Prisman verkkokaupan ja Hope ry:n yhteinen joululahjakeräys tekee paluun
Prisma.fi:ssä lahjoitetut tuotteet toimitetaan Hope ry:n kautta vähävaraisille lapsiperheille asiakkaan valitsemalla paikkakunnalla. Suosittu kampanja on käynnissä 10.12. saakka.
Verkkokaupan joululahjakeräys on helppo tapa tehdä hyvää – vaikka omalta kotisohvalta käsin. Lahjoittaa voi lähes minkä tahansa Prisman verkkokaupan laajasta valikoimasta löytyvän tuotteen tai vaikka useampia, oman budjetin mukaan. Muita kuluja lahjoituksesta ei tule, sillä Prisma tarjoaa lahjojen toimituksen Hope ry:lle.
”Jos sopivan lahjan keksiminen tuntemattomalle lapselle tai nuorelle tuntuu haastavalta, kannattaa tutustua Prisma.fi:stä löytyvään, Hope ry:n koostamaan toivelistaan. Toiveiden joukosta löytyy esimerkiksi pehmoleluja, kirjoja, vaatteita, talvivarusteita, pussilakanasettejä sekä nuorten toivomia kosmetiikkatuotteita ja elektroniikkaa”, vinkkaa S-ryhmän käyttötavarakaupan johtaja Virpi Viinikainen.
Mukana kampanjassa on 17 paikkakuntaa eli Hopen toimipistettä, joiden joukosta asiakas voi valita, minne hänen lahjoituksensa kohdistuu. Paikkakunta valitaan verkkokaupassa toimitustapavalinnan yhteydessä. Hopen vapaaehtoiset toimittavat lahjat paikallisille apua tarvitseville lapsille ja nuorille.
Yhä useampi lapsiperhe tarvitsee apua
Prisman verkkokauppa ja Hope ry tekevät yhteistyötä jo kuudetta kertaa.
”Viime vuonna jouduimme pitämään taukoa verkkokaupan uudistuksen vuoksi, ja saimme monilta asiakkailtamme viestejä siitä, kuinka tätä keräystä viime jouluna kaivattiin. Olemmekin erittäin innoissamme, että voimme taas tarjota mahdollisuuden lahjoittaa jouluiloa helposti”, Viinikainen iloitsee.
Perheiden avun tarve on jälleen tänä vuonna kasvanut, ja yhä useampi perhe on pyytänyt apua Hope ry:ltä.
”Toiveenamme on muistaa mahdollisimman montaa vuoden aikana apuamme saanutta lasta sekä nuorta joululahjalla. Kannustamme ihmisiä liittymään auttamisen ketjuun ja mahdollistamaan tätä jouluiloa kanssamme. Tämä Prisman verkkokaupan kanssa toteutettava keräys on siihen hyvä tapa”, sanoo Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.
Kampanja-aika on tänä vuonna aiempaa pidempi, marraskuun alusta joulukuun 10. päivään saakka. Näin kaikki lahjat ehditään jakaa saajilleen hyvissä ajoin ennen jouluaattoa.
Tutustu keräykseen ja lahjoita Prisman verkkokaupassa 10.12. mennessä: https://www.prisma.fi/artikkelit/hope-ry-joululahjakerays
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Virpi Viinikainen
S-ryhmän käyttötavarakaupan johtaja
virpi.viinikainen@sok.fi, puh. 010 768 1080
SOK viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
Kuvat
Linkit
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Tulevaisuuden hotellielämys meren äärellä - Katajanokan korkeatasoinen Solo Sokos Hotel Pier 4 avautuu elokuussa17.5.2024 11:21:48 EEST | Tiedote
Katajanokanlaiturin näyttävä puuarkkitehtoninen hotelli Solo Sokos Hotel Pier 4 avautuu elokuun lopulla. Luvassa on luonnollisuutta, aitoja materiaalia ja suomalaista huippuosaamista. Palkitun keittiöpäällikkö Sauli Kemppaisen luotsaama ravintola Harbore tarjoaa intohimoisen matkan kotimaisen ruoan juurille.
Suomen erikoisimmalla maratonilla kerätään juhlavuoden ennätyspottia pienille potilaille14.5.2024 08:24:24 EEST | Tiedote
Tampereen Solo Sokos Hotel Tornissa juostava Moro Maraton järjestetään kahdeksatta kertaa. Suomen lyhyimmällä mutta korkeimmalla maratonilla tavoitellaan tänä vuonna tornihotellin syntymäpäivien kunniaksi ennätyksellistä hyväntekeväisyyspottia Tampereen yliopistollisen sairaalan lapsipotilaille.
Kuljetusrobotti on moderni maitokärry – S-ryhmän ruoan verkkokaupan robokuljetus laajenee yli 100 myymälään vuoden loppuun mennessä14.5.2024 08:20:28 EEST | Tiedote
Päästöttömät robokuljetukset ovat vakiinnuttaneet asemansa ensimmäisen toimintavuotensa aikana ja valloittavat tulevaisuudessa uusia alueita. Itsenäisesti kulkevat ja sähköllä toimivat Starship Technologiesin robotit ovat tähän mennessä kuljettaneet Suomessa yli 150 000 tilausta. Tyypillinen tilaaja on lapsiperhe, jolle robotti kuljettaa maitoa, banaaneja ja jauhelihaa.
Prisma julkaisee täysin uuden ulkoilubrändin - mukana muun muassa kuksa, värikkäitä kuorivaatteita ja risukeitin13.5.2024 08:50:00 EEST | Tiedote
Prisman omien tuotemerkkien valikoima täydentyy 13. toukokuuta, kun hypermarketketju ja Suomen suosituin muotikauppa lanseeraa oman ulkoiluun ja retkeilyyn keskittyvän Luode12-ulkoilubrändin. Kaikissa Prisma-myymälöissä ja Prisma.fi-verkkokaupassa myyntiin tulevan Luode12-tuoteperheen ensimmäiseen mallistoon sisältyy muun muassa teknisiä vaatteita, retkeilyvarusteita sekä tämän kesän pakko-ostos: punkeilta suojaavat sukat.
Juhlabuffettien suosio kasvaa vauhdilla – ABC:n ja Pizza & Buffan juhlavat noutopöydät katetaan vuosittain jo yli 160 000 ruokailijalle8.5.2024 09:39:28 EEST | Tiedote
ABC:n ravintoloissa ja Pizza & Buffa -ketjussa valmistaudutaan parhaillaan äitienpäivään, jolloin ravintoloissa on tarjolla Suomen suosituimmat juhlabuffetit. Kohtuuhintaisen juhlaruokailun suosiossa on nähtävissä selkeää kasvua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme