Maatilojen investointitukia haettu maltillisesti Keski-Suomessa

Keski-Suomen ELY-keskukseen tuli elokuun puoliväliin mennessä 45 maatilojen investointitukihakemusta ja kaksi aloittavan viljelijän tukihakemusta. Rahamääräisesti eniten avustuksia haettiin lypsykarjatalouden investointeihin kuten lypsyjärjestelmiin, työympäristöä ja tuotantohygieniaa edistäviin koneisiin ja laitteisiin kuten rehunjakolaitteisiin sekä maatilojen energiainvestointeihin.
Rahoitusasiantuntija Jyrki Ijäs Keski-Suomen ELY-keskuksesta toteaa hakemusten lukumäärien olevan samaa tasoa kuin aiempina vuosina. Hänen mukaansa hakemuksissa näkyy kuitenkin tietty varovaisuus.
– Investointikohteet ovat tavanomaista pienempiä. Tärkein taustalla vaikuttava tekijä lienee tuotantopanosten voimakas hinnannousu viime vuonna. Tuottajahinnat eivät ole nousseet yhtä paljon, hän huomauttaa.
Maatilojen investointeja ja sukupolvenvaihdoksia tuetaan EU:n maaseuturahastosta. Keski-Suomelle varattu tukisumma tälle vuodelle on noin 2,5 miljoonaa euroa. Tuen osuus on 25–50 % tukimuodosta riippuen.
– Rahat riittävät vireillä oleviin hakemuksiin, ja jaettavaa on yhä jäljellä kilpailukykyä parantaviin investointeihin kuten tuotantorakennuksiin, Ijäs kertoo.
Isoin investointi Joutsaan
Lypsykarjatalouden investointeihin on Keski-Suomessa haettu tukea yhteensä noin 400 000 euron edestä. Isoja investointeja on näillä näkymin tulossa vain yksi, joka on Joutsaan rakennettava lypsyrobottipihatto. Lihakarjatalouden investointeihin on haettu tukea vain noin 15 000 euron verran.
– Lihakarjatalouden laajentamiseen haettava investointituki on ollut hakukiellossa vuodesta 2021 lähtien, ja tukea haetaan vain peruskorjauksiin, Ijäs selventää.
Lukumääräisesti eniten tukihakemuksia on tullut energiainvestointeihin, joita haki kahdeksan maatilaa. Hakemukset koskevat pääasiassa aurinkopaneeleja tilan omaa sähköntuotantoa varten.
Maatilojen investointitukien haku on jatkuvaa, mutta päätökset tehdään hakujakso kerrallaan. Seuraava hakujakso päättyy lokakuun puolivälissä.
– Odotan, että hakemuksia tulee enemmän loppuvuoden aikana ja ensi vuoden alussa. Kesäaikaan hakemuksiin ei ehditä maatiloilla hirveästi satsata, Ijäs toteaa.
Nuorten vähäisyys huolestuttaa
Aloittavien viljelijöiden tukia haettiin Keski-Suomessa vain kahdelle maatilalle, jotka sijaitsevat Kinnulassa ja Äänekoskella. Tuki on tarkoitettu alle 41-vuotiaille viljelijöille, jotka aloittavat tilanpidon ensimmäistä kertaa.
Ijäksen mukaan maatilojen sukupolvenvaihdosten vähäisyys on valtakunnallinen huolenaihe.
– Nuoret pitäisi saada innostumaan maatilayrittäjyydestä, hän sanoo.
Luonnonvarakeskuksen mukaan sekä keskisuomalaisten että kaikkien suomalaisviljelijöiden keski-ikä oli viime vuonna 54 vuotta. Tilastokeskus puolestaan kertoo, että viidesosa suomalaisviljelijöistä on yli 65-vuotiaita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki IjäsrahoitusasiantuntijaKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 547jyrki.ijas@ely-keskus.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Multian Valkeisenjärven ruoppauksia jatketaan15.9.2023 09:45:54 EEST | Tiedote
Multialla Karhilassa sijaitseva Valkeisenjärven lintuvesi on hyvin pitkälti soistunut matala järvi, jota kunnostettiin avovesialuetta ruoppaamalla loppusyksyllä 2022. Samalla korotettiin laskupuron yläpäässä olevaa pohjapatoa. Nyt syyskuun puolivälissä ruoppauksia jatketaan.
Mediakutsu: Päättäjien Metsäakatemia tuo EU-päättäjät Vaajakoskelle tutustumaan lehdon luonnonhoitoon14.9.2023 10:57:20 EEST | Kutsu
Kansainvälinen ryhmä EU-päättäjiä tutustuu talousmetsän luonnonhoitoon Vaajakosken Kaunisharjulla torstaina 21.9.2023 klo 15.30. Median edustajat ovat tervetulleita mukaan Suomen Metsäyhdistyksen yhdessä Keski-Suomen ELY-keskuksen, Jyväskylän kaupungin ja Metsäkeskuksen kanssa järjestämälle vierailukohteelle.
Isoahontien jalankulku- ja pyöräilyväylä avattu käyttöön Viitasaarella6.9.2023 14:14:16 EEST | Tiedote
Jalankulku- ja pyöräilyväylä Isoahontiellä välillä valtatie 4 - Petäjätie on avattu liikenteelle keskiviikkona 6.9.2023. Väylä on kaikilta rakenteiltaan valmis ja liikennöitävissä, eikä varsinaisia rakentamistöitä väylällä ole enää tarpeen tehdä.
Lähiruokapäivä kutsuu Keski-Suomen maaseudulle5.9.2023 08:32:38 EEST | Tiedote
Lähiruokapäivä maistuu ja näkyy lauantaina 9.9. koko maassa. Keski-Suomessa käyntikohteissa on valinnanvaraa, sillä tapahtumaan osallistuu yhteensä lähes 30 maatilaa ja maaseudun muuta toimijaa.
Päällystystyöt aiheuttavat haittaa liikenteelle Nelostiellä Kanavuoressa4.9.2023 14:41:44 EEST | Tiedote
Valtatiellä 4 aloitetaan päällystystöiden tekeminen Kanavuoren kiertoliittymän ja Toivakan välisellä osuudella. Päällystyskohteet on jaettu kahteen osaan, niiden yhteispituus on 8,3 km. Kanavuoren kohteen aloitus toteutetaan yötyönä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme