Atena

Ruotsin tunnetuin oikeusmurha vei tappajina pidetyiltä pojilta heidän lapsuutensa.

Jaa

Millaista on kasvaa aikuiseksi, kun on viranomaisten mielestä tappanut parhaan leikkikaverinsa? Kevinin kuolema kertoo huonosta poliisitutkinnasta, joka suisti kahden lapsen elämän raiteiltaan. Se on myös kahden perheen selviytymistarina tapahtumasta, jonka epäoikeudenmukaisuutta ei voi antaa anteeksi.

Andreas Slätt: Kevinin kuolema – Kuinka Ruotsin tunnetuin oikeusskandaali tuhosi yhden perheen elämän
Julkaisuvapaa: 1.10. 

Ruotsalaista Arvikan pikkukaupunkia ravisteli vuonna 1998 järkyttävä kuolemantapaus. Nelivuotias Kevin Hjalmarsson löydettiin kuolleena, ja poliisi päätyi nopeasti pitämään kuolemaa henkirikoksena, johon syypäitä olivat Kevinin leikkitoverit. Tapahtuma-aikaan viisi- ja seitsenvuotiaita veljeksiä Robinia ja Christian kuulusteltiin useita kertoja, ja lopulta viranomaiset tulivat siihen tulokseen, että he olivat surmanneet Kevinin. Koska kyse oli lapsista, tapausta ei käsitelty oikeudessa, jolloin muun muassa veljesten alibi jäi huomioimatta.

Robin ja Christian kasvoivat aikuiseksi syyllisyyden varjossa. He eivät muistaneet tapahtunutta, mutta toistuvat kuulustelut ilman vanhempia hämmensivät heitä. Sekä pojilla että heidän vanhemmillaan oli epäilys, että tutkinnassa kaikki ei ollut kunnossa, mutta perheellä ei riittänyt voimavaroja viranomaisten kyseenalaistamiseen. Vanhemmat myös pelkäsivät, että lapset otettaisiin huostaan, mikäli he kieltäisivät sosiaaliviranomaisten tosiasiana pitämän murhan ja näin vaarantaisivat lasten kuntoutumisen.

Teini-iässä tai aikuisuuden kynnyksellä pojat alkoivat tutkia itsekseen internetistä Kevinin kuoleman yksityiskohtia, mutta vasta tv-dokumentti The Kevin Case (Fallet Kevin, 2017) puhdisti heidän maineensa. Dokumentti osoitti poliisityössä ja poliisin käyttämissä lastenpsykologin lausunnoissa vakavia puutteita.

Kevinin kuolema on kahden perheen selviytymistarina. Veljekset ja heidän vanhempansa olivat eläneet toisella paikkakunnalla peläten, että heidän salaisuutensa paljastuisi. Nyt he vapautuivat kahden vuosikymmenen jälkeen syyllisyydestä ja pelosta. Kevinin vanhemmat menettivät poikansa, eivätkä hekään pystyneet täysin hyväksymään, että syyllisiä olivat toiset lapset. Perheiden kohtaaminen kaksikymmentä vuotta myöhemmin oli heillekin helpotus.

Molemmat perheet ovat olleet mukana Kevinin kuolema -kirjan tekemisessä. Tietokirjailija Andreas Slätt (s. 1972) on ollut perheiden kanssa perustamassa Kevinin muistosäätiötä, joka tukee vaikeassa elämäntilanteessa kamppailevia nuoria.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Atena
Atena
PL 436 (Asemakatu 6)
40101 Jyväskylä

010 4214 200https://atena.fi

Atena on osa Otava-konsernia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atena

Herttaisen perheenäidin roolin takaa agentti Sonja pyöritti vakoojarinkiä ja toimitti lännen ydinasesalaisuuksia Neuvostoliittoon10.10.2021 00:00:00 EEST | Tiedote

Tosielämän trillerien mestari Ben Macintyre kertoo 1900-luvun pelottomimmasta naisvakoojasta. Agentti Sonja kiersi maailmaa lapset helmoissaan, harhautti natseja ja Ison-Britannian vastavakoilua ja varasti lännen ydinasesalaisuudet. Älynsä ja viehätysvoimansa avulla hänen onnistui täpärästi välttyä kiinni jäämiseltä ja pitää myös kaikki vakoojapuolisonsa hengissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme