljoonaa euroa.

Hallitus käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomusta maanantain kokouksessaan. Sairaanhoitopiirin valtuusto käsittelee kertomuksen kokouksessaan 25.5.2020.

Palvelukokemus jatkuu hyvänä

Arviointikertomuksesta ilmenee niin ikään, ettei hoitoon pääsyn tavoitteita Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä viime vuoden aikana saavutettu riittävän hyvin. Vuonna 2019 kiireellisen hoidon tavoiteaika toteutui 93-prosenttisesti, joka on samaa tasoa kuin edellisvuonna. Kiireettömässä hoidossakaan tavoitteeseen ei aivan päästy.

Sen sijaan henkilöstön sairauspoissaolot ovat kääntyneet hienoiseen laskuun. Sairauspoissaolopäivät lisääntyivät yliopistosairaanhoitopiireissä keskimäärin 0,4 päivää työntekijää kohden.

Nopealla hoitoon pääsyllä ja hyvinvoivalla henkilöstöllä on yhteys asiakaskokemukseen. Taysin potilaiden palvelukokemus on jatkunut edelleen hyvänä. Asetetusta tavoitteesta jäätiin vain psykiatriassa, mitä osin selittää myös toiminnan luonne. Edellisestä vuodesta palvelukokemus on parantunut erityisesti Hatanpään sairaalassa ja kuvantamisessa.

Digitalisaatiosta etua

Asiakaskokemusta on parantanut OmaTays-palvelun käyttöönoton laajeneminen. Potilaat ovat olleet tyytyväisiä voidessaan seurata hoitoaan ja hallinnoida heille annettuja hoitoaikoja myös etänä.

Asiakaskokemuksen keräämisessä suositellaankin lisättäväksi erilaisia teknisiä alustoja ja digitaalisia vastausmahdollisuuksia. Tarkastuslautakunta esittää digitalisointia avuksi myös terveyskeskusyhteistyötä koskevaan vuosittaiseen kyselyyn. Terveyskeskuskysely osoittaa, että tiedonkulussa erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä on edelleen paljon kehittämistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tarkastusjohtaja Jarmo Paananen,
puh. 050 5666109
Sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen,
puh. 050 558 4579
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye