Seta RySeta RySeta RySeta Ry

Uusi näyttely: Meistä – About us kertoo etnisiin vähemmistöihin kuuluvista ja rodullistetuista LHBTIQ+-ihmisistä Suomessa

Jaa

Meistä on Aleksandra Lemken valokuvanäyttely, jonka tavoitteena on voimauttaa ja lisätä etnisiin vähemmistöihin kuuluvien ja rodullistettujen sateenkaari-ihmisten näkyvyyttä Suomessa. Näyttely avautuu kansainvälisenä homo-, trans- ja bifobian vastaisena päivänä 17.5. Helsingissä kulttuurikeskus Caisassa, ja se kiertää myös Jyväskylässä ja Tampereella.

Jay. Kuvaaja Aleksandra Lemke.
Jay. Kuvaaja Aleksandra Lemke.

Lehdistötiedote 6.5.2021
Heti vapaa julkaistavaksi

Homoseksuaalisten tekojen dekriminalisoinnista on Suomessa kulunut 50 vuotta. Tästä lähtien sateenkaari-ihmisten näkyvyys ja oikeudet ovat vahvistuneet, mutta merkittävistä edistysaskelista huolimatta työtä tarvitaan edelleen, jotta kaikkien sateenkaari-ihmisten oikeudet toteutuvat. 

Meistä on Aleksandra Lemken valokuvanäyttely, jonka tavoitteena on voimauttaa ja lisätä etnisiin vähemmistöihin kuuluvien ja rodullistettujen sateenkaari-ihmisten näkyvyyttä Suomessa. Näyttely haastaa sateenkaariyhteisön valkoisuuden ja tuo näkyviin yhteiskunnassamme ilmenevän moniperustaisen syrjinnän sekä tarinoita, jotka kuuluvat myös sateenkaari-Suomeen. Näyttely avataan kansainvälisenä homo-, trans- ja bifobian vastaisena päivänä (IDAHOT) 17.5.

Meistä haluaa herättää sekä etnisiä että sateenkaarevia vähemmistöjä pohtimaan monimuotoisuutta yhteisöjen sisällä, kannustaa suurta yleisöä keskustelemaan vähemmistöjen kokemasta syrjinnästä sekä edistää vastakkainasettelujen purkamista  – ihmisillä voi olla monenlaisia identiteettejä ja yhdenvertaisuus tulisi olla tavoitteena taustoista riippumatta.

Sukupuoli-identiteetti ja seksuaalisuus molemmat ovat hyvin liukuvia minulle. Juuri nyt näen ne enemmän matkana ilman tarkkaa päämäärää mutta pysähdyksin, jotka määrittävät kulkemaani suuntaa. Suunta saattaa vaihtua muttei mikään pysähdys ole turha tai loputon. Olen edelleen matkan alussa itseni löytämiseen eikä minulla ole selkeitä vastauksia vielä hetkeen. Tämä näyttely ja täysivaltainen kokemus ovat vahvistaneet minua epätarkassa identiteetissäni: on ok, ettei tiedä tarkalleen, mutta voi antaa itsensä olla olemassa ruskeana, ei-binäärinä, biseksuaalina yksilönä nyt ja tajuta loput myöhemmin. – Jay

Aleksandra Lemke (s.1989) on puolalaistaustainen vantaalainen ammattilaisvalokuvaaja, joka on erikoistunut muotokuva- ja muotivalokuviin. Ihmiset, vaatteet, paikat ja luonnonvalo toimivat hänen inspiraationsa lähteinä.

Näyttelyhankkeen ovat toteuttaneet oikeusministeriön tuella Seta, Etelä-Suomen Etno, Helsinki Pride -yhteisö ja Helsingin kaupunki yhteistyössä kulttuurikeskus Caisan ja Stoan kanssa.

*   *   *

Meistä – About us kiertueaikataulu

Helsinki, kulttuurikeskus Caisa 17.5.–3.6.

Helsinki, kaupungintalo 28.6.–3.7.

Jyväskylä, Gloria 16.8.–17.9.

Tampere, Työväenmuseo Werstas 21.9.–10.10.

Helsinki, kulttuurikeskus Stoa 11.10.–31.10.

*   *   *

Avajaiset ja paneelikeskustelu #StopHatredNow festivaalissa 17.5.

Mukana klo 17:00–18:30 livestriimissä ovat Jani Toivola, Pinja Pieski, Yasmin Ibrahim, Jay Jimeno ja Lorenzo Standen, juontajanaan Brigita Krasniqi ja avaussanat lausuu pormestari Jan Vapaavuori. 

Tapahtuma: https://www.stophatrednow.fi/work/monday-175

Paneelikeskustelun linkki: https://www.helsinkikanava.fi/fi/web/helsinkikanava/player/event/home?eventId=102247901

Valokuvanäyttely on esillä Caisan sisäänkäynnin tuntumassa Leipätehtaan sisäpihalla osoitteessa Kaikukatu 4 B, 00530 Helsinki.
Vapaa pääsy – tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Valokuvaaja Aleksandra Lemke, aleksandralemke@gmail.com (englanniksi)

Malli Harshal Karvande, harshal.karvande@icloud.com, (englanniksi, mm. sateenkaari-ihmisten kokemukselliset erot Suomessa ja Intiassa)

Eliisa Alataloviestinnän asiantuntija

Setan viestinnän asiantuntija Eliisa Alatalo (medianomi YAMK) tukee ja neuvoo toimittajia sateenkaariteemojen käsittelyssä, haastateltavien löytämisessä sekä kuvituskuvien hankkimisessa. Hän kehittää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä koskevan uutisoinnin sensitiivisyyttä.

Puh:050 572 3259eliisa.alatalo@seta.fi

Kuvat

Jay. Kuvaaja Aleksandra Lemke.
Jay. Kuvaaja Aleksandra Lemke.
Lataa
Kuvaaja Aleksandra Lemke.
Kuvaaja Aleksandra Lemke.
Lataa
Kuvaaja Aleksandra Lemke.
Kuvaaja Aleksandra Lemke.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Seta Ry
Seta Ry
Pasilanraitio 5, 2 krs.
00240 Helsinki

https://seta.fi/

Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä. Meistä -näyttelyhankkeen ovat toteuttaneet oikeusministeriön tuella Seta, Etelä-Suomen Etno, Helsinki Pride -yhteisö ja Helsingin kaupunki yhteistyössä kulttuurikeskus Caisan ja Stoan kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Seta Ry

Asiantuntijat vaativat syrjimätöntä mielenterveyshoitoa myös ei-suomenkielisille sateenkaari-ihmisille13.8.2021 15:42:44 EEST | Uutinen

Kansanedustaja Eva Biaudet, THL:n tutkija Mercedesz Czimbalmos, Setlementtiliiton projektityöntekijä Hassen Hnini, sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Aleksi Jalava, MIELI ry:n toiminnankehittäjä Kristian Wahlbeck sekä Juho Aalto ja Pauliina Lukinmaa Setan kansainvälisten asioiden toimikunnan puolesta vaativat yhteislausunnossaan parantamaan mielenterveyspalveluiden saatavuutta ei-suomenkielisten sateenkaari-ihmisten kohdalla ja takaamaan sukupuolen korjaushoidot suomeen maahanmuuttaneille transihmiselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme